Sturmbock

Sturmbock (saks. Sturmbock Stellung, Sturmbock-asema) on Kaaresuvannossa Käsivarren-Lapin poikki kulkeva saksalaisten vuosina 1942–1944 rakentama puolustusasema ja linnoitus. Asema kuului operaatioon, jonka peitenimi oli Operaatio Birke, ja siihen kuului tai oli suunniteltu useita muitakin asemia. Puolustusketjun tarkoitus oli suojata Norjan puolella kulkeva Saksan Ruijan-joukkojen ainoa mahdollinen vetäytymistie etelään, Valtakunnantie 50.

Näkymä Sturmbock-linnoituksesta kaakkoon Enontekiöllä.

Rakentaminen ja asemien miehitys

Rakentaminen aloitettiin 1. elokuuta. Karesuvannon asemaa rakensi noin 2 000–3 500 miestä, mukana sotilas- ja työorganisaation Organisation Todtin Skandinavian osaston Einsatzgruppe Wikingin yksiköitä, muun muassa 750 puolalaista rakennusmiestä.[1] Noin puolet työvoimasta, parituhatta henkeä, oli pakkotyöhön määrättyjä neuvostoliittolaisia sotavankeja. Norjan yhteyttä turvaavan Sturmbock-asemaa rakennettiin kunnes 7. vuoristodivisioona miehitti asemat 25. lokakuuta. Tuolloin valmiina oli 311 puolustuskorsua ja keskeneräisenä 339 korsurakennelmaa. Asemiin asettautuneet joukot jatkoivat vielä linnoitustöitä.[1]

Saksalaisten vetäytyessä Lapista XVIII vuoristoarmeijakunta määrättiin siirtymään Rovaniemen ja Muonion kautta Sturmbock-asemaan turvaamaan tieyhteyttä Norjaan.

Puolustusasemissa oli 800 konekivääriä, 100 kranaatinheitintä, yli 160 tykkiä ja ammusvarasto koko talven tarpeiksi.[2]

Vetäytyvät joukot miehittivät aseman 25. marraskuuta 1944.

Saksalaisten poistuminen asemista

Asemista poistuttiin vasta asemasotavaiheen jälkeen 10. tammikuuta 1945. Joukot suojasivat Norjan Ruijaan sijoitettujen saksalaisjoukkojen peräytymistien etelään pitkin Valtakunnantie 50:ä.

Sotavangit

Sotilaiden lisäksi saksalaiset toivat Norjan kautta rakentajiksi venäläisiä ja puolalaisia sotavankeja. Heidän kohtalostaan ei ole tietoa, sillä saksalaisten oletetaan tuhonneen arkistonsa. Vetäytymisvaiheessa suomalaiset eivät hyökänneet sinne vaan jäivät lähellä olevaan Markkinan kylään.[3]

Sotavankien kohtalosta on esitetty arvailuja. Paikallisväestön kertomaan mukaan heitä olisi teloitettu ja haudattu suohon ja huoltoteiden alle, ja viimeiset olisi teloitettu Norjan puolella. Sotahistorioitsija Sampo Ahtokaan ei ole löytänyt tietoa, mutta hän on kuitenkin sitä mieltä, ettei joukkoteloituksia tehty vaan vangit vapautettiin kun Saksa antautui. On myös arveltu monien kuolleen nälkään, kun saksalaisilla ei ollut halua ruokkia ylimääräistä väkeä.[3]

Museo

Alueen etelälaidalla aivan Kilpisjärventien vieressä Järämässä on vuonna 1997 valmistunut museo, jonka pysyvän näyttelyn teema on sota-aika Tunturi-Lapissa. Näyttelyssä esitellään Lapin sodan aikaisia tapahtumia ja esineistöä, samoin kuin siviiliväestön evakuointia ja jälleenrakennustyötä. Museon yhteydessä on kahvio.

Paikalla on nykyään entisöityjä juoksuhautoja, Pak 40 -panssarintorjuntatykin asema, useita erilaisia korsuja, joista viisi on entisöity, sekä raskaiden aseiden tuliasemapesäkkeitä. Osa korsuista on varustettu saksalaistyylisellä sisustuksella. Entisöidyssä osassa on yhteensä useita satoja metrejä taistelu-, yhdys- ja juoksuhautoja.

Lähteet
  1. Huttunen, Pertti: Saksalaisten linnoittamistyöt Lapin sodassa 1944, s. 157–176. Faravid. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja XIII. Rovaniemi: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 1989. ISSN 0356-5629.
  2. Auf Wiedersehen, Lappland. (Archive.org) Apu, 27.10.2004. A-lehdet. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.12.2014.
  3. Jukka Harju: Mitä heille tapahtui? Helsingin Sanomat, 28.12.2014, s. A 12–13. Tuhansia sotilaita katosi Lapista. Viitattu 28.12.2014.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.