Igor Stravinsky

Stravinsky syntyi vuonna 1882 Oranienbaumissa (nykyisessä Lomosonovissa) ja vietti koko lapsuutensa Pietarissa. Hänen isänsä Fjodor Stravinski oli Mariinski-teatterin laulaja. Stravinsky opiskeli lakia, mutta vaihtoi alan musiikkiin. Vuonna 1902 hänestä tuli Nikolai Rimski-Korsakovin oppilas. Stravinsky oli tuolloin 20-vuotias.

Stravinsky lähti Venäjältä 1910 ja matkusti Pariisiin. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, hän muutti puolueettomaan Sveitsiin. Hän palasi takaisin Pariisiin 1920. Vuonna 1939 hän muutti Yhdysvaltoihin, jonka kansalainen hänestä tuli 1945.

Stravinsky vieraili Suomessa vuonna 1961 ja johti Helsingissä pitämässään konsertissa omia sävellyksiään. Hänet kutsuttiin myös 1962 Neuvostoliittoon konsertoimaan. Vuonna 1963 Stravinsky sai Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston myöntämän Sibelius-palkinnon. Hän kuoli 88-vuotiaana New Yorkissa, mutta hänet haudattiin San Michelen hautausmaalle Venetsiaan.

Stravinskyn ura voidaan jakaa kolmeen toisistaan poikkeavaan tyylikauteen, joihin useimmat hänen sävellyksistään voidaan sijoittaa.

Stravinskyn musiikki ja persoona olivat jossain määrin ristiriidassa keskenään. 1900-luvun alkupuoliskon vallankumouksellisimpien teosten säveltäjä oli suuren osan elämästään harras ortodoksikristitty ja poliittisilta mielipiteiltään konservatiivi.

Monet Stravinskyn tavanneet ovat kertoneet hämmästelleensä säveltäjän ja musiikin välistä vastakohtaa: Kevätuhrin väkivaltaiset rytmiorgiat oli luonut vaatimattomalla äänellä puhunut pienikokoinen mies. Stravinsky ei pitänyt ”hyvältä” kuulostavasta musiikista. Omassa tuotannossaan hän halusi yllättää, šokeerata, rikkoa rajoja ja myös pitää hauskaa. Hän osoitti ehtymätöntä halua oppia ja tutkia taidetta, kirjallisuutta ja elämää.

Stravinskyn Harvardissa pitämät luennot on koottu kirjaksi Musiikin poetiikka.[5] Stravinskyn musiikkia on toisinaan moitittu liiallisesta älyllisyydestä. Stravinsky suhtautuikin pilkallisesti inspiraation merkitystä korostaviin säveltäjiin (”minähän vain keksin musiikkia”) ja totesi ”kammoavansa” sitä, mitä musiikissa kutsutaan ”tulkinnaksi”.

Stravinsky ukrainalaisessa postimerkissä vuodelta 2007.

Vuonna 1984 hollantilainen Jaap Drupsteen ohjasi Tulvan pohjalta eräänlaisen musiikkivideon käyttäen vuonna 1962 Hollywoodissa tehtyä äänitystä.[6]

Jan Kounenin ohjaama Coco Chanel & Igor Stravinsky (2009) keskittyy Stravinskyn ja muotisuunnittelija Coco Chanelin rakkaustarinaan. Elokuvassa säveltäjää esittää Mads Mikkelsen.[7]

• Craft, Robert: Stravinsky. Discoveries and Memories. New York: Naxos Books, 2013. ISBN 978-1-84379-753-1. (englanniksi)
• Horlacher, Gretchen: Building Blocks. Repetition and Continuity in the Music of Stravinsky. Oxford: Oxford University Press, 2011. ISBN 978-0-19-537086-7. (englanniksi)
• Joseph, Charles M.: Stravinsky’s Ballets. New Haven: Yale University Press, 2011. ISBN 978-0-300-11872-8. (englanniksi)
• Keller, Hans & Cosman, Milein: Stravinsky the Music-Maker. Writings, Prints and Drawings. London: Toccata Press, 2011. ISBN 978-0-907689-69-0. (englanniksi)
• Levitz, Tamara: Modernist Mysteries. Perséphone. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-973016-2. (englanniksi)
• Levitz, Tamara (toim.): Stravinsky and His World. Princeton: Princeton University Press, 2013. ISBN 978-0-691-15987-4. (englanniksi)
• Locanto, Massimiliano (toim.): Igor Stravinsky. Sounds and Gestures of Modernity. Salerno: Brepols, 2014. ISBN 978-2-503-55325-2. (englanniksi)
• Stravinski, Igor & Craft, Robert: Keskusteluja Robert Craftin kanssa. (Conversations with Igor Stravinsky, 1958–1960.) Suomentanut Riitta Björklund. Helsinki: Kirjayhtymä, 1963.
• Stravinski, Igor: Musiikin poetiikka. (Poétique musicale, 1968.) Suomentanut Ilkka Oramo. Helsinki: Otava.

• Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Igor Stravinsky (koko sävellystuotanto listattuna).

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Igor Stravinsky Wikimedia Commonsissa