Stono-kapina

Kapinan puhkeamisen tarkkoja syitä ei tunneta varmasti.[1] Ainoa tunnettu englantilainen silminnäkijäkuvaus syyttää sen puhkeamisesta espanjalaista propagandaa. Espanjan Floridan kuvernööri Manuel de Montiano oli tehnyt St. Augustinen pohjoispuolella sijainneesta Gracia Real de Santa Teresa de Mosesta laillisen Englannin vallan alta paenneiden orjien turvapaikan.[2]

Kapinallisia johti orja nimeltä Jemmy. Hänen mukanaan oli noin 20 Afrikasta lähtöisin olevaa orjaa. Orjat ovat saattaneet olla lähtöisin Kongosta Keski-Afrikasta. Kongolaisia orjia oli tuotu etenkin englantilaisten hallitsemaan Etelä-Carolinaan ja Georgiaan. He puhuivat keskenään portugalia ja olivat uskonnoltaan katolisia. Portugalin hallitseminen teki mahdolliseksi kommunikoimisen espanjankielisten kanssa, minkä lisäksi Espanjan valta olisi merkinnyt katolisille myös uskonnollista vapautta protestanttisiin englantilaisiin nähden.[2]

Stono-kapina alkoi 9. syyskuuta 1739 Stonojoella Etelä-Carolinassa noin 30 kilometriä Charlestonin kaupungista lounaaseen.[3] Kapinan alkaessa joukko orjia otti aseita ja ammuksia niitä myyneestä kaupasta. Kaupan kaksi työntekijää surmattiin. Asekaupalta siirryttiin Godfreyn talolle, jolla talon isäntä ja hänen tyttärensä surmattiin. Edelleen etelässä kuljettiin Wallace's Tavern-nimiselle kapakalle. Tällä kertaa kapakan omistajan henki säästettiin. Tällä oli maine orjien hyvästä kohtelusta. Edelleen orjajoukko noin kuuteen valkoiseen taloon, joiden valkoisia asukkaita surmattiin. Thomas Rosen omistamat orjat piilottivat isäntänsä kapinoitsijoilta säästäen hänen henkensä. Kapinoiviin orjiin liittyi orjia vapaaehtoisesti, sekä pakotettuna. Aamupäivällä heitä oli noin 50.[1]

Iltapäivällä 9. syyskuuta ryhmä oli erään pellon laidalla Edistojoen tuntumassa[1], jolla esitettiin jonkinlainen tanssi. Kyse on saattanut olla sotatanssi, jollaiset olivat tyypillisiä keskiafrikkalaisille sotureille. Tämäkin voi viitata orjien koostuneen kongolaisista sotilaista. Kapinoivien orjien ydinjoukon muodostaneet kongolaiset osasivat käyttää tuliaseita. Muut käyttivät esimerkiksi keppejä ja teräaseita. Tanssin jälkeen joukkoon liittyi vielä noin 30 orjaa.[2] Orjia oli lähtenyt ajamaan takaa 20–100 valkoisen joukko. Heidän kohdatessaan orjat syntyi kahakka, jonka jälkeen 30 orjaa oli kuollut. Vähintään 30 pääsi pakenemaan.[1] Myös muutamat valkoiset saivat surmansa. Seuraavana päivänä saatiin kiinni kymmenkunta orjaa ja viikko myöhemmin vielä noin 50 kilometriä etelään saakka päässyt orjajoukko.[2] Miltei kaikki paenneet orjat oli yhytetty kuuden kuukauden sisällä. Yhden onnistui olla paossa kolmen vuoden ajan.[1]

Stono-kapina oli yksi Pohjois-Amerikan suurimmista orjakapinoista paitsi osallistujien määrältä, mutta myös kuolonuhrien puolesta.[2] Kapinan jälkeen vietiin läpi jo aikaisemmin valmisteilla ollut niin sanottu Negro Act -asetus, jolla rajoitettiin entisestään orjien oikeuksia. He eivät saaneet enää esimerkiksi kasvattaa omaa ruokaansa, ansaita palkkaa tai oppia lukemaan. Joitakin näistä rajoituksista oli ollut olemassa jo aikaisemmin, mutta niitä ei oltu valvottu ennen kapinaa kovin kireästi.[1]