Steve Davis

Steve Davis on siinä mielessä yksi poikkeuksellisista pelaajista, että hän ei amatööriuransa aikana saavuttanut suuria turnausvoittoja, toisin kuin monet muut ammattilaiset. Davis aloitti snookerin pelaamisen 12-vuotiaana. Davisin löysi Liikemies Barry Hearn, joka näki hänen pelaavan romfordilaisella klubilla. Hearn näki Davisissa potentiaalista huippupelaajan ainesta ja hän järjesti ammattilaisia pelaamaan Davisia vastaan, jolloin Davis kehittyi pelitaidoissaan huomattavasti. Vuonna 1978 Davis voitti Pontins Open -turnauksen ennen siirtymistään ammattilaisten pariin. Menestystä ei tullut välittömästi, mutta 1980-luku oli Davisin osalta uskomaton.

Eurosportin tv-haastattelussa vuonna 2008 Davis kertoi uransa alkupuolella liittyneensä ammattilaiskiertueelle tullakseen paremmaksi pelaajaksi. Hän ei ollut tuolloin lainkaan niin varma, että hän saavuttaisi niin paljon menestystä, kuin hän lopulta saavutti.

Steve Davis aloitti ammattilaisena vuonna 1978, mutta vasta 1980-luvun puolella hän tuli kunnolla tunnetuksi, huomatuksi ja lopulta todella arvostetuksi pelaajaksi.

Ensimmäiset viitteet Davisin todellisesta lahjakkuudesta tulivat esille vuoden 1980 maailmanmestaruuskisoissa kun hän pelasi itsensä puolivälieriin saakka voittaen tuohon aikaan pelaajana arvostetun, ja nykypäivänä hongkongilaisen Marco Fun valmentajana toimivan, hallitsevan mestarin Terry Griffithsin edellisellä kierroksella. Samana vuonna hän onnistui voittamaan kauden toisen pääturnauksen UK Championshipin. Tästä alkoi Davisin todellinen nousu. Hän voitti useita turnauksia ja dominoi pöytiä seuraavan 18 kuukauden ajan.

Vuonna 1981 Davis voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa ollen vedonlyöjien suosikki siitä huolimatta, että hänet oli turnauksessa sijoitettu vasta 13:nneksi. Davis oli vuoden tauon jälkeen 1983–1989 seitsemän kertaa peräkkäisinä vuosina finaalissa voittaen sen yhteensä kuusi kertaa. Näin hän ylsi samaan mihin Ray Reardon oli yltänyt 1970-luvulla, ja uusi tähti oli syntynyt. Vuoden 1982 Lada Classic -turnauksessa Davis teki pelin historian ensimmäisen televisioidun maksimibreikin.

Toiseksi arvostetuin perinteinen turnaus UK Championship oli 1980-luvulla myös Davisin hallussa, sillä hän voitti sen kaiken kaikkiaan kuusi kertaa ja oli seitsemän kertaa finaalissa vuosina 1980–1987.

Läpi 1980-luvun Davis voitti yli 50 ammattilaisturnausta rikkoen ennätyksiä toisen perään. Vuosikymmenen loppuun mennessä Davis oli historian ensimmäinen snookeria pelaamalla tienannut miljonääri. [5]

• WBPSA Player of the Year 1989 [6]
• BBC Sports Personality of the Year 1988
• Member of the British Empire (MBE) 1988 [7]
• WBPSA Player of the Year 1988
• WBPSA Player of the Year 1987
• WBPSA Player of the Year 1986
• WBPSA Player of the Year 1984
• WBPSA Player of the Year 1983

Pääkiertueen turnausten lisäksi Davis saavutti neljä kertaa peräkkäin Premier League-kutsuturnauksen voiton vuosina 1987-1990.

Davis voitti viimeisen kerran maailman ykköspelaajana vuoden 1989 Grand Prix-turnauksen. Tämä jälkeen esiin astui todella nuori, uusi skotlantilainen lahjakkuus Stephen Hendry, joka hallitsi snooker-pöytiä läpi koko 1990-luvun tuoden peliin huomattavasti enemmän aggressiivisuutta.

Steve Davis ei kuitenkaan lopettanut turnausten voittamista täysin, vaikka voittoja ei 1980-luvun tavoin tullutkaan. Davis pysytteli 16 parhaan pelaajan joukossa ja onnistui vielä vuosina 1994 ja 1995 voittamaan kaksi kertaa peräkkäisinä vuosina Welsh Open -turnauksen. Kaiken kaikkiaan Davis voitti vielä 1990-luvullakin 16 ammattilaisturnausta, mikä on loistava suoritus sekin, vaikka silloinen ykköspelaaja Hendry tekikin tuhojaan, ja 1990-luvun muut lahjakkaat nuoret nousijat kuten trio Ronnie O'Sullivan, John Higgins ja Mark Williams tulivat ammattilaiskuvioihin mukaan.

Davis on vielä yli 40-vuotiaanakin osoittanut uskomatonta kykyä taistella ranking-sijoituksista nuorten suurlahjakkuuksien mukana. Hän on haastanut pelaajat kuten Hendry, O'Sullivan, Higgins, Williams, Ken Doherty, Shaun Murphy, Stephen Maguire, Neil Robertson sekä Ding Junhui. Osoituksena tästä hän saavutti sadannen finaalipaikkansa vuoden 2005 UK Championship -turnauksessa saaden vastustajakseen nuoren kiinalaisen Dingin, joka voitti finaalin erin 10–6. Tie finaaliin oli vakuuttava, sillä hän kaatoi matkalla finaaliin Hendryn ja edellisen vuoden voittajan Maguiren. Vielä 2000-luvulla Davisin paras ranking-sijoitus on ollut 11. Tavoitteekseen hän asetti olevansa 16 parhaan joukossa täyttäessään 50 vuotta ja kaudelle 2007–2008 hänen sijoituksensa on 15, joten tavoite tuli täytetyksi. [8]

Kaudella 2007–2008 Davis ei pystynyt haastamaan nuorempiaan enää niin, että olisi säilyttänyt paikkansa 16 parhaan joukossa ranking-listalla. Davis on kuitenkin haastattelussa sanonut jatkavansa yhä pelaamista, vaikka joutuikin Kaudella 2008–2009 pelaamaan ennen jokaista turnausta yhden karsintakierroksen [9].

Kaudella 2008–2009 esiintyi kauden alkupuoliskolla karsintoihin joutumisestaan huolimatta kahdesti ranking-turnauksen neljännesfinaalissa London Royal Watches Grand Prix sekä Shanghai Masters -turnauksissa, osoittaen näin, että vanhatkin vielä pärjäävät. Kauden aloittivat vahvasti myös konkarit Jimmy White sekä eritoten Dave Harold, joka saavutti 14 vuoden tauon jälkeen finaalipaikan Northern Ireland Trophy -turnauksessa.

Davis on pelaajien ja katsojien keskuudessa erittäin suosittu persoona. Joissakin turnauksissa hän on ollut myös palkintojenjakotilaisuudessa juontajana ja haastattelijana. Davisin on sanottu olevan yksi kolmesta kaikkien aikojen parhaasta snooker-pelaajasta. Hänet tunnetaan myös lempinimellä The Nugget. Hän on myös urallaan tehnyt yli 300 sadan pisteen ylittävää lyöntisarjaa ammattilaisturnaustasolla, mikä oikeuttaa kaikkien aikojen listalla sijan 4.

• Officer of the British Empire (OBE) 2001
• President of the Snooker Writers' Association

• Welsh Open 1995, 1994
• British Open 1993, 1986
• European Open 1993
• Asian Open 1992
• Lada Classic 1992, 1988, 1987, 1984
• Players Championship 1989, 1988, 1987, 1984, 1983
• Grand Prix 1989, 1988, 1985
• World Championship 1989, 1988, 1987, 1984, 1983, 1981
• UK Championship 1987, 1986, 1985, 1984

• Masters 1997, 1988, 1982

• Premier League 1987, 1988, 1989, 1990