Stetinin M-9

Stetinin M-9 (myös Grigorovitš M-9) oli venäläisen Stetininin valmistama kaksitasoinen lentovene, jota valmistettiin kaikkiaan noin 500 kappaletta. Koneet palvelivat ensimmäisessä maailmansodassa tiedustelu- ja pommitustehtävissä Mustallamerellä ja Itämerellä, ja olivat parhaimmillaan 32 eri merilentoaseman kalustona.

Stetinin M-9
Tyyppi lentovene
Alkuperämaa  Venäjän keisarikunta
Valmistaja Stetinin
Suunnittelija Dmitri P. Grigorovitš
Pääkäyttäjät Venäjän keisarikunnan laivasto
Suomen ilmailuvoimat
Valmistusmäärä ~500

Historia
M-9-lentoveneitä laiturissa keväällä 1918.

Venäjän keisarikunnan laivasto hankki ennen ensimmäistä maailmansotaa Ranskasta Levequen suunnittelemia lentoveneitä, jotka valmisti FBA-yhtymä (engl. French British Aviation). Pietarilaisen Stetinin-lentokonetehtaan suunnittelija Dmitri P. Grigorovitš kehitti näiden pohjalta kaikkiaan seitsemän erilaista konetyyppiä, joista eniten, lähes 500 kappaletta, valmistettiin tyyppimerkinnän M-9 saanutta lentovenettä. Konetyyppiä käytettiin pommitus- ja tiedustelutehtävissä Mustallamerellä ja Itämerellä, ja se oli parhaimmillaan 32 eri merilentoaseman kalustona. Kone sai kutsumanimen Devjatka, mikä tarkoitti suomeksi ysiä tai yhdeksikköä.[1]

Käyttö Suomessa
M-9-koneita hinauksessa keväällä 1918.

Suomi sai ensimmäisen M-9-koneen puolta vaihtaneen venäläisen upseerin lennettyä sen Antreaan 10. huhtikuuta 1918. Rekisteritunnuksen F 40 saanut kone upposi kuitenkin jo seuraavana päivänä kokemattoman ruotsalaisen lentäjän yrittäessä lentoonlähtöä. Venäläiset olivat rakentaneet Etelä- ja Lounais-Suomen alueelle ensimmäisen maailmansodan aikana kaikkiaan neljä lentoasemaa ja viisi pienempää tukiasemaa, ja ne päätyivät valkoisten ja saksalaisten haltuun sisällissodan loppuvaiheessa. Asemilta saatiin sotasaaliiksi useita lentokoneita ja muuta sotakalustoa, ja kaikkiaan kahdeksan M-9-konetta kunnostettiin lentokuntoisiksi. Koneet olivat ilmailuvoimien koulutuskäytössä vuoteen 1922 saakka pääasiassa Turun, Sortavalan sekä Helsingin Hermannin ja Santahaminan vesilentoasemilla. Suomalaislentäjät pitivät Devjatkaa lento-ominaisuuksiltaan kehnona, sillä kone oli raskas ohjata ja vaati lentäjältä paljon kokemusta. Tyypille sattui Suomessa kaksi kuolemaan johtanutta onnettomuutta.[1]

Tekniset tiedot

Lähde: [1]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 3
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&&09.&&&&009 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&016.&&&&0016 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&054.080000054,8 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&01060.&&&&001 060 kg
  • Lentopaino: &&&&&&&&&&&01540.&&&&001 540 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Salmson Canton-Unné -yhdeksänsylinterinen nestejäähdytteinen tähtimoottori; &&&&&&&&&&&&0112.&&&&00112 kW (&&&&&&&&&&&&0150.&&&&00150 hv)

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0110.&&&&00110 km/h
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&&03000.&&&&003 000 m
  • Nousuaika: 15 min 1 000 metriin

Aseistus

  • 1 × liikuteltava konekivääri nokassa
  • 100 kg pommeja siipiripustimissa

Lähteet
  1. Heinonen, Timo & Valtonen, Hannu: Albatrosista Pilatukseen, s. 24–25. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 2010. ISBN 978-952-99989-2-0.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.