Stephens cur

Stephens cur muistuttaa sekä ulkonäöltään että käytökseltään enemmän ajokoiria kuin moni muu cur-rotu.[1] Sen pää on litteä ja leveä ja korvat riippuvat. Toisin kuin monilla muilla amerikkalaisilla metsästysroduilla, häntää ei typistetä.[2] Karvapeite on lyhyt ja sileä. Se on yleensä lähes kokomusta, eikä valkoisten merkkien osuus saa olla enempää kuin 1/3 koko värityksestä.[1] Sallittu säkäkorkeus on 40–59 cm[2] ja paino 16–25 kg[1]. Molemmissa mitoissa maksimin ylittäminen on rangaistavampi virhe kuin minimin alittaminen.[1]

Rotu on älykäs, kestävä, nopea ja lempeä. Se on helppo kouluttaa ja on perhettään kohtaan omistautunut, mutta käyttäytyy varautuneesti vieraita kohtaan.[1]

Kaakkoiskentuckyläinen Hugh Stephens perheineen jalosti rodun alun perin, mistä myös sen nimi johtuu. He kasvattivat yli sadan vuoden ajan koiria jotka tunnettiin nimellä little darkies tai little blacks eli "pikkutummat" tai "pikkumustat". Toisen maailmansodan jälkeen viisi eri cur-linjaa jaoteltiin omiksi roduikseen, joista yksi nimettiin mountain curiksi. Vuonna 1970 Hugh Stephens jätti Mountain Cur Club -järjestön varapuheenjohtajan paikan, koska stephens-linja oli eriytynyt riittävästi toisesta mountain cur -linjasta nimeltä mcconnell, jotta sen voisi rekisteröidä omaan erilliseen rekisteriin.[1]

Rotu kuuluu amerikkalaisiin ns. "puuhun ajaviin koiriin" (treeing dogs). Kun riista on paennut puuhun, koira ilmoittaa sen sijainnin metsästäjälle haukkumalla puun juurella.[2] Stephens cur on erityisen hyvä pesukarhun ja oravan metsästyksessä[1][3], mutta sitä voidaan käyttää myös villisikojen[3], karhun[1] ja puuman[1] ajuemetsästykseen. Ajokoiran tapaan se seuraa myös kylmää verijälkeä, toisin kuin moni muu cur.[1]

• Stephens' Breeders Association (Arkistoitu – Internet Archive)