Stefan Wul

Stefan Wul, oikealta nimeltään Pierre Pairault (27. maaliskuuta 1922 – 26. marraskuuta 2003) oli ranskalainen kirjailija ja hammaslääkäri. Stefan Wul oli Pairaultin salanimi, jolla hän julkaisi kaikki teoksensa.[1]

Wul kirjoitti vuosina 1956–1959 useita johdonmukaisesti eteneviä ja kekseliäitä tieteisromaaneita. Esikoisromaani Retour à "0" (”Paluu nollaan”) kuvaa maailmaa, jossa Maan rikolliset pienennetään ja lähetetään vangeiksi Kuuhun. Tämä johtaa kuitenkin katastrofiin, jossa ihmiskunta Maassa tuhoutuu. Kaksi Kuun vankia, mies ja nainen, palaa Maahan, ja heistä polveutuu uusi ihmiskunta. Vuonna 1957 julkaistu Niourk on J. G. Ballardin teoksia muistuttava kertomus, joka sijoittuu maailmaan, jossa meret ovat kuivuneet. Päähenkilö kokee lamarckistisen evoluutioloikan syömällä octopi-mutanttien aivoja ja ryhtyy rakentamaan tuhoutuneen maailman hylättyyn teknologiaan perustuvaa parempaa maailmaa. Rayons pour Sidar (”Sidarin peilisäteet”) on hillitön ja osin epäuskottava avaruusooppera. Vuonna 1957 julkaistussa La peur géante (”Suunnaton pelko”) –teoksessa kostonhimoiset merieliöt nostattavat valtamerten pinnat. Tämä romaani on saattanut saada vaikutteita Karel Čapekin teoksesta Salamanterisota. Samana vuonna julkaistiin myös teos Oms en série, joka kuvaa kaukaista humanoidien hallitsemaa planeettaa. He ovat hankkineet kutistettuja ihmisiä lemmikkieläimikseen. Humanoidit kutsuvat ihmisiä nimellä oms, omit. Osa omeista saa elää näennäisen vapaasti suuressa puistomaisessa eläintarhassa, jossa humanoidit kuitenkin käyvät säännöllisesti teurastamassa omeja. Oms en sérien pohjalta tehtiin vuonna 1973 ranskalais-tšekkoslovakialainen animaatioelokuva Villi planeetta (La Planète sauvage). Vuonna 1958 julkaistun romaanin Le temple du passé (”Muinainen temppeli”) päähenkilö on haaksirikkoutunut vieraalle planeetalle. Hän yrittää pelastaa tovereitaan, jotka planeetalla asuva valasmainen otus on nielaissut. Päähenkilö päätyy horrostilaan, jossa hänen elintoimintonsa lähes pysähtyvät. Aeoneja myöhemmin ihmiskansa löytää hänet ja tunnistaa hänet viimeiseksi Atlantiksen eloonjääneeksi. Samana vuonna julkaistu L'orphelin de Perdide (”Perdidin orpo”) kertoo samoin vieraalle planeetalle haaksirikkoutuneesta ihmisestä hieman avaruusoopperamaiseen tyyliin. Romaanin pohjalta on vuonna 1982 tehty ranskalais-unkarilainen animaatioelokuva Les Maîtres du temps. Vuoden 1959 jälkeen Wul ei julkaissut uusia teoksia pitkään aikaan. Vuonna 1977 hän julkaisi kaksiosaisen Noô saagan.[1]