Stefan George

Stefan George syntyi vuonna 1868 Bingenissä, nykyisessä Rheinland-Pfalzin osavaltiossa. Hänen isänsä oli viinikauppias. Georgen perhe oli katolinen ja hänen sukunsa juuret olivat peräisin Elsass-Lothringenin alueelta, joten hän puhui ranskaa lähes toisena äidinkielenään. George kävi koulunsa Darmstadtissa opiskellen itsenäisesti italiaa, hepreaa, kreikkaa, latinaa, tanskaa, hollantia, puolaa, englantia ja norjaa, jotta voisi lukea näiden maiden kirjallisuutta alkukielellä. George kehitti myös nuorena omaa kieltä.

George matkusteli Euroopan metropoleissa, kuten Pariisissa, Lontoossa ja Wienissä. Pariisissa hän pääsi mukaan Stéphane Mallarmén symbolistiseen kirjalliseen piiriin, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Hän tutustui myös Paul Verlaineen. Uransa alkuvaiheessa George oli erittäin ranskalaismielinen ja suhtautui torjuvasti protestanttisen Preussin dominoimaan saksalaiseen kulttuurielämään. Hän toimitti lehteä Blätter für die Kunst.

Georgen ympärillä toimi ns. George-piiri, George-Kreis, jonka henkinen johtaja hän oli. Piiri koostui runoilijoista ja intellektuelleista. Piirin kokoontumisilla, joihin vain valitut miehet saivat osallistua, oli lähes rituaalinen luonne. Kokoontumisissa muun muassa resitoitiin tekstejä. Tarkoituksena oli perustaa salainen Saksa, joka muodostaisi konservatiivisen opposition modernille yhteiskunnalle. Piiriin kuuluivat muun muassa Friedrich Gundolf, Robert Boehringer, Claus von Stauffenberg ja hänen vanhemmat veljensä Alexander sekä Berthold, Karl Wolfskehl, Max Kommerell, Henry von Heiseler, Edgar Salin ja historioitsija Ernst Kantorowicz. George tunsi myös runoilija Rainer Maria Rilken, vaikka tätä ei koskaan hyväksytty hänen sisäpiiriinsä.

George tunsi viehtymystä ainoastaan miehistä koostuviin toveripiireihin. Hänen suhteellaan nuorempiin miehiin on sanottu olleen myös homoseksuaalisia ja pederastisia pyrkimyksiä. Georgella oli esimerkiksi varsin tiivis suhde nuoreen wieniläiseen kirjailijaan Hugo von Hofmannstahliin (1874–1929), mihin Hofmannstahlin isän oli puututtava. George ja hänen piirinsä myös palvoi nuorta Maximilian Kronbergeriä, joka kuoli nuorena aivosairauteen.

Nuorena kosmopoliittisesta Georgesta tuli myöhemmin erittäin kansallismielinen. Hänen vaikutuksestaan siihen intellektuaaliseen ilmapiiriin, joka johtui kansallissosialistisen puolueen nousuun 1930-luvun Saksassa on spekuloitu. George-piiri perustui vahvasti Georgen persoonan henkilöpalvonnalle. Georgella oli piirinsä jäseniin autoritaarinen kuri ja nämä kutsuivat häntä yleisesti nimellä der Führer. Toisaalta Claus von Stauffenberg, joka teki pommiattentaatin Adolf Hitleriä vastaan, kuului Georgen piiriin. Propagandaministeri Joseph Goebbels myös pyysi Georgea Saksan runousakatemian johtoon. Hän kuitenkin torjui pyynnön ja pysytteli etäällä puolueen järjestämistä juhlallisuuksista hänen 65-vuotispäiväänsä varten. George myös muutti Saksasta Sveitsiin, jossa hän kuoli 1933 Locarnossa vaikeasti sairaana.

George vastusti ajan vallitsevia tyylejä realismia ja naturalismia. Georgen runoutta luonnehti usko henkiseen aristokraattisuuteen, yhtenäiseen runolliseen muotoon ja lyyrisyyteen. Hän pyrki salaperäiseen, vaikeaselkoiseen ja tarkkaan hiottuun kieleen. George rikkoi usein syntaksia ja hän jopa kirjoitti saksan substantiivit pienellä, josta tuli hänen tavaramerkkinsä. George olikin keskeinen välittäjä 1800-luvun romantiikan ja 1900-luvun modernismin välillä. Georgen runojen tavoitteena oli ilmaista kielellä korkeampaa platonista ideoiden todellisuutta, jota arkinen käsitteellinen kieli ei kykene tavoittamaan, mutta jonka runouden symbolit voivat viitteenomaisesti esittää. Käsitys taiteesta kaikkein korkeimpana toimintana sai Georgen ottamaan runoilijan kutsumuksensa äärimmäisen vakavasti. Mallarmén tavoin hän ymmärsi runoilijan sekulaarina pappina.

Georgen runoudessa oli estetismin piirteitä, sillä hän käsitti runoutta tehtävän pelkästään runouden ja kauneuden vuoksi. Hän pyrki ottamaan etäisyyttä niin porvarillisen kuin työväenluokkaisenkin maailman arkipäiväisyyteen ja utilitarismiin. Georgen runot ilmestyivät aluksi vain sadan kappaleen kalliina pienoispainoksina, koska hän halusi että niitä lukivat vain harvat ja valitut, hänen sopiviksi katsomansa lukijat.

Erityisesti Georgen kokoelmassa Algabal oli myös paljon dekadenssin piirteitä. Kokoelman nimi viittaa roomalaiseen keisariin Elagabalukseen. Runojen lyyrinen minä elää itse rakentamassaan maanalaisessa keinotekoisessa puutarhassa. George otti etäisyyttä romantiikan taipumukseen arvostaa luontoa nähden villin luonnon uhkaavana. Teos käsitteli myös antiikkiin etäännytettynä 1800-luvun lopun Saksassa kiellettyä homoseksuaalisuutta.

George käänsi Dantea, Shakespearea ja Baudelairea saksan kielelle.

• Hymnen (1890)
• Pilgerfahrten (1891)
• Algabal (1892) (der Name bezieht sich auf den römischen Kaiser Elagabal)
• Die Bücher der Hirten- und Preisgedichte, der Sagen und Sänge und der Hängen Gärten" (1895)
• Das Jahr der Seele (1897) Text
• Der Teppich des Lebens und die Lieder von Traum und Tod (1900) Text
• Baudelaire. Blumen des Bösen. Umdichtungen (1901)
• Die Fibel (1901)
• Tage und Taten (1903)
• Zeitgenössische Dichter. Umdichtungen. 2 Bände (1905)
• Maximin. Ein Gedenkbuch (1907) (v. George herausgegeben, enth. auch Gedichte anderer)
• Der siebente Ring (1907)
• Dante. Stellen aus der Göttlichen Komödie (1909)
• Shakespeare Sonnette. Umdichtungen (1909)
• Dante. Göttliche Komödie (Öffentliche Ausgabe. 1912)
• Der Stern des Bundes (1914) Text
• Der Krieg (1917)
• Drei Gesaenge: An die Toten, Der Dichter in Zeiten der Wirren, Einem jungen Führer im ersten Weltkrieg (1921)
• Das neue Reich (1928)
• Gesamtausgabe der Werke (1927–1934)

• Norton, Robert: Secret Germany. Stefan George and His Circle. Cornell University Press, Ithaca and London 2002.