Stavanger

Stavanger on Norjan neljänneksi suurin kaupunki ja Rogalandin läänin pääkaupunki Boknavuonon etelärannalla Länsi-Norjassa. Stavanger sai kaupunginoikeudet vuonna 1425.[2][3] Kaupungin arkkitehtuuri on sekoitus vanhaa ja uutta.

Stavanger
Stavangerin keskusta ilmasta kuvattuna
Stavangerin keskusta ilmasta kuvattuna
vaakuna
vaakuna

Stavanger

Koordinaatit: 58°57′39″N, 05°42′56″E

Valtio Norja
Lääni Rogaland
Piispanistuin 1125
Kaupunkioikeudet 1425
Hallinto
  Pormestari Christine Sagen Helgø
Pinta-ala
  Kokonaispinta-ala 71,4 km²
Väkiluku (2018) 133 140[1]
  Väestötiheys 1643,1 as./km²









Breiavatnetjärvi Stavangerin keskustassa.

Historia

Stavanger pitää perustamisvuotenaan vuotta 1125, jolloin sinne perustettiin kirkko.[4][2] Stavangeriin perustettiin piispanistuin 1100-luvulla, kun St. Swithunin katedraali valmistui. Kaupunkioikeudet se sai 1425, mutta kaupungin kasvu oli hidasta ja vuonna 1682 uskonpuhdistuksen myötä piispanistuin siirtyi Kristiansandiin.[3] Sen jälkeen kun Pohjanmereltä löydettiin öljyä 1960-luvulla, Stanvangerin taloudellinen merkitys on kasvanut.[5]

Maantiede

Stavanger sijaitsee niemimaalla, jonka länsipuolta huuhtoo Norjanmeri, idässä on Gandsin vuono.[3] Kaupunki levittäytyy mannermaalta asuituile saarille nimiltään Hundvåg/Buøy, Austre Åmøy, Langøy, Bjørnøy, Roaldsøy, Ormøy, Steinsøy, Engøy, Sølyst, Grasholmen, Vassøy, Lindøy, Hellesøy ja Kalvøy. Korkeimpia paikkoja ovat Ullandhaug (139 m) ja Jåttånuten (138 m).[6]

Talous

Kaupungissa on elintarvike-, laivanrakennus-, metalli-, kumi-, tekstiili- ja graafista teollisuutta. Stavangerin satama kuuluu Norjan tärkeimpiin ja kaupungin rautatieasema on Sørlandin radan päätepiste. Lentoasemalta, joka sijaitsee naapuripaikkakunnalla Solassa, on yhteys Pohjanmeren öljykentille. Kaupungissa sijaitsee Norjan öljyhallinnon keskusvirasto ja öljy-yhtiöiden konttoreita. Statoililla on siellä pääkonttori ja ExxonMobil, BP, Total ja ConocoPhillips ovat perustaneet sinne aluetoimipisteen.[7]

Koulutus

Vuonna 2005 perustetussa Stavangerin yliopistossa on teknillis-luonnontieteellinen, yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tiedekunta. Opiskelijoita yliopistossa on noin 9200.[8] Muita korkeakouluja Stavangerissa ovat Den sosialpedagogiske høgskolen, joka tarjoaa opetusta mm. sosiaalipedagogiikassa sekä Kauppakorkeakoulu.[9]

Nähtävyyksiä

Stavangerin satamasta lähtee kesäisin Hop On - Hop Off -turistibussi, joka ajaa kaupungin läpi ja pysähtyy tärkeimmillä nähtävyyksillä.

Kuvia

Muuta

Vuoden 2018 alussa Stavangerissa oli yli 133 000 asukasta, joten se oli asukasluvultaan Norjan neljänneksi suurin kunta.[1]

Stavanger on Jyväskylän ystävyyskaupunki,[10] ja kaupungit ovatkin väkiluvultaan melko samankokoiset. Vuonna 2008 kaupunki jakoi Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin yhdessä Liverpoolin kanssa.

Vuodesta 2013 alkaen Stavangerissa on järjestetty vuosittain Norway Chess -shakkiturnaus.

Lähteet

  1. Population 1 January 2018. The whole country, counties and municipalities Statistics Norway. Viitattu 14.6.2018.
  2. Stavanger (historie) snl.no. Viitattu 22.2.2023. (norjaksi)
  3. Stavanger Encyclopedia Britannica. Viitattu 11.9.2013.
  4. Contemporary Stafangr Arkistoitu . Viitattu 22.2.2023. (englanniksi)
  5. Destination Stavanger Norway Green Tours. Arkistoitu 4.12.2013. Viitattu 11.9.2013.
  6. Geografiske forhold Statistikk. Arkistoitu 17.10.2013. Viitattu 11.9.2013.
  7. Stavanger, Norway (PDF) Young Professionals. Viitattu 11.9.2013.
  8. Universitetet i Stavanger uis.no. Viitattu 3.4.2013. (norjaksi)
  9. Høyere utdanning og forskning - Stavanger kommune http://www.stavanger.kommune.no. Arkistoitu 21.6.2012. Viitattu 3.4.2013. (norjaksi)
  10. http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/kansainvalinen_toiminta/kansainvaliset_verkostot/ystavyyskaupungit (Arkistoitu – Internet Archive)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.