Statnett

Norjan valtion voimalatoiminnot toimivat vuosina 1921-1986 nimellä Norges vassdrags- og elektrisitetsvesen (NVE) ja vuosina 1986-1991 nimellä Statskraftverkene. Norja uudisti energialainsäädäntöään vuonna 1990. Sen pohjalta Statskraftverkene jaettiin kahdeksi valtio-omisteiseksi yhtiöksi. Energiantuotanto siirtyi valtiolliselle Statkraft-yritykselle. Siitä erotettu kantaverkkoyhtiö Statnett voisi palvelella myös muiden energiayhtiöiden ja energiamarkkinoiden siirtotarpeita aiempaa riippumattomammin.[8][9][2][10]

Oslon Sognissa sijaitseva sähkön muuntamoasema.

Statnett Elektron on Statnett Transport -yhtiön alus, jolla lasketaan Statnettin kantaverkon sähkökaapeleita muun muassa Norjan vuonoihin.

Norjan sähkönsiirron kansallisen kantaverkon runko koostuu 420 kV:n, 300 kV:n ja 132 kV:n suurjännitelinjoista.[3][1] Ilmassa kulkevia suurjännitelinjoja oli yhteensä 11 395 kilometriä, minkä lisäksi kantaverkossa oli 190 muuntamoasemaa ja 2 550 kilometriä meri- tai maakaapelia (vuonna 2021).[1]

Kantaverkkoa pitkin sähköä siirretään myös Norjan viiden sähköalueen (NO1 Oslo/Østlandet, NO2 Kristiansand/Sørlandet, NO3 Trondheim/ Midt-Norge, NO4 Tromsø/ Nord-Norge ja NO5 Bergen/Vestlandet) välillä tuotannon, kulutuksen ja markkinatilanteen mukaan.[11][12][13][14] Eri sähköalueiden välillä on ollut suuria sähkönhinnan eroja. Norjassa on havaittu, ettei kansallinen kantaverkko aina riitä optimaalisesti kansallisiin sähkötarpeisiin, kun sääriippuvaa energiatuotantoa on tullut markkinoille kasvavassa määrin ja sähkönsiirto ulkomaille voi olla suurempaa kuin sähkönsiirron voluumi Norjan omien sähköalueiden välillä.[12][11][1][14]

Kantaverkkoyhtiö ja esimerkiksi Norjan ympäristöministeriö ennakoivat, että Norjan sähkönkulutus kasvaisi merkittävästi seuraavina vuosikymmeninä 2020-luvun alun noin 140 TWh:n kulutuksesta. Sähkönkäytön kasvu olisi yhteydessä sekä maakaasun hinnan nousupaineisiin että vähemmän hiilidioksidia synnyttävään teollisuustuotantoon ja liikenteeseen siirtymistavotteista.[1][15] Muutos vihreään teollisuustuotantoon voi merkitä, että mikäli sähkön tuotantoa ei lisätä vastaavasti, Norjasta voisi tulla sähkötaseen osalta alijäämäinen maa jo vuoden 2026-2027 tienoilla.[16] Myös sähkönsiirtoverkkoa pitää kehittää samanaikaisesti voimakkaasti. Statnett on esimerkiksi viestinyt uusia hankkeita suunnitteleville, että esimerkiksi Pohjois-Norjan kaikki sähkönsiirtokapasiteetti on jo varattu tulevien lähivuosien ajalta muun muassa teollisuuden sähköistyshankkeiden vuoksi. Eräs Pohjois-Norjaan vaikuttava hanke on Ruotsin Kiirunassa sijaitsevan LKAB:n suunnitelma siirtyä hiilen ja maakaasun käytöstä vetypohjaiseen tuotantotapaan, mikä vaatisi huimat 55 TWh sähköä vuosittain. Tämä vaatisi mittavaa sähkönsiirtoa myös Norjasta rajan yli.[17]

Statnett on osaltaan, osin yhteisyritysten avulla, vastuullinen Norjan sähkösiirron yhteyksien kehittämisestä ja ylläpidosta naapurimaiden kantaverkkoihin.[2] Nord Pool -sähköpörssin välityksellä sähköä myydään maasta toiseen.[2][14] Statnett vastaa myös Norjan yhteydestä keskieurooppalaiseen sähkön systeemioperaattoreiden kantaverkkoalueeseen ENTSO-E:hen.[3] Vuonna 2022 Norjasta ulkomaille johtavat sähkönsiirtolinjat oli mitoitettu noin 9 000 MW:n siirtokapasiteettiin. Tämä piti sisällään 2020-luvun alussa valmistuneet 1 400 MW:n merikaapeliyhteydet Saksaan ja Britanniaan.[3][14]

• Nord Pool, Euronextin ja Pohjoismaiden ja Baltian maiden kantaverkkoyhtiöiden omistama sähköpörssi
• Fingrid, Suomi
• Svenska kraftnät, Ruotsi
• Energinet, Tanska

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Statnett Wikimedia Commonsissa

• Data from the power system (Nordic Power System) - Pohjoismaisen sähköjärjestelmän reaaliaikainen tila: sähkön hinta eri sähköalueilla ja sähkönsiirto alueiden välillä (englanniksi) (statnett.no)