Toyota Starlet

Starletin hieman sekavat juuret ulottuvat vuoteen 1973 asti, jolloin huhtikuussa 1973 Japanissa esiteltiin Toyota Publican uusi korimalli KP40. Tämä korimalli oli edellisenä vuonna faceliftin saaneen KP30 korimallin coupé-malli. Se sai nimekseen Toyota Publica Starlet ja sitä oli saatavilla Suomen markkinoilla vain avolavamallina, jonka nimi oli Toyota 1000 tai Toyota Timangi. Muualla Euroopassa "Toyota Tonnia" sai sedan- ja farmarimalleinakin.[1] Moottorina Timangissa oli 1-litrainen (993 cc) 2K moottori. Länsi-Saksassa sitä myytiin nimellä Toyota 1000, ja siinä oli aikaansa nähden runsas varustelu, johon kuului vyörenkaat, edessä niskatuet, sävylasit, takalasin lämmitin ja radio.[2]

Ensimmäisen sukupolven facelift-malli (1980).

Ensimmäisen sukupolven facelift-malli (1983).

Varsinainen ensimmäisen sukupolven Starlet koki ensi-esiintymisensä vuonna 1978, jolloin esiteltiin Publican uusi korimalli KP60, joka sai nyt nimekseen Toyota Starlet, samalla korvaten Publican. Uusi korimalli oli ajanmukainen monikäyttömalli, mutta myös persoonallinen korkeiden, pyöreiden etulamppujensa ansiosta. Suomeen tuotiin 3- ja 5-ovisia viistoperämalleja. Moottorina Starletissa oli Timangista tuttu 1-litrainen 2K. Vaihteistona siihen sai 4- (K40) tai 5 (K50) vaihteisen manuaalivaihteiston. Vuonna 1979 esiteltiin 5-ovinen farmarimalli, joka oli 15 cm viistoperäistä Starlettia pidempi. Sitä valmistettiin vuoteen 1985 asti, mutta ei tuotu Suomeen.[3] Starlet oli kooltaan 25 cm Toyota Corollaa lyhyempi, mutta n. 1 cm verran leveämpi. Monien muiden monikäyttöautojen tapaan se keräsi takalasilleen pölyä sekä kuraa ja likaa sadekelillä ajettaessa. Varustelutasoihin kuului huokeampi DL sekä runsaammin varusteltu GL, johon kuului takalasin- pesin ja pyyhin, kahdessa osassa kaadettava takaistuimen selkänoja, takajalkotilaan johdetut lämminilmakanavat, sekä sisältä etuistuimen vierestä vivulla avattava takaluukku. Tavaratila oli myös kokonaan verhoiltu. Jousituksena Starletissa oli edessä McPherson tyypinen jousitus, ja takana nelipistetuettu jäykkä taka-akseli. Kaikissa pyörissä oli kierrejouset, sekä teleskooppityyppiset iskunvaimentimet, ja etujousitus oli varustettu kallistuksenvaimentimella. Edeltäjiinsä verrattuna Starletin jousitus oli onnistunut, mutta isolla kuormalla hieman tehoton. Ajo-ominaisuuksissakaan ei ollut isompaa moittimista; rauhallisessa ajossa auto oli hieman ali-ohjautuva pienestä moottoritehosta johtuen, mutta kaasua käyttämällä sen sai muuttumaan yli-ohjautuvaksi. Ensimmäistä kertaa Toyota oli ottanut käyttöön hammastanko-ohjauksen, joka oli tarkka ja toiminnaltaan miellyttävä. Starlet sai Tekniikan Maailman koeajossa kehuja tehokkaista ja tasaisista jarruistaan, taloudellisuudesta, vaihteiston tarkasta ja miellyttävästä toiminnasta, sekä hiljaisuudesta, yksiosaisen kardaaniakselin värinöitä lukuun ottamatta.[4]

Vuonna 1980 Starlet sai faceliftin, jossa sen persoonalliset ajovalot korvattiin ajanmukaisemmilla suorakulmaisilla vastaavilla. Samalla se sai uudet, isommat ja päistään muoveilla suojatut puskurit. Faceliftin saaneen Starletin keula muistutti huomattavasti ulkonäöltään vuotta aiemmin julkaistun isoveljensä Toyota Tercelin etupäätä. Toinen facelift seurasi vuonna 1983, jolloin keulan ilme muuttui modernimmaksi kun ajovalot muuttuivat entistä kulmikkaammiksi, parkkivalot siirrettiin niiden viereen, täysin uudet puskurit olivat nyt kokonaan muovia, ja keula oli viistompi. Sivupeilien kiinnityskohdat siirtyivät ylemmäksi ja edemmäksi sivulasien viereen, antaen näin mahdollisuuden peilien säätöön sisältä käsin. Koko ensimmäisen sukupolven ajan Starletin tekniikka säilyi samana, K-moottoreiden kokoa lukuun ottamatta. Pienistä muutoksista huolimatta malli alkoi olla vanhentunut, jolloin oli uuden sukupolven aika.

Toisen sukupolven Starlet.

Toisen sukupolven Starlet toi mukanaan nykyaikaisemman korin ja modernimman ulkonäön. Polttoainesäiliön täyttöluukku siirtyi oikealta puolelta vasemmalle, takaapäin katsoen. Tässä sukupolvessa Starlet siirtyi viimeisimpänä luokassaan etuvetoon, ja sen mukana tuli täysin uusi moottori ja vaihteisto. Aluksi Starletia varten suunniteltu 1E-moottori oli iso harppaus eteenpäin jo auttamattomasti vanhentuneesta K-koneesta. Moottori oli muiden useimpien etuvetoisten tapaan sijoitettu vaihteistopaketin kanssa poikittain moottoritilaan, ja siinä oli ketjun sijaan hammashihnakäyttöinen sylinterikannen yläpuolinen nokka-akseli, 12 venttiiliä, automaattisella rikastimella varustettu muuttuvakurkkuinen kaasutin, sekä kärjetön virranjakaja. Imuilman esilämmityskin toimi nyt automaattisesti, ja sylinterinkansi oli läpihengittävä. Moottori oli paljon edeltäjäänsä kevyempi; sylinterinkansi oli alumiinista valmistettu, kampiakseli ontto, sekä muilla erinäisillä kevennyksillä ja uudistuksilla painoa oli saatu pudotettua reippaasti. 12 venttiiliä muiden muutosten ohella paransivat polttoaine-ilma seoksen virtausta, sekä tämä moottori on tunnettu alhaisista päästöistään sekä erinomaisesta taloudellisuudestaan. Ainakin joillain markkinoilla 1,3-litraista 2E-moottoria on myös saanut polttoaineen suihkutuksella varustettuna, jonka mallimerkintä oli useimmiten 1.3 XLi.

Kolmannen sukupolven Starlet.

Kolmannen sukupolven Starletissa kori ja sisusta oli ajanmukaisesti muotoiltu pyöreämmäksi. Moottoreina käytettiin edelleen hyväksi havaittuja E-moottoreita. Saatavilla oli nyt myös 1,3-litrainen 4E-FE moottori, sekä 1,5-litrainen 1N dieselmoottori.

Neljännen sukupolven Starlet.

Neljännen sukupolven Starlet oli vielä edeltäjäänsäkin pyöreämpi. Suurin osa Euroopan markkinoilla myytävistä Starleteista oli varustelutasoa ja mallia 1.3 XLi, mutta ko. mallia markkinoitiin eri maissa eri nimillä ja lyhenteillä. Korkeimmista varustelutasoista löytyy turvatyyny kuljettajan puolella, käyntinopeusmittari, sähköikkunat etuovissa, sekä korinväriset puskurit. ABS-jarrut ja kattoikkuna olivat valinnaisia varusteita. Starletin valmistus päättyi tähän sukupolveen Toyota Yariksen korvattua sen.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Toyota Starlet Wikimedia Commonsissa