Stadin derby

Seurojen välinen kilpailu juontaa alkujaan 1900-luvun alun yhteiskunnallista luokka- ja kielijakoa: HIFK edusti ruotsinkielistä keskiluokkaa ja HJK suomenkielistä keskiluokkaa. Vielä tuolloin ja ison osan 1900-luvusta Helsingin jalkapalloa hallitsi "neljä suurta": HIFK, HJK, KIF ja HPS. Jako eri kielisiin ja eri yhteiskuntaluokkiin on kuitenkin tähän päivään mennessä hälventynyt suuresti ja molemmilla joukkueilla on sekä ruotsinkielisiä että suomenkielisiä kannattajia. HJK:n pelaajat tulivat pitkälti kantakaupungin suomenkielisistä kouluista ja seura profiloitui myöhemmin myös Töölön joukkueeksi kun taas HIFK värväsi pelaajia Pitkänsillan eteläpuolisista ruotsinkielisistä kouluista. Hakaniemessä sijaitseva Pitkäsilta jakoi tuolloin eteläpuoliseen "porvarilliseen" ja pohjoispuoliseen "työläisten" Helsinkiin. [2] Kielikysymys oli tuon ajan Suomessa vielä erittäin tärkeä ja HIFK:n ja HJK:n välille syntyikin tuolloin välittömästi kilpailua.

Ensimmäisen kerran joukkueet kohtasivat insinööri Townsendin järjestämässä turnauksessa 9. toukokuuta vuonna 1909. Voittajaksi selviytyi tuolloin HIFK lukemin 7-0. Suuret voittonumerot ovat kuitenkin olleet lähinnä poikkeuksia joukkueiden välisissä kamppailuissa. Seuraava joukkueiden välinen kamppailu pelattiin kaksi viikkoa tämän jälkeen, jolloin HIFK voitti ottelun 1-0. [3]

Ensimmäisen kerran jalkapallon Suomen mestaruus ratkaistiin vuonna 1908. Sekä HIFK että HJK olivat kilpailussa mukana, mutta molempien menestys jäi vaatimattomaksi. Syksyllä 1909 joukkueet kohtasivat SM-kilpailussa ensimmäisen kerran. HIFK voitti Kaisaniemessä pelatun ottelun 2-1, mutta HJK:n tekemän protestin jälkeen ottelu määrättiin pelattavaksi uudelleen. Eläintarhan uudella jalkapallokentällä pelattu ottelu päättyi myöskin HIFK:n voittoon lukemin 3-1. [3]

Seuraavina vuosina joukkueet kohtasivat SM-kilpailussa säännöllisesti, mutta voimasuhteet alkoivat kehittyä Klubin hyväksi. Ottelut olivat kuitenkin hyvin tasaisia, mitä kuvastaa hyvin kausi 1911, jolloin HJK voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Välierissä HIFK:ta vastaan pelattiin kaksi uusintaottelua, ennen kuin HJK eteni lopulta jatkoon. Seuraavina vuosina kesän 1912 olympialaisissa neljänneksi sijoittunut Suomen jalkapallomaajoukkue koostui lähes yksinomaan HIFK:n ja HJK:n pelaajista, mikä kuvasti joukkueiden valta-asemaa. Samana syksynä kaudella 1912 HJK voitti Suomen mestaruuden. Vuodet 1911-1925 olivat HJK:lle kulta-aikaa, jonka aikana joukkue voitti yhteensä seitsemän Suomen mestaruutta. HIFK oli SM-loppuottelussa yhteensä neljä kertaa, häviten niistä jokaisen. [3]

Vuodesta 1930 lähtien jalkapallon Suomen mestaruudesta pelattiin sarjamuotoisena aikaisemman cup-kilpailun sijaan. Sarjajärjestelmä osoittautui HIFK:lle suotuisammaksi sen voittaessa 1930-luvulla neljä Suomen mestaruutta. HJK oli tuolloin pudonnut kärjen vauhdista ja HIFK:n suurin vastustaja olikin tuolla vuosikymmenellä HPS, jonka ydinaluetta oli Helsingin Vallila. Klubi putosi kaudella 1931 SM-sarjasta, mutta palasi kuitenkin nopeasti pääsarjaan menestyksen jäädessä kuitenkin vaisuksi. HJK palasi kuitenkin huipulle voittaessa mestaruuden vuosina 1936 ja 1938. Klubin joukkueessa vaikutti tuolloin viisinkertainen maalikuningas Aatos Lehtonen. Lehtonen teki ottelun ainoan maalin HIFK:n ja HJK:n kohdatessa syksyllä 1936. Tämä oli ensimmäinen kerta kun HJK oli voittanut HIFK:n SM-tasolla sitten vuoden 1922. [3]

Sotavuosina jalkapallon kilpailutoimintaa pyrittiin pitämään yllä, vaikka olosuhteet eivät olleet hyvät. Joukkueet kohtasivat tuolloin toisensa kolmasti, viimeisen kerran syyskuussa 1943. HIFK voitti ottelun 4-2 Holger Salinin tehdessä ottelussa hattutempun. Salin menehtyi rintamalla vain muutamaa viikkoa myöhemmin. Joukkueet kohtasivat sodan jälkeen toisensa ensin Suomensarjassa ja sitten kaudella 1946 SM-tasolla. HIFK voitti tuona vuonna HJK:n 7-1 ja voitti kaudella Suomen mestaruuden. Kauden 1949 päätteeksi SM-tasolta tippui kolme helsinkiläistä joukkuetta: HIFK, HJK ja HPS. [4]

HJK palasi SM-tasolle vuonna 1953 ja HIFK vuonna 1957. Joukkueet pelasivat ennen paluitaan pääsarjatasoilla eri lohkoissa. Ensimmäinen pääsarjaottelu pitkään aikaan päättyi Klubin voittoon 3-0. Edellinen HJK:n voitto IFK:sta oli vuodelta 1941. Syyskuussa HIFK kuitenkin voitti paikalliskamppailun 3-1. HIFK:n seuraavat mestaruudet tulivat vuosina 1959 ja 1961. Näinä vuosina helsingissä pelattiin lukuisia paikallisotteluita. Neljän suuren lisäksi pääsarjassa pelasi myös Pallo-Pojat.

HJK:n menestys oli pitkään ollut vaisua. Seuran uusi puheenjohtaja Olli Lyytikäinen panosti taloudellisesti ja Klubiin liittyi useita pelaajia, vaikka se oli pudonnut pääsarjasta 1962. Joukkue voitti kaudella 1964 mestaruuden. 1960-luvun puolivälillä usea helsinkiläinen seura putosi SM-tasolta. Kaudella 1965 Helsingistä olivat jäljellä ainoastaan HIFK ja HJK. Tuolla kaudella HJK voitti molemmat joukkueiden väliset kohtaamiset. Kaudella 1967 HJK oli ainoa helsinkiläinen joukkue pääsarjassa. HJK menestyi 60-luvun lopulla hyvin ja keräsi yleisöä, mutta ei voittanut mestaruutta.

Kaudeksi 1970 HIFK nousi taas takaisin pääsarjaan. HIFK aloitti kauden nihkeästi, mutta voitti HJK:n 5-1. Toisen ottelun HJK voitti 3-1. HIFK vaikutti kääntäneen voimasuhteet sen hyväksi voitettuaan kauden päätteeksi pronssia ja HJK:n ollessa viides. Kaudella 1971 joukkueiden kohtaamiset olivat tasaisia ja päättyivät tasapeliin. HIFK voitti kaudella hopeaa ja HJK oli neljäs. Tuolloin jääkiekko oli molemmissa seuroissa seuratuin laji.

Kauteen 1972 lähdettäessä HIFK oli yksi mestarisuosikeista, mutta HJK:n tilanne ei näyttänyt yhtä lupaavalta. HIFK voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen 3-2. Kauden alussa HIFK:n tilanne näytti hyvältä, mutta kauden edetessä joukkueen pistetili karttui verkkaisesti, joskaan kovinkaan hyvin ei mennyt HJK:llakaan. Toinen derby päättyi HJK:n 2-1 voittoon. Kauden päättyessä HJK oli yhdeksäs ja HIFK kymmenes, joten HIFK putosi sarjaporrasta alemmas. Joukkueet eivät kohdanneet toisiaan pääsarjatasolla tämän jälkeen yli 42:een vuoteen. [5]

• Klassikern