Stabijhoun

Stabijhoun (aiemmin stabyhoun) on harvinainen, Alankomaista kotoisin oleva koirarotu. Se kuuluu FCI:n roturyhmään 7 eli kanakoiriin. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on seisova lintukoira, mutta nykyään stabijhoun toimii lähes yksinomaan seura- ja harrastuskoirana.

Stabijhoun
Avaintiedot
Alkuperämaa  Alankomaat
Määrä Suomessa rekisteröity 740[1]
Rodun syntyaika 1600-luvulta alkaen
Alkuperäinen käyttö seisova lintukoira, monikäyttöinen maatilan koira
Nykyinen käyttö seura- ja harrastuskoira, käytetään enää harvoin metsästyksessä
Elinikä noin 10–13 vuotta
Muita nimityksiä stabyhoun, stabij, staby
FCI-luokitus ryhmä 7 Seisovat lintukoirat;
alaryhmä 1.2 Mannermaiset spanielityyppiset
#222
Ulkonäkö
Paino 20–25 kg
Säkäkorkeus ihanteellinen säkäkorkeus uroksilla 53 cm ja nartuilla 50 cm
Väritys mustavalkoinen, oranssivalkoinen, ruskeavalkoinen

Ulkonäkö

Stabijhoun on ruumiinrakenteeltaan vankka, korkeuttaan pidempi koira. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 53 cm ja nartuilla 50 cm. Karva on pitkää ja suoraa, korkeintaan hieman aaltoilevaa. Karva ei koskaan saisi olla kiharaa erotukseksi muuten samantyyppisestä rodusta wetterhounista. Päässä karva on lyhyempää. Sallittuja pohjavärejä on kolme: musta, oranssi ja ruskea valkoisin merkein. Valkoisessa värissä voi myös olla pisteitä tai pieniä pilkkuja, mutta kolmivärisyys ei ole sallittua.

Koiran korvat ovat päänmyötäisesti riippuvat, melko pitkät ja alas kiinnittyneet. Ne ovat yläosastaan hapsuttuneet, mutta hapsut lyhenevät korvan kärkeä kohti eivätkä ulotu kärjen yli. Häntä on pitkä ja riippuva. Pohjaväriltään mustilla koirilla kirsu on musta, ruskeilla koirilla ruskea. Silmät ovat aina ruskeat, mustilla koirilla tummanruskeat. Stabijhounin purenta on leikkaava.

Luonne ja käyttäytyminen

Rotu on luonteeltaan ystävällinen, rauhallinen ja kärsivällinen. Stabijhoun on myös älykäs ja miellyttämisenhaluinen, joten kouluttaminen on helppoa. Se kiintyy omistajaansa ja on tarvittaessa hyvä vahtikoira. Stabijhoun ei koskaan saisi olla aggressiivinen eikä näykkivä.

Stabijhoun on aktiivinen koira, joka on kuitenkin sisätiloissa rauhallinen kunhan saa päivittäin riittävästi tekemistä. Se sopii monenlaiseen harrastustoimintaan. Turkki on helppohoitoinen ja pysyy hyvin puhtaana.

Alkuperä
Stabijhounemo pentuineen

Rotu polveutuu 1500-luvulla Ranskasta Alankomaihin tuoduista pitkäkarvaisista seisojista. Alankomaissa sitä alettiin kasvattaa Länsi-Friisinmaalla maan pohjoisosissa. Ensimmäiset kirjalliset maininnat rodusta ovat 1800-luvulta. Viralliseksi roduksi se hyväksyttiin kotimaassaan vuonna 1942. Nykyään Alankomaissa on noin 4 000 stabijhounia, mutta muualla maailmassa rotu on harvinainen[2].

Stabijhounin ensisijainen käyttötarkoitus oli pienriistan ja lintujen metsästys, mutta sitä käytettiin myös monenlaisissa muissa tehtävissä. Stabijhoun oli usein maatilan ainoa koira, joten sen toimenkuva oli laaja vahtikoirasta tuhoeläinten torjujaan. Metsästyskoirana stabijhoun on sekä seisoja että pehmeäsuinen noutaja. Sillä on hyvä hajuaisti, ja se osaa työskennellä myös vedessä.

Terveys

Suurikokoisilla koirilla yleistä lonkkaniveldysplasiaa esiintyy stabijhouneillakin. Rotu kuuluu perinnöllisten vikojen vastustamisohjelmaan PEVISAan, ja Suomessa stabijhounkannasta on lonkkakuvattu vain pieni osa. Siksi sairauden yleisyyttä ei tarkkaan tunneta. Hollannissa jalostuksessa käytettävien koirien lonkka- ja kyynärnivelten kuntoon kiinnitetään enemmän huomiota. Rodussa on esiintynyt muutama epilepsia- ja kaihitapaus, samoin joitakin PRA-tapauksia eli verkkokalvon surkastumaa. Rodun terveystilanne on kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä.[3]

Lähteet

Viitteet
  1. KoiraNet jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, luettu 8.3.2019)
  2. Jalostuksen tavoiteohjelma 2006–2010, s.6
  3. 4.3. Terveys Stabyhoun jalostuksen tavoiteohjelma 2011-2015. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 4.12.2015.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.