St. Petersburger Herold
St. Petersburger Herold oli Pietarissa vuosina 1875–1914 ilmestynyt saksankielinen sanomalehti. Elokuussa 1914 sen nimeksi tuli Petrograder Herold.[1]
Franz Geselliuksen perustama St. Petersburger Herold oli vanhemman St. Petersburger Zeitungin ohella Pietarin suurin saksankielinen sanomalehti. Se oli sisällöltään monipuolinen ja journalistisesti korkeatasoinen päivälehti, joka sisälsi myös viihteellistä aineistoa ja julkaisi useita maksuttomia liitteitä. Lehti myötäili hallituksen politiikkaa,[1] vaikka sitä on toisaalta kuvattu kilpailijaansa liberaalimmaksi[2] tai keskiluokkaisemmaksi[3]. Pietarin lisäksi St. Petersburger Herold levisi myös muualle Venäjälle[1].
Vuonna 1891 Gesellius perusti lehden taakse yhtiön, joka harjoitti myös muuta kustannustoimintaa ja painoi monien pietarilaisten kustantamojen tuotteita. Ensimmäisenä päätoimittajana työskenteli E. Schmidt,[3] myöhemmin Leo Furcht ja vuodesta 1908 Gustav Pipirs. Jälkimmäisen aikana St. Petersburger Herold joutui usein hankaluuksiin sensuurin kanssa, mikä ei Venäjällä tuohon aikaan ollut mitenkään poikkeuksellista.[1]
St. Petersburger Heroldin levikki oli 6 900 kappaletta vuonna 1913[3]. Lehden toiminta vaikeutui ensimmäisen maailmansodan alettua ja viranomaiset lakkauttivat sen joulukuussa 1914. Kustannusyhtiö lopetti toimintansa vuonna 1915, ja vuonna 1917 sen kirjapainon osti pietarilainen kustantamo Ogni.[1]
Lähteet
- Zverjova, I. S.: Izdatel i redaktor Gustav Pipirs (k istorii dorevoljutsionnoi nemetskoi petšati v Rossii). Vesnik SPbGUK, 1/2006, s. 48–55. Artikkelin verkkoversio.
- Gordentšuk, M. V.: Gazeta ”St. Petersburgische Zeitung”. Trudy Istoritšeskogo fakulteta Sankt-Peterburgskogo universiteta, 24/2015, s. 28–32. Artikkelin verkkoversio.
- Butmaloiu, Ulrike: Das Ende der „St. Petersburger Zeitung“: Das Verschwinden der deutschsprachigen Öffentlichkeit in Russland unter der staatlich praktizierten Ausweitung des Nationalismus als gesellschaftliche Kraft zum Beginn des Ersten Weltkriegs Eldorado - Repositorium der TU Dortmund. Viitattu 16.2.2020.