St. Ingbert

St. Ingbert sijaitsee Saarbrücken–Homburg-akselilla Saarlandin kaakkoisosassa. Linnuntie-etäisyys Saarbrückenistä on noin 11 kilometriä koilliseen ja Homburgista noin 17 kilometriä lounaaseen.[2]

St. Ingbert koostuu viidestä kaupunginosasta: St. Ingbert-Mitte, Rohrbach, Hassel, Oberwürzbach ja Rentrisch. St. Ingbertin keskiosa on verraten tiheään rakennettua. Kaupungin pinta-alasta noin puolet on metsää ja seitsemäsosa maatalousmaata.

St. Ingbertin raatihuone

Ensimmäinen kirjallinen maininta St. Ingbertistä on keisari Arnulfin asiakirjassa, joka on päivätty 28. kesäkuuta 888. Tuolloin paikkakuntaa tosin kutsuttiin nimellä Lendelfingen. Nykyisen nimen takana on 500-luvulla elänyt pyhimys Ingobertus, tuolloin Saar-joen alueella asui vielä pakanoita.[3] Nykyinen nimi ilmaantuu asiakirjoihin vuonna 1180 muodossa St. Engilbertum, mutta Lendenfingen-nimeä käytettiin sen rinnalla aina kolmikymmenvuotiseen sotaan asti. Kirkollista valtaa St. Ingbertissä harjoitti keskiajalla Metzin hiippakunta. 1500-luvun ruttoepidemioiden kaudella St. Ingbert kuului Trierin vaaliruhtinaskuntaan, ja sen jälkeen Saarbrückenin kreivikuntaan ja vuodesta 1634 jälleen Trieriin.

Von der Leyenin aatelissuvun keskiajan lopulla alkanut valtakausi päättyi 1793: kreivitär Marianne pakeni alueelta. Syyskuussa 1797 perustettiin Freie Republik St. Ingbert, mutta sen historia kesti vain kahdeksan vuorokautta. Tasavalta liitettiin Saarin departementtiin. Vuonna 1816 St. Ingbert päätyi Baijerin kuningaskuntaan ja se kohotettiin kaupungiksi 1829.[4] Kesäkuussa 1867 St. Ingbert kytkettiin rautatieverkkoon. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaupunki kuului Saarin alueeseen, joka oli Ranskan hallinnassa. Toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla kaupunki liitettiin kansanäänestyksen jälkeen muun Saarlandin mukana uuteen Liittotasavaltaan.

St. Ingbertin kehitys teollisuuskaupungiksi alkoi 1700-luvulla. Paikkakunnalle syntyi kaivostoimintaa, metalliteollisuutta ja lasiteollisuutta. St. Ingbert oli toistuvien pommitusten kohteena toisen maailmansodan aikana, ja sodan jälkeen raskas teollisuus alkoi hiipua. Vuonna 1842 avattu kaivos Grube St. Ingbert suljettiin 1957.

Rohrbach, Hassel, Oberwürzbach ja Rentrisch liitettiin St. Ingbertiin 1974.

St. Ingbertillä on kolme maamerkkiä. Barokkikirkko St. Engelbert valmistui 1755. Sen suunnitteli todennäköisesti rakennusmestari Friedrich Stengels.[5] Uusgoottilainen St. Josefin kirkko valmistui 1893 arkkitehtinaan Ludwig Becker. Vuosina 1877–1998 St. Ingbertissä toimi panimo Brauerei Becker, jonka torni Beckerturm on kaupungin kolmas maamerkki.[6] Kaupungin pitkää teollista historiaa edustaa arkkitehtoninen kokonaisuus Alte Schmelz.

Lasi-, hiili- ja metalliteollisuuden tilalle on tullut korkean teknologian ja palvelualan yrityksiä. St. Ingbertissä on muun muassa automaatioteknologian suuryritys Feston tuotantolaitoksia.[7]

Rataosuudet Mannheim–Saarbrücken ja Landau–Rohrbach risteävät Rohrbachin asemalla. St. Ingbertin uusrenessanssinen rautatieasema Bahnhof St. Ingbert on yksi Saarlandin viidestä tärkeimmästä asemasta, ja se sijaitsee rataosuudella Mannheim–Saarbrücken 12,5 kilometriä Saarbrückenin päärautatieasemalta. Asemalla operoi paikallislinjoja ja nopea paikallislinja Koblenzista Mannheimiin.

Moottoritie BAB 6 kulkee St. Ingbertin keskustan eteläpuolitse ja se on kytketty paikalliseen tieverkkoon kahdella liittymällä. BAB 6 on osa moottoritieyhteyttä Pariisi–Praha. Saarbrückenin lentoasema sijaitsee St. Ingbertin eteläpuolella.

• St. Ingbert, Saarland, Saksa — Sunrise, Sunset and Daylength