Spontaani fissio

Spontaani fissio on radioaktiivisen hajoamisen yksi muoto, joka on tyypillinen hyvin raskaille isotoopeille.[1] Spontaani fissio on teoreettisesti mahdollinen uraanille ja toriumille tai yleensäkin ytimille, joiden atomimassa on vähintään 100 u. Käytännössä kuitenkin spontaani fissio on mahdollinen vain atomimassaltaan 230 u raskaammille isotoopeille, toriumista (232 u) alkaen.[1] Luonnon radionuklideista spontaanisti fissioituvia ovat ²³⁸Th ²³⁵U ja ²³⁸U.

Uraanin spontaanin fission löysivät 1941 neuvostoliittolaiset ydinfyysikot Georgi Flerov ja Konstantin Petrzhak.[1][2]

Uraanilla ja toriumilla pääasiallinen radioaktiivinen hajoamismuoto ei kuitenkaan ole spontaani fissio vaan alfahajonta,[1] ja se jätetäänkin yleensä huomioon ottamatta paitsi silloin kun määritetään ko. alkuaineita sisältävien näytteiden tarkat radioaktiiviset hajoamismoodit (haarautumissuhde).

Matemaattisesti voidaan määritellä ehto spontaanille fissiolle, ja se on likimäärin:

${\displaystyle {\hbox{Z}}^{2}/{\hbox{A}}\geq 45.}$

missä Z on ytimen järjestysluku ja A on atomimassa.