Spiritismi

Alkuperäinen oujia-lauta joka patentoitiin vuonna 1891.[5]

Spirististisen istunnon tekniikka

Yhteyden ottaminen henkimaailmaan spiritistisissä istunnoissa oli erittäin suosittua 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, ja ajan kaunokirjallisuus käytti niitä usein aiheinaan, esimerkkeinä Anton Tšehov,[6] Leo Tolstoi,[7] Thomas Mann[8] ja Suomessa Minna Canth näytelmässä Spiritistinen istunto: Ilveily yhdessä näytöksessä.[9]

Tehtävään tarvittiin niin sanottu Ouija-lauta, johon oli merkitty kirjaimet, numerot ja joitakin symboleja ja fraaseja, kuten "good bye". Laudalle asetettiin osoittimeksi esimerkiksi juomalasi nurinpäin. Sen jälkeen pöydän ympärillä olevat henkilöt laskivat etusormensa lasin päälle. Kun esitettiin kysymys, lasi lähti liikkeelle ja siirtyi kirjaimelta kirjaimelle muodostaen sanoja ja lauseita. Näin syntyi viestejä, joiden uskottiin tulevan tuonpuoleisesta.

Skeptikkojen mielestä sanomat perustuivat tiedostamattomiin kädenliikkeisiin eli niin sanottuun ideomotoriseen liikkeeseen. Tämä ilmeni siitä, että jos osallistujien silmät peitettiin, saatiin tuloksena pelkkää siansaksaa.[10] Myös skeptiset kirjailijat kuvasivat asiaa juuri näin. Esimerkiksi Tolstoi kuvasi kenraalin ja taiteilijan keskinäistä istuntoa seuraavasti:

»Teevati vastasi kenraalin tekemään kysymykseen miten sielut kuoleman jälkeen tuntevat toisensa. – – Sotamiehen astuessa sisään lautanen oli pysähtynyt kerran S-kirjaimen, sitten E-kirjaimen ja lopulta seisahtunut N-kirjaimen kohdalle ja alkanut sitten nykiä puoleen ja toiseen. Tähän nykimiseen oli syynä se, että kenraalin mielestä seuraavan kirjaimen piti olla J, hänen mielestään Jeanne d'Arcin piti sanoa siis, että sielut tulevat tuntemaan toisensa sen jälkeen, kun ovat puhdistuneet kaikesta maallisesta – – mutta taiteilija arveli seuraavan kirjaimen olevan V:n, hän oletti sielun tahtovan sanoa että sielut tulevat tuntemaan toisensa valon avulla.[7]»

Usein spiritismillä tarkoitetaan vuonna 1848 alkanutta henkistä liikettä, joka itse käyttää itsestään nimitystä spiritualismi.[1][11] Sen panivat alulle Maggie ja Catherine Fox asuessaan Hydesvillessä New Yorkissa talvella 1847–1848.[12][13] Maggie oli tuolloin 15-vuotias ja Katy hieman yli 11 vuotta vanha. Foxien talossa kuului selittämättömiä ääniä, rapinaa ja napsauksia. Perheen tyttäret alkoivat leikillään olevinaan keskustella talossa murhatun henkilön hengen kanssa.[1][12] He tuottivat muun muassa askelien ääniä vetämällä narun päässä olevaa omenaa portaikossa, napsuttamalla varpaitaan ja sormiaan sekä raapimalla ja raaputtamalla. Myöhempinä vuosina he kehittyivät niin taitaviksi, että pystyivät napsuttelemaan varpaitaan, vaikka heillä oli jalkineet jalassa.[12]

Pian heidän taikauskoinen äitinsä oli varma, että talossa kuului henkien ääniä. Hänen aviomiehensä John pilkkasi häntä ja väitti äänien johtuvan irtonaisista laudoista tai tuulesta yöllä.[12] Kun heidän äitinsä tuli 31. maaliskuuta 1848 heidän huoneeseensa, Katy alkoi muka puhumaan haamulle ja pyysi henkeä vastaamaan hänelle koputuksilla, ja sen vastattua hänen äitinsä oli aivan kauhuissaan.[1][12] Siitä huolimatta, että hänen tyttärensä ehdotti jonkun yrittävän huijata heitä, oli hän nyt aivan varma, että heidän talossaan kummittelee henki. Äidin pyydettyä henkeä laskemaan kymmeneen ja saatuaan vastauksen oikein, hän esitti hengelle lisää kysymyksiä. Kysymysten joukossa oli muun muassa kuinka paljon lapsia hän oli synnyttänyt.[12] Siihen tuli seitsemän raaputusta takaisin, mikä oli aivan oikein, sillä se sisälsi myös vauvana kuolleen lapsen. Henki kertoi myös hänelle hänen lastensa iät oikein.[1]

Heidän äitinsä halusi tietää, kuka henki on, johon tytöt kehittivät nopeasti vastaukset. Kysymysten, koputusten ja raaputusten sarjalla he olevinaan selvittivät, että henki oli 31-vuotias mies, joka oli eläessään ollut naimisissa oleva viiden lapsen isä. Heidän äitinsä halusi tietää, halusiko henki kertoa saman asian myös naapureille, mihin henki lopuksi suostuikin. Ensimmäisenä heidän naapurinsa Mary Redfield saapui kuuntelemaan henkeä ja oli aluksi epäilevä, mutta hengen antaessa tarkkoja vastauksia hänen elämästään hänkin alkoi uskomaan henkeen.[12]

Tapahtumia oli vaikea enää pysäyttää niiden lähdettyä kerran liikkeelle. Jos Maggie ja Katy olisivat paljastaneet huijauksensa, koko heidän perheensä olisi joutunut julkisen pilkan kohteeksi, joten heidän oli vain jatkettava kerran aloittamaansa huijausta. Kun naapureita saapui paikalle enemmän, yksi vieraista ehdotti koodia. Hän ehdotti numeroita aakkosten kirjaimille, jotta henki olisi voinut puhua kokonaisia lauseita. Sitten henki kertoi olevansa kulkukauppias, joka oli murhattu ja haudattu kellariin. Asia päätettiin tutkia kaivamalla kellarista kauppiaan jäänteet, joskin runsasvetinen kevät esti hankkeen kaivantojen täyttyttyä vedellä.[12] Väitetään kuitenkin, että vuonna 1904 kauppiaan jäänteet olisi löydetty kellarista.[1]

Tapahtumilla oli kuitenkin epäilijöitä, jotka pitivät heitä huijareina tai noitina. Heidän metodistisen episkopaalisen kirkon seurakunnan pastori pyysi Foxien perhettä jättämään seurakunnan. Hänen mielestään tytöt olivat käyttäytyneet epäpyhästi ja heidän vanhempansa olivat siitä vastuussa.[12]

Tyttöjen vanhempi sisko Leah vei Maggien ja Katien Yhdysvaltojen-kiertueelle, ja spiritualismi alkoi levitä niin Amerikassa kuin Euroopassakin.[12] Erityisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen liikkeen merkitys kasvoi, kun ihmiset halusivat ottaa yhteyttä edesmenneisiin läheisiinsä.[14] Kannatusta lisäsi kuuluisien henkilöiden, kuten fyysikoiden William Crookesin ja Oliver Lodgen sekä biologi Alfred Russel Wallacen, myönteinen suhtautuminen. Erityisen suuri merkitys liikkeen leviämiselle oli kirjailija Arthur Conan Doylen lähetystyöllä.[1] Jo 1800-luvun lopussa tämän liikkeen alkulähteet paljastuivat kuitenkin huijaukseksi: Maggie ja Kate Fox myönsivät, että sisarukset olivat itse tuottaneet äänet. Tunnustus ei vaikuttanut spiritismin suosioon.[15]

Vuonna 1893 Minna Canth kirjoitti tyttärelleen spiritismi-istunnosta Kuopiossa.[23] Hän käytti aihetta myös näytelmässään Spiritistinen istunto: Ilveily yhdessä näytöksessä 1894. Siinä nuori mies tekeytyy hengeksi saadakseen morsiamensa tädin hyväksynnän avioliitolle. Näytelmä toistaa jakautunutta suhtautumista asiaan. Toiset ovat uskoivat ja toiset suhtautuivat epäillen.

Suomen spiritistinen seura ja Spiritisti-lehti perustettiin 1909, ja ne olivat aktiivisia muutaman vuoden[24] Spiritismiä tutkinut historioitsija Juuso Järvenpää lukee spiritismi-innostuksen olleen yksi yritys vastata ajan aatteellis-yhteiskunnallisiin olosuhteisiin.

Teosofi Pekka Ervast uskoi, että spiritismi voisi olla tehokas keino vakuuttaa ihmiset henkimaailman olemassaolosta ja auttaa ihmiskuntaa materialismin aiheuttamassa henkisessä hädässä, vaikka sen piirissä harrastettaisiinkin petkutusta. Eräässä istunnossa Ervastille saatiin uskoteltua, että hän keskustelee meedion välityksellä setävainajansa kanssa.[24]

Spiritismiä teki tunnetuksi myös Helmi Krohn etenkin kääntämällä alan englanninkielistä kirjallisuutta sekä kirjoittamalla uusia suomeksi.[4] Helmin sisko Aino Kallas piti spiritismiä sairaalloisena ja tympäisevänä. Myös Gerda Ryti osallistui käännöstyöhön, kuuli ääniä ja uskoi ennustuksiin.[25]

Spiritismin vaiheisiin perehtynyt Tea Holm tulkitsee, että spiritualistinen usko saattoi kannatella Gerda Rytiä vaikeina vuosina.[26]

Spiritismin vastustajat jakautuvat ainakin kahteen leiriin. Toiset väittävät spiritistisissä istunnoissa saatujen viestien olevan joko huijausta (edellä Houdini) tai seurausta osallistujien tiedostamattomista liikkeistä ouija-laudan kohdistimen ohjaamisessa (edellä Tolstoi).

Toiset katsovat, että vainajahenkien ilmestyksiä todella tapahtuu, mutta ne eivät ole kuolleita ihmisiä, vaan demoneita, pahoja henkiä, jotka tekeytyen kuolleiksi ihmisiksi yrittävät päästä eksyttämään ihmisiä.[27] Jälkimmäiset perustavat mielipiteensä Raamattuun, koska siellä sanotaan, etteivät kuolleet voi ilmestyä eikä kummitella,[28] ja myös Mooseksen kirjoissa kielletään jyrkästi pitämästä yhteyttä vainajahenkiin.[27] Lähes kaikki spiritismin vastustajat myös sanovat, että lukuisa joukko spiritismiin sekaantuneita on ajautunut suureen ahdistukseen, ahdinkoon, huumeisiin, jopa itsemurhiin ja rikosten teille.[29][30][31][32]

• Fasilitoitu kommunikaatio
• parapsykologia

• Harmainen, Antti & Leskelä-Kärki, Maarit: Moderni länsimainen esoteria historiallisena ilmiönä ja tutkimuksen kohteena. Historiallinen Aikakauskirja, 2017, nro 2. Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.7.2018.
• Holm, Tea: Spiritualismin muotoutuminen Suomessa: Aatehistoriallinen tutkimus, s. 91–. Books on Demand. ISBN 978-952-339-566-4. Teoksen verkkoversio.
• Kaartinen, Marjo: Spiritistinen istunto. Kirjokansi, 2328. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020. ISSN 2323-7392. ISBN 978-951-858-131-7.
• Kontou, Tatiana – Willburn, Sarah (toim.): The Ashgate Research Companion to Nineteenth-Century Spiritualism and the Occult. Farnham: Ashgate, 2012. ISBN 978-0-7456-6912-8.

• Taylor, Troy: The Fox Sisters – Founders of the Spiritualist Movement Haunted Museum. Arkistoitu 12.7.2018. Viitattu 21.7.2018.
• Spiritismi – Allan Kardec
• Spiritualismi – henkisyyden oppi
• Spiritualists' National Union (englanniksi)
• BBC – Religions: Modern Spiritualism. (englanniksi)