Spedevisio

Spedevisio on vuosina 19651970 lähetetty suomalainen Spede Pasasen sketsisarja. Ensimmäinen lähetys oli 1. syyskuuta 1965[1] nimellä Spede Pasanen esittää. Ohjelmatiedoissa ohjelman nimi on ollut myös muodossa "SpedeVisio". Puolituntinen sketsikimara esitettiin kahden viikon välein vuosina 1965–1966 ja vuodesta 1967 alkaen ohjelma esitettiin kerran kuukaudessa. Käsikirjoituksesta vastasi Spede Pasanen. Myös Jukka Virtanen kirjoitti jonkin verran sketsejä. Vuosien aikana ohjaajina toimivat Pekka Parikka, Ilkka Linnasalmi, Jouko Sorjanen, Juhani Tiikkanen, Ere Kokkonen ja Jukka Virtanen.

Spedevisio
Tyyli Sketsi
Kestoaika 30 minuuttia
Luoja(t) Pertti Pasanen
Pääosissa Pertti Pasanen
Simo Salminen
Vesa-Matti Loiri
Alkuperämaa Suomi
Verkko Mainos-TV
Esitetty 1965 1970
Jaksoja 68
Aiheesta muualla
IMDb

Spedevision ajalta on säilynyt arkistossa vain kolme koostejaksoa, koska tuohon aikaan kalliita kuvanauhoja käytettiin uudelleen. Kaksi jaksoista (30.4.1967 ja 2.8.1967) on julkaistu Spede Show – Pääasia että on kivvaa 1965-1972 DVD:llä. Vuonna 2019 Yleisradion arkistosta löytyi kolmas Spedevisio-kooste, joka sisälsi enimmäkseen ohjelmassa vierailleiden artistien musiikkinumeroita sekä muutaman sketsin. Jakson julkaisupäivä on tuntematon, mutta kuvanauhan loppupuolella on ote Yle TV1:n Televisioteatterin Luule kanssamme -kabareesta vuodelta 1968. Digitoitu jakso on katsottavissa KAVI:n arkistossa.

Spedevisiossa nähtiin vuonna 1968 ensimmäinen versio Speden ”Rautakauppa”-sketsistä, joka toteutettiin vuonna 1978 uudelleen elokuvaan Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy. Alkuperäisessä sketsissä Spede esittää hidasta ja epäkohteliasta rautakaupan myyjää. Aamulehden vuonna 2005 järjestämässä lukijaäänestyksessä Rautakauppa-sketsi äänestettiin kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi tv-sketsiksi.[2]

Jaksoluettelo

Kausi 1 Kausi 2 Kausi 3 Kausi 4 Kausi 5
1. 01.09.196521. 17.08.196637. 02.08.196748. 21.08.196859. 17.09.1969
2. 15.09.196522. 31.08.196638. 30.08.196749. 18.09.196860. 15.10.1969
3. 29.09.196523. 14.09.196639. 27.09.196750. 16.10.196861. 12.11.1969
4. 13.10.196524. 28.09.196640. 25.10.196751. 13.11.196862. 10.12.1969
5. 27.10.196525. 12.10.196641. 22.11.196752. 11.12.196863. 07.01.1970
6. 10.11.196526. 26.10.196642. 20.12.196753. 08.01.196964. 04.02.1970
7. 24.11.196527. 09.11.196643. 14.02.196854. 05.02.196965. 04.03.1970
8. 08.12.196528. 23.11.196644. 13.03.196855. 05.03.196966. 01.04.1970
9. 22.12.196529. 07.12.196645. 10.04.196856. 02.04.196967. 29.04.1970
10. 12.01.196630. 21.12.196646. 08.05.196857. 30.04.196968. 27.05.1970
11. 26.01.196631. 18.01.196747. 05.06.196858. 28.05.1969
12. 09.02.196632. 15.02.1967
13. 23.02.196633. 15.03.1967
14. 09.03.196634. 12.04.1967
15. 23.03.196635. 10.05.1967
16. 06.04.196636. 07.06.1967
17. 20.04.1966
18. 04.05.1966
19. 18.05.1966
20. 01.06.1966



Näyttelijät

Työryhmä

  • Ohjaus: Pekka Parikka, Ilkka Linnasalmi, Jouko Sorjanen, Juhani Tiikkainen, Jukka Virtanen, Ere Kokkonen
  • Käsikirjoitus: Pertti Pasanen, Jukka Virtanen, Ere Kokkonen
  • Tuotanto: Oy Mainos-TV-Reklam Ab
  • Valmistusvuodet: 1965-1970

Katso myös

Lähteet

  1. Aamulehti, 1. syyskuuta 1965.
  2. Jukka Annala: Toopelivisio, s. 37–38. Teos, Helsinki 2006.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.