Spandaun linnoitus

Spandaun linnoitus eli Spandaun sitadelli (Zitadelle Spandau) on alkujaan keskiajalta peräisin oleva linnoitus Berliinin Spandaun esikaupungissa. Se on Euroopan parhaimmin säilyneitä historiallisia linnoituksia.[1] Linnoitus sijaitsee pienellä saarella Spree- ja Haveljokien yhtymispaikassa, ja se on kokonaan veden ympäröimä.

Spandaun linnoituksen portti, taustalla Juliusturm. Porttirakennuksen julkisivua koristaa Brandenburgin vaakuna.

Kartta linnoituksesta.

Linnoituksen paikalla on sijainnut varhaiskeskiajalla slaavilainen asutuskeskus. Jonkinlainen linnoitusrakennelma on ollut paikalla ainakin jo 800-luvulla.[2] Myöhemmin siitä tuli suuri linnoitus, jonka oli tarkoitus suojata Reininmaalta Puolaan ulottuneen tärkeän kauppareitin varrella sijainnutta Spandaun kaupunkia. Linnoituksen vanhin säilynyt osa on 32 metriä korkea Juliusturm-torni, joka on valmistunut noin vuonna 1200. Se on nykyään Berliinin vanhin ei-kirkollinen rakennus. Tornin yläosa on Karl Friedrich Schinkelin suunnittelema lisäys vuodelta 1838.[1] Tornin seinät ovat 3,6 metriä paksut.[3] Linnoituksen päähalli (palas) on rakennettu vuosina 1521–1523.[2]

Linnoituksen pääosa on valmistunut vuosina 1559–1583, ja sen rakennutti Brandenburgin vaaliruhtinas Joakim II.[2][4] Linnoituksen suunnitteli italialainen rakennusmestari Chiaramella da Gandino pohjoisitalialaisten esikuvien mukaisesti. Hän suunnitteli neljä nuolimaista bastionia, jotka saivat nimikseen König (”kuningas”), Königin (”kuningatar”), Kronprinz (”kruununprinssi”) ja Brandenburg.[1] Neliönmuotoisen linnoituksen bastionien kärjet ovat noin 300 metrin päässä toisistaan. Uudenaikaiset bastionit olivat tärkeitä, koska tykkien kehitys oli tehnyt vanhanaikaisista linnoista huonoja puolustustarkoitukseen.[3] Chiaramella da Gandinon johdolla rakennettiin samoihin aikoihin myös nykyinen porttirakennus, kurtiini ja vanha asevarasto.[4]

Spandaun linnoitusta pidettiin aikanaan lähes valloittamattomana, ja sillä oli mainittava rooli Brandenburgin ja Preussin sotahistoriassa. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana ruotsalaiset joukot vetäytyivät sen turviin. Seitsenvuotisen sodan aikana Fredrik Suuren vaimo, kuningatar Elisabet Kristiina pakeni sinne turvaan itävaltalaisilta. Ainoa varsinainen sotilaallinen yhteenotto linnoituksen luona käytiin Napoleonin sotien aikana vuonna 1813.[1] Preussilaiset joukot pommittivat linnoitusta vallatakseen sen takaisin ranskalaisilta, jolloin varsinkin porttirakennus vaurioitui pahoin. Se sai nykyisen ulkoasunsa vuonna 1839 tehtyjen kunnostustöiden jälkeen.[3] Linnoituksen sisäosia täydennettiin 1800-luvulla useilla uusilla rakennuksilla.[4] Myöhemmin linnoitus toimi vankilana ja aarrekammiona. Ranskan vuosien 1870–1871 sodan jälkeen Saksalle maksamia sotakorvauksia säilytettiin vuosina 1874–1919 Juliusturmissa. Nykyisin linnoituksessa toimii Spandaun kaupungin historiallinen museo.[1] Siellä pidetään myös konsertteja ja taidenäyttelyitä.[3]

Vastoin yleistä käsitystä Rudolf Hessiä ja muita sodan jälkeen tuomittuja natsijohtajia ei pidetty vankeina Spandaun linnoituksessa, vaan Spandaun vankilassa.[5]

Spandaun linnoituksen suojissa talvehtii joka talvi noin 10 000 lepakkoa.[3]