SpaceX Starship

24. syyskuuta 2016 IAC-konferenssissa Meksikossa Musk esitteli ensimmäistä kertaa julkisesti järjestelmää. Nyt nimenä oli Interplanetary Transport System eli ITS. Esitetyt arkkitehtuurin peruspalaset olivat:

• Täysi ja nopea uudelleenkäytettävyys. Tavoitteena kustannusten alentaminen ja toisaalta edestakaisin matkaaminen vaikkapa Marsista.
• Raptor-rakettimoottori, jonka ajoaineena on metaani ja happi. Yhdistelmä on helpoin Marsissa tuotettavaksi.
• Välitankkaus LEO:lla erillisen tankkeriversion avulla. Välitankkauksella saadaan alukseen tarpeeksi ajoainetta propulsiivista laskeutumista varten.
• Aluksen halkaisija on 12 metriä.

Raptor-rakettimoottori oli vielä kehitysvaiheessa. Spacex oli saanut Falcon 9:n ensimmäisen vaiheen talteen ensimmäisen kerran noin vuotta aikaisemmin.

Vuoden 2017 IAC-konferenssissa Australiassa Musk esitteli päivitettyä suunnitelmaa, nyt nimellä BFR. Musk itse ei avannut lyhennettä, mutta julkisuudessa siitä on käytetty nimiä Big Fucking Rocket ja Big Falcon Rocket. Merkittävin muutos aluksessa oli halkaijan pienentyminen 9 metriin. Samalla esitettiin uusi käyttötapa alukselle, nopea matkustaminen Maassa paikasta toiseen.

Piirros: Vuoden 2018 versio.

Syyskuussa 2018 DearMoon-hankkeen julkistustilaisuudessa Musk esitteli päivitystä suunnitelmaan. Suurin muutos oli aluksen toisen vaiheen ohjaustavan muutos. Delta-siivekkeet korvattiin ohjattavilla etu- ja takasiivekkeillä. Nyt alus laskeutuisi liidokin sijaan kuin laskuvarjohyppääjä. Ohjattavien siivekkeiden lisäksi perässä oli yksi kiinteä siiveke ja siivekkeet toimisivat samalla jalkoina. Tilaisuudessa esiteltiin ensimmäisiä hiilikuiturakenteita ja niiden valmistukseen käytettäviä koneita sekä ensimmäisiä Raptor-testejä.

Marraskuussa Musk ilmoitti, että toinen vaihe oli nimetty Starshipiksi ja ensimmäinen vaihe Super Heavyksi.[4] Samalla myös koko järjestelmän nimeksi tuli Starship.

Tammikuussa 2019 paljastettiin, että aluksen materiaaliksi on vaihdettu ruostumaton teräs 301. Koko järjestelmä oli alun perin tarkoitus rakentaa pääosiltaan hiilikomposiiteista. Materiaali on kevyt mutta kallis (materiaalin hinta noin 135 $ per kilogramma) sekä hidas ja hankala työstää. Myös sen soveltuvuus tarvittaviin lämpötiloihin oli ongelma. Nämä tekijät johtivat vaihtamaan rakennusmateriaalin perinteisempään mutta samalla myös vaihtoehtoisempaan suuntaan. Pääasialliseksi valmistusmateriaaliksi valikoitui raketeissa harvinaisempi mutta sinänsä perinteinen materiaali ruostumaton teräs. Se on verrattain halpa (3 $ per kilogramma) materiaali ja sen käytöstä on valmiiksi runsaasti kokemusta; tosin ei raketeissa sitten 1950-luvun epäonnistuneiden yritysten.[5] Lisäksi sen kestävyys kryogeenisissä sekä kuumissa lämpötiloissa on hyvä.[6] Hetken aikaa ajatuksena oli käyttää perspiraatio-jäähdytystä lämpökilven sijaan. Pienten reikien kautta sumutettaisiin ajoainetta, joka suojaisi ja jäähdyttäisi aluksen runkoa. Tästä kuitenkin luovuttiin pian tarpeettomana. Esillä oli myös ajatus testata Starshipin tekniikkaa kehittämällä Falcon 9:n toisesta vaiheesta testialus ”BFS mini”.

Materiaalivalinnan myötä SpaceX on voinut rakentaa aluksiaan suoraan avoimen taivaan alla ja nopeasti. Ensimmäinen Starship-prototyyppi valmistui täyteen kokoonsa alle vuodessa ja 28. syyskuuta 2019 Musk saattoi jo esitellä Starshipin ensimmäistä prototyyppiä. Lisäksi ensimmäinen uudentyyppisellä Raptor-moottorilla lentänyt, Starhopper-testialus, rakennettiin, testattiin ja laitettiin eläkkeelle alle vuodessa. Syyskuun esityksessä alukseen ei tullut suurempia muutoksia. Esitellyssä Starshipissä oli vain kaksi liikuteltavaa peräsiivekettä vastakkaisilla puolilla ja erilliset jalat. Raptor-moottoreita aluksessa olisi kuusi; kolme ilmakehäoptimoitua ja kolme tyhjiöoptimoitua. Suurimman lämpörasituksen kohdissa olisi keraaminen lämpökilpi. Super Heavyssä moottoreita olisi jopa 37. Laskeutuminen tapahtuisi kuuden kiinteän jalan varaan.

Vuonna 2020 kerrottiin päätöksestä siirtyä 304L-teräkseen SN8-prototyypistä alkaen.[7]

Starhopper, ensimmäinen lentänyt prototyyppi, SpaceX South Texas Launch Site

Vuoden 2019 alussa alkoi testikappaleiden rakentaminen. SpaceX rakensi ensimmäiseksi Starhopper-nimisen testialuksen Boca Chicassa eteläisessä Texasissa. Itse toimipiste on samalla vasta rakenteilla, joten aluksia rakennetaan aluksi suoraan taivaan alla. Kuten Falcon 9:n Grasshopper aikoinaan, Starhopper testasi uuden rakettimoottorin soveltuvuutta propulsiiviseen laskeutumiseen.

Starhopper kohosi pystyyn vain kuudessa viikossa. Takapakkeja on myös tullut, koska aluksen erillisenä ollut nokkaosa kaatui kovassa tuulessa ja on ollut sen jälkeen jatkohuollossa. [8] Valmistuttuaan alus siirrettiin läheiselle laukaisualustalle. Aluksen testaus alkoi ajoaineen tankkauskokeilla.[9] 3. huhtikuuta 2019 Raptor-moottori sytytettiin ensimmäistä kertaa alukseen kiinnitettynä staattisessa polttotestissä, jossa alus on liekalla kiinni alustassa.[10] Ensimmäinen vapaa lento tehtiin 25. heinäkuuta 2019 yhdellä moottorilla. 22 sekunnin lennolla alus nousi noin 200 metrin korkeuteen ja liikkui myös sivusuunnassa. Lopuksi alus laskeutui hallitusti alas viereiselle alustalle. Testien jälkeen se sijoitettiin laukaisualueelle ja aiottiin muuttaa rakettimoottorien testausalustaksi. Starhopperin jälkeen Spacex siirtyi täysipainoisesti rakentamaan täysikokoisia prototyyppejä.

Starhopperin jälkeen pääpaino Starshipin kehityksessä siirtyi täysikokoisen Starshipin rakentamiseen. Osittain Super Heavyn rakentamista viivyttää Raptor-moottorien tuotannon lisääminen, koska siihen tarvitaan moninkertaisesti enemmän moottoreita. Toisaalta sitä ei tarvita ennen kuin Starship on valmis kiertoradalle ja se on näistä kehdesta selkeästi helpompi kappale.

Eri prototyyppiversioita alettiin rakentamaan samaan aikaan Texasissa ja Floridassa. Texasissa rakentaminen tapahtuu SpaceX South Texas Launch Site -keskuksessa Boca Chicassa. Floridan Cocoa Beachin toimipisteen todettiin olevan muiden muassa liian etäällä laukaisualustasta, joten sen toiminta keskeytettiin ja kaikki resurssit ohjattiin Boca Chicaan. Floridassa SpaceX:llä on tosin myös kehitteillä oleva Robert's Roadin toimipiste, joka sijaitsee lähellä Kennedy Space Centeriä, missä SpaceX:llä on jo toiminnassa oleva Falcon-rakettien laukaisukeskus.

CFD-simulaatio vatsa edellä laskeutumisesta.

Starship-toiminnan pääpaino on Boca Chicassa. Alueelle on koottu useita isoja telttahalleja, joissa rakennetaan alusten osakokoonpanoja. Alusten pystyssä tehtävää loppukokoonpanoa varten on rakennettu korkeita kokoonpanohalleja. "Nose Cone High Bay", "Starship High Bay" ja elokuussa 2020 vielä rakenteilla oleva "Super Heavy High Bay". Valtatien varteen muuten rakentamattomalle alueelle rakennetaan rakettitehdasta ja laukaisukeskusta sekä muuta tarvittavaa infrastruktuuria.

Vuoden 2020 haastattelussa Elon Musk ilmaisi oleelliseksi tavoitteeksi alusten lisäksi kehittää tehdasta tuotantolinjoineen. Hän sanoi, että jos raketin kehittäminen ja rakentaminen on vaikeaa, niin ”rakettitehtaan rakentaminen on 1000 prosenttia vaikeampaa”. Tavoitteena on alusten sarjavalmistus, jotta voidaan valmistaa tuhannen aluksen luokkaa oleva laivue. Tuotantotavoite on kaksi alusta viikossa. Tavoitteena on, että Boca Chicassa on 3 000 työntekijää vuoden loppuun mennessä.

Ensimmäinen lento tapahtui 4. elokuuta, kun SN5 suoritti 150 metrin korkuisen ensimmäisen koelennon täysikokoisella propulsio-osalla.

9. joulukuuta SN8 testiartikkeli toteutti ensimmäisen suborbitaalisen lennon 12,5 kilometriin. Se laskeutui vatsa edellä käyttäen ilmajarrutusta. Vastaavaa ei ollut kokeiltu aikaisemmin. Se kuitenkin tuhoutui laskeutumisnopeuden ollessa liian suuri, koska vain yksi kolmesta Raptor-moottorista pysyi toiminnassa.

SN8 aloittamaa testikampanjaa jatkoi 2. helmikuuta SN9, 4. maaliskuuta SN10 ja 30. maaliskuuta SN11. Neljästä testiartikkelista vain SN10 laskeutui riittävän pehmeästi laskeutumisalustalle pysyen kasassa. Se tosin tuhoutui viisi minuuttia myöhemmin laskeutumisnopeuden ollessa liian suuri. Toukokuussa 2021 testiartikkelit SN15:sta SN19:sta olivat valmistumassa Boca Chicassa. 5. toukokuuta SN15 teki ensimmäisen testilentonsa. Se laskeutui pehmeästi laskeutumisalustalle onnistuen siinä missä edeltäjät eivät onnistuneet. SN15-sarjan testiartikkelit omaavat satoja muutoksia verrattuna SN8-sarjan testiartikkeleihin.[11]

SpaceX:n Elon Musk on sanonut yhtiön yrittävän Starshipin laukaisua maaliskuussa jos kaikki testit menevät hyvin. Laukaisu olisi aluksen ensimmäinen kiertoradalle.[12] Huhtikuussa laukaisua lykättiin jäätyneen paineventtiilin vuoksi.[13] 20. huhtikuuta Starship ja Super Heavy -kantoraketti laukaistiin koelennolle. Laukaisun jälkeen kantoraketti ja itse alus eivät irrottautuneet ja raketti räjähti. Ennen lentoa SpaceX kertoi, että onnistumisen todennäköisyydet ovat alhaiset ja tehtävän tarkoitus oli kerätä tietoa riippumatta siitä, saavutetaanko kaikkia tavoitteita.[14]

Super Heavyn rakentaminen on ollut toissijalla verrattuna Starshipiin, koska sille ei ole tarvetta ennen kuin Starship on valmiina orbitaalisiin lentoihin. Lisäksi Super Heavy on oletettavasti näistä kahdesta helpompi ja vähemmän kehitystyötä vaativa.

Super Heavyn osat ovat rakenteilla ja Super Heavy -prototyyppien kasaaminen on tarkoitus alkaa vuonna 2020. Vuonna 2020 uusi Super Heavylle riittävän korkea kokoonpanohalli valmistui Boca Chicassa. Marraskuussa ensimmäisen Super Heavyn BN1:n kokoaminen on meneillään. Rungon osakokoonpanoja on koottu ja niiden yhdistäminen on aloitettu.

Starshipin Mk2-prototyypin rungon kolme osaa elokuussa 2019 Floridassa.

SpaceX rakentaa alusta alkaen useaa prototyyppiä rinnakkain. Alusten rakentaminen alkoi kahdessa toimipisteessä; Eteläisessä Texasissa Boca Chicassa ja Floridassa Cocoa Beachillä. Floridan toiminnot kuitenkin lopetettiin vuonna 2019.

Mk1 rakennettiin Boca Chicassa huhtikuusta marraskuuhun 2019 ja Mk2 oli rakenteilla Cocoa Beachillä, Floridassa. Suunnitelmana oli tehdä Mk1:llä maksimissaan 20 kilometrin korkuinen testilento. Se koottiin väliaikaisesti täyteen mittaansa syyskuussa 2019, vaikkakaan ei toiminnallisesti. Sen kuivamassa oli 200 tonnia. Myöhempien tietojen mukaan Mk1:ä ei ollut enää tarkoituskaan käyttää testilentoihin vaan se jäisi valmistustekniseksi harjoitteeksi. Marraskuussa 2019 Mk1:n tankki repeytyi painetestauksen aikana ja koko osa vaurioitui pahoin.[16] Tapahtumahetkellä alus oli kahdessa osassa, joten yläosa ei vaurioitunut.[16] Tankin kupolimainen etupääty irtosi ja lensi noin sadan metrin korkeuteen.[16] Seurannut paineisku rikkoi myös alaosaa ja siitäkin purkautui kaasua.[16] Mk1:a ei korjattu, vaan SpaceX siirtyi suoraan seuraavan version Mk3:n rakentamiseen.[17] Siinä runko tehdään yhtenäisistä siivuista, jotka hitsataan yhdellä saumalla lieriöiksi ja sitten toisiinsa. Mk1 hitsattiin useammista palasista ja suoraan taivasalla. Osien valmistusta siirretään tuulensuojaan lähes puhdastiloja vastaaviin oloihin sitä mukaa, kun tiloja valmistuu. Käytettävä teräs oli pääasiassa 4 mm paksua. Tavoitteena on lopulta paikoitellen ohuimmillaan 2 mm paksuus.

Ensimmäiset alukset tehtiin 301-laadun rosterista. SN8 tehtiin 304L-laadusta. 304L ei ole yhtä vahvaa kuin 301 mutta se on muovautuvampaa. Siitä tehty säiliö ennemmin alkaa vuotaa kuin poksahtaa. SpaceX kehittää myös omaa rosteri-laatua.

Alus hitsataan TIP TIG -menetelmällä. Hitsaussaumat tarkastetaan röntgen-kuvauksella. Runko valmistetaan vaiheittain. Erilaisia rungon osia ovat nokka, perä, välilaipio sekä suorat vain sivuseinämää sisältävät osat. Osat valmistetaan suoraan pystyasentoon ja kootaan yhteen pystyasennossa erillisissä korkeissa rakennuksissa.

Mk3:n nimitys muutettiin SN1:ksi. Samalla esikehitys- tai Mk-vaihe voidaan katsoa päättyneeksi. Joulukuussa 2019 Musk arvioi, että SNx V1.0-sarjaa tehtäisiin noin 20 kappaletta.

SN1:n oli tarkoitus olla jo jopa ensimmäinen täysikokoinen ja lentävä Starship. Sitä rakennettiin Boca Chicassa. SN1 tuhoutui varhaisessa nestetypellä tehdyssä paineistuskokeessa 28. helmikuuta 2020.[18] Alus koostui tässä vaiheessa lähinnä vain ajoainesäiliöistä Alus ratkesi alaosan liitoksesta, jolloin pääosa aluksesta kohosi ilmaan vesirakettimaisesti ja putosi sitten alustalle.

SN2:n ensimmäiset paineistuskokeet suoritettiin onnistuneesti maaliskuussa 2020. Mukana testeissä oli rungon moottorien rasitukset vastaanottava ja muulle rungolle jakava pohjakiekko eli moottoriripustus (thrust puck). Typellä suoritettava kryogeeninen painetesti suoritettiin 10. maaliskuuta mennessä. Moottorin tuottamaa rasitusta simuloitiin hydraulisesti tuotetulla kuormalla. SN2 ei edennyt kehityksessä pidemmälle.

SN3:lla oli tarkoitus suorittaa staattisia polttoja ja matalia lentoja. Sen ajoainetankkiosa tuhoutui kryogeenisen painetestin yhteydessä 3. huhtikuuta 2020. LOx-osa painui kasaan.

SN4:llä oli tarkoitus suorittaa korkeampia lentoja. SN3:n tuhouduttua SN4:n ensitavoitteeksi vaihtui ensimmäinen lento irti maasta. Testikappale siirrettiin testialustalle 24. huhtikuuta. Se suoritti onnistuneesti joukon rasitustestejä ja painekokeita.[19] SN4 tuhoutui 29. toukokuuta 2020 viidennessä staattisessa polttokokeessaan pian moottorin sammutuksen jälkeen.[19] Syynä oli ongelma ajoainetankkausjärjestelmässä.[19] Testissä testattiin muun lisäksi aluksesta juuri ennen lentoon lahtöä irroitettavien pikairroitusliitinten toimintaa.[19] Testissä liittimet irroitettiin mutta niiden venttiili ei sulkeutunut vaadittavasti vaan ajoainetta pääsi valumaan alustalle.[19] Se syttyi pian ja syntynyt räjähdys tuhosi aluksen.[19]

SN4 oli kuitenkin toistaiseksi menestyksekkäin ja toi paljon hyödyllistä dataa rakenteilla oleville testikappaleille. [20]

SN5 valmistui testattavaksi heinäkuussa 2020. Siinä missä SN4 ja SN7 ovat tavoitelleet rakenteen kestävyyttä, SN5:n on tarkoitus suorittaa ensimmäiset testilennot SN-sarjan testiartikkeleilla. Se suoriutui kaikista testeistä, mukaan lukien staattinen poltto, ja saattoi näin edetä testilentoihin.

4. elokuuta 2020 SN5 suoritti 150 metrin korkuisen koelennon.[19] Lento on ohjelman toinen tämän tyylinen lento (nousu ja sivusiirtymä; viimeinen lento Starhopperilla oli ensimmäinen) ja ensimmäinen tässä kokoluokassa eli täysikokoisella propulsio-osalla. Koelentoa varten SN5:een kiinnitettiin yksi Raptor-rakettimoottori, Raptor SN27, ja nokkaan vastapaino.[19] Moottori on kiinni epäsymmetrisesti, koska lentoa varten ei tehty omaa moottoriripustusta vaan käytettiin useammalle moottorille tarkoitettua versiota. Lennolla ei ole tarvetta useammalle moottorille. Yhden Raptorin työntövoima on noin 2000 kN ja sitä voidaan säätää noin 50 prosenttiin, joten aluksen massa oli 100 ja 200 tonnin välillä. Verrattuna aiempaan Starhopper-lentoon moottori toimi koko lennon ajan paremmin. Starhopperin lennon loppuvaiheessa suihku muuttui keltaiseksi normaalista sinisestä osoittaen jonkin vian moottorissa. SN5-lennon loppuvaiheessa moottorin kyljessä oli pieni tulipalo, mutta se ei näytä vaikuttavan moottorin toimintaan ja sammuu aluksen laskeutuessa. Oletettavasti kyseessä ei ollut ajoaineen vuoto vaan jotain muuta palavaa. Alus laskeutui hivenen vinoon.

Lensi SN5:n jälkeen toisen 150 metrin lennon 3. syyskuuta 2020.[21]

SN4:n tuhoutumisen jälkeen SN7 valmisteltiin jatkamaan siitä. Testikappale vietiin äärimmilleen 23. kesäkuuta, jolloin se saavutti 7,6 baarin paineen (tavoite yli 8,4 baaria). Se ei kuitenkaan tuhoutunut vaan ainoastaan vuoti, joten se voitiin korjata.[22] SN7:n uusiokäytettiin koodinimellä SN7.1. Tavoitteena tällä kappaleella on parantaa valmistustekniikoita ja yltää edeltävän kokeen päätavoitteeseen. [23] SN7.1 paineistettiin tarkoituksella niin pitkälle, että se lopulta tuhoutui painetestissä 24. syyskuuta 2020. [24]

SN8 on korkeille lennolle tarkoitettu testikappale. SN8 on rakennettu ruostumattoman teräksen seoksesta 304L aiemmin käytetyn 301:n sijaan.[7] SN8 on ensimmäinen SN-sarjan testiartikkeli, joka on edennyt aerodynaamisten osien lisäämiseen. Näihin kuuluvat nokkakartio, ohjaussiivekkeet ja lämpökilven koepaloja. Ensimmäinen 3:n Raptor-rakettimoottorin alus on tarkoitettu suborbitaalisia kokeita (noin 15–20 kilometriä) varten. [25]

20. lokakuuta 2020 SN8:lla suoritettiin ensimmäinen kolmen moottorin staattinen poltto. Sitten siihen lisättiin nokkakartio. 12. marraskuuta 2020 toisiosäiliöistä syötetyssä staattisessa polttokokeessa yksi moottoreista rikkoutui siten, että aluksen pneumatiikkajärjestelmä lakkasi toimimasta. Tämän vuoksi aluksen venttiilejä ei voitu ohjata, joten nestehapen lämmetessä ja kiehuessa paine pääsi nousemaan toisio-happisäiliössä. Lopulta rikkoutuva ylipainesuoja (burst disk) laukesi ja alus välttyi suuremmalta vahingolta. Aluksen lentovalmistelua voitiin jatkaa.

Ensimmäinen 12,5 km:n lentoyritys 8. joulukuuta 2020 keskeytyi moottorikeskeytykseen moottorien käynnistämisvaiheessa ajassa T-1.

Toinen lentoyritys 9. joulukuuta saavutti suurimman osan tavoitteistaan. Alus lensi 12,5 km:n korkeuteen, jonka jälkeen aloitti laskeutumisen. SN8 onnistui myös ensimmäistä kertaa Starshipille ominaisessa käännöksessä, jossa ennen laskeutumista alus kääntyy 90 asteen "mahalaskusta" takaisin pystysuoraan. SN8 kuitenkin tuhoutui maahantulonopeuden ollessa liian suuri.[26]

Testiartikkeli kaatui aiemmin joulukuussa High Bay -hallin sisällä jalustan petettyä, mutta ei kärsinyt vakavia vaurioita. SN9 suoritti testilentonsa 2. helmikuuta 2021. Laskeutumisvaiheessa vain yksi kolmesta Raptor-moottorista käynnistyi, vaikka kahden moottorin oli tarkoitus suorittaa laskeutumispoltto. Kappale osui laskeutumisalueelle yli 200 kilometrin tuntinopeudella. [27]

SN10 valmistui helmikuussa 2021 High Bay -nimellä kulkevassa rakennushallissa, jossa SpaceX kasaa prototyyppinsä loppuun. Se kävi vastaavat valmistelukampanjat läpi kuten kaksi edeltävää. SN10 suoritti testilentonsa 4. maaliskuuta 2021. SN10 suoritti SpaceX:n sanoin pehmeän laskeutumisen, mutta laskeutumisjalkojen toimimattomuuden vuoksi alus tuhoutui hetken aikaa laskeutumisen jälkeen.

Maaliskuussa 2021 SN11:tä viimeisteltiin High Bayssa. SN11 suoritti testilentonsa kovassa sumussa 30. maaliskuuta 2021. Elon Muskin mukaan moottorilla 2 oli ongelmia prototyypin noustessa, sekä moottori 2 ei saavuttanut käyttökammion painetta laskeutumisen aikana. Yhteys prototyyppiin menetettiin 5 minuuttia ja 49 sekuntia laukaisun jälkeen. Elon Musk totesi, että moottoreiden uudelleenkäynnistyksen yhteydessä moottorissa 2 havaittiin pieni metaanivuoto, joka johti tulipaloon ja prototyypin tuhoutumiseen.[28]

Kuten 7.1 syyskuussa 2020, SN7.2 on rakennettu paineistusdemoksi. 26. tammikuuta se läpäisi painetestinsä.[29]

SN15 kuljetettiin laukaisupaikalle 8. huhtikuuta. SN15 eroaa oleellisesti edeltävistä prototyypeistä. Se omaa satoja muutoksia SN8–SN11-prototyyppeihin verrattuna. 5. toukokuuta 2021 SN15:sta tuli ensimmäinen Starship-prototyyppi, joka onnistui laskeutumaan pehmeästi maankamaralle ilmajarrutuksen jälkeen, käyttäen kahta kolmesta Raptor-moottoristaan manööverissä. Laskeutumisjalat toimivat riittävästi. Laskeutumisen jälkeen havaittiin aluksen pohjassa pieni tulipalo, mutta sen kerrottiin olleen odotettu eikä uhkaa alusta.[30] SN16 oli suurelta osin valmis prototyyppi, mutta ei lentänyt. SN20 - SN22 sarja aloitti kehitystyönsä toukokuussa 2021.

Ensimmäisen matalan kiertoradan lennon tavoiteajankohta on tammikuu 2022 BN4:n eli ”boosteri numero 4:n” kanssa.[31]

Huomiot:

Super Heavyn ulkohalkaisija on 9 metriä ja korkeus 70 metriä.[38] Sen yläosassa on verkkosiivekkeet. Alaosassa on laskeutumisjalat.

28 moottorin versiossa moottoreista 20 olisi suuren suorituskyvyn ei-säädettäviä moottoreita. Loput 8 olisivat teholtaan ja suuntaukseltaan säädettäviä.

Starshipin ulkohalkaisija on 9 metriä. Aluksen lieriömäisen propulsio-osan rakentaminen alkaa 9 metrin halkaisijaiseksi renkaaksi hitsattavasta terässuikaleesta. Näitä renkaita hitsataan päällekkäin muutama kappale ja näin saadaan osakokoonpanoja. Moottoriripustus/ensiöhappisäiliön pohja, ensiösäiliöiden yhteinen väliseinä ja ensiömetaanisäiliön laipio hitsataan lieriöiden sisään. Lopuksi nämä lieriöt kasataan päällekkäin ja hitsataan toisiinsa.

Ensiönestehappisäiliö on alinna ja sen päällä on ensiönestemetaanisäiliö. Aluksessa on lisäksi toisioajoainesäiliöt (header tanks), joissa on laskeutumisajoaine. Toisiometaanisäiliö on ensisäiliöiden väliseinässä. Toisiohappisäiliö on nokkakartion nokassa, jotta aluksen massakeskipistettä saadaan edemmäs.

Aluksen kärkeen tulee rahtiosa ja muut tilat ts. nokkakartio. Nokkakartion kartiomainen osa hitsataan lukuisista paloista suoraan yhdeksi kappaleeksi. Nokkakartioon kuuluvaksi lasketaan myös suora osa aluksesta tankkiin asti.

Peräpäähän tulee jalat, joiden muoto ei ole vielä vakiintunut (2020-11).

Aluksen etu- ja takapäässä on ohjaussiivekkeet. Siivekkeitä ohjataan sähköisesti suoraan ilman hydrauliikkaa rinnakkain kytketyillä Tesla Plaid -moottoreilla. Takasiivekkeiden tehon tarve on 1,5 MW per siiveke.

Raptor-moottorit käynnistetään COPV-kaasulla.