Sovremennik

Sovremennik (ven. Совреме́нник, ”Aikalainen”) oli Pietarissa vuosina 1836–1866 ilmestynyt aikakauslehti.

Puškinin Sovremennikin etusivu vuodelta 1837.

Aleksandr Puškinin perustama kirjallisuuslehti Sovremennik ilmestyi aluksi kerran kolmessa kuukaudessa. Puškin piti sitä Literaturnaja gazetan jatkajana. Lehden painos oli aluksi 2 400 ja vuoden 1836 lopussa 900 kappaletta. Runoilijan kuoleman jälkeen sitä julkaisi Vasili Žukovskin johtama kirjailijaryhmä. Toimittajina työskentelivät vuorotellen Pjotr Pletnjov, Andrei Krajevski, Vladimir Odojevski ja Pjotr Vjazemski. Vuonna 1838 Sovremennik siirtyi Pletnjovin julkaistavaksi. Sisällöltään linjaton lehti ilmestyi epäsäännöllisesti ja vuoteen 1846 mennessä sen tilaajamäärä laski 233:een. Niinpä Pletnjov luovutti sen julkaisuoikeudet Nikolai Nekrasoville ja Ivan Panajeville.[1]

Nekrasovin ja Panajevin vuodesta 1847 julkaiseman Sovremennikin aatteellinen johtaja oli Vissarion Belinski, joka käytti sitä vallankumouksellisten aatteiden ja realistisen tyylisuunnan edistämiseksi. Lehteä avustivat myös Aleksandr Herzen, Ivan Turgenev, Ivan Gontšarov ja monet muut kirjailijat. Sensuuri ahdisti Sovremennikia erityisen ankarasti vuosina 1848–1855.[1]

Vuonna 1853 lehden toimitukseen tuli Nikolai Tšernyševski ja vuonna 1856 Nikolai Dobroljubov. Linjaltaan vallankumouksellinen Sovremennik kävi ankaraa polemiikkia liberaalien ja konservatiivisten lehtien kanssa. Samalla se kuitenkin menetti Leo Tolstoin ja Turgenevin kaltaisia kirjailijoita. Lehden sisällöstä tuli etupäässä poliittinen, ja vuoden 1861 talonpoikaisreformin edellä se kiinnitti paljon huomiota maaorjuuden lakkauttamiseen. Vuosina 1859–1861 Sovremennik kiisteli myös Herzenin Kolokolin ja vuosina 1861–1865 Dostojevskin veljesten Vremjan ja Epohan kanssa. Vuosina 1859–1863 lehdessä julkaistiin Dobroljubovin toimittamaa satiirista osastoa Svistok.[1]

Dobroljubovin kuolema, lehden lakkauttaminen kahdeksaksi kuukaudeksi vuonna 1862 ja Tšernyševskin pidätys olivat kova isku Sovremennikille. Nekrasov onnistui jatkamaan sen julkaisemista vuoden 1863 alussa, mutta lehti ei enää onnistunut nousemaan entiselle tasolleen. Toimittajina työskentelivät Nekrasovin lisäksi Mihail Saltykov-Štšedrin, Maksim Antonovitš, Grigori Jelisejev ja Aleksandr Pypin. Saltykovin tilalle tuli vuonna 1864 Juli Žukovski. Toimittajat kannattivat eri suuntauksia ja riitelivät keskenään. Nekrasov kamppaili sensuuria vastaan, mutta uuden lehdistölain hyväksymisen jälkeen lehti lakkautettiin lopullisesti.[1]