Sotainvalidien Veljesliitto

Sotainvalidien Veljesliitto (ruots. Krigsinvalidernas Brödraförbund) on 18. elokuuta 1940 perustettu Suomen sodissa vammautuneiden suomalaisten huolto- ja veljesjärjestö.

Sotainvalidien Veljesliitto
Krigsinvalidernas Brödraförbund
Perustettu 1940
Toimiala huolto- ja veljesjärjestö
Kotipaikka Helsinki
Toiminta-alue valtakunnallinen
Aiheesta muualla
Sivusto
Liiton syyskeräys vuonna 2006 Kampissa.

Liiton perustavassa kokouksessa Jyväskylässä olivat läsnä muun muassa sotamarsalkka Mannerheim, lääkintäkenraalimajuri Eino Suolahti ja eversti Matti Laurila, joka edusti kokouksessa Vapaussodan invalideja, jotka olivat tavallaan perustetun liiton kummeja. Vapaussodan invalidit lahjoittivatkin uudelle liitolle 1,2 miljoonaa silloista markkaa huoltotyön aloittamiseksi.[1] Puheenjohtajaksi valittiin eversti Matti Tiiainen ja pääsihteeriksi hovioikeuden auskultantti Olavi Porras.[2]

Liiton toiminta lähti kangerrellen käyntiin jo senkin vuoksi, kun jatkosodan puhjettua suuri osa liiton toimihenkilöistä kutsuttiin palvelukseen. Lisäksi liitto sai suruviestin, kun sen ensimmäinen puheenjohtaja eversti Tiiainen menehtyi Viipurin valtauksessa saamiinsa vammoihin 29. elokuuta 1941.[2] Tiiainen komensi tuolloin 18. divisioonaan kuulunutta Kevyt prikaati T:tä.[3]

Liitto oli puoli vuotta ilman puheenjohtajaa, kunnes sille valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Mannerheimin esittämänä yksimielisesti kenraaliluutnantti Väinö Valve.[4]

Huhtikuussa 1945 pidetyssä liittokokouksessaan liitto muutti sääntöjään niin, että jäseniksi hyväksyttiin kaikkien Suomen sotien invalidit. Muutoksen myötä jäsenyys avautui myös taistelevia joukkoja avustaneille henkilöille. Osana tätä muutosta liitto laajensi toimintaansa myös Suomen sisällissodan hävinneen puolen invalideihin.[5]

Ennen Sotainvalidien veljesliiton sääntömuutosta olivat sisällissodan invalidit toimineet osapuolittain jakautuneina omiin järjestöihinsä Vapaussodan invalidit ja Vuoden 1918 punainvalidit.[6]

Vuoden 1945 lopussa jäseniä oli n. 40 500 jaettuna kahteen jäsenyysluokkaan työkyvyttömyysasteen (invaliditeetin) mukaan. Vähintään 10 % työkyvyttömyysasteiset olivat A-jäseniä ja muut B-jäseniä.[5] Vuoden 2021 alussa liittoon kuului noin 900 sotainvalidia ja 4 000 sotainvalidin puolisoa tai -leskeä.[7]

Liiton toimintaa on rahoitettu kolmen tulonlähteen avulla: yksityisin lahjoitusvaroin, valtion avustuksilla sekä liiton harjoittaman liiketoiminnan tuotoilla.[8] Liitto järjesti vuosittain syyskeräyksen vuodesta 1944 vuoteen 2005. Vuonna 2006 muiden sotaveteraaniliittojen keräykset yhdistyivät Sotiemme Veteraanit-keräykseksi, mutta Sotainvalidien veljesliitto liittyi yhteiseen keräykseen mukaan vasta vuonna 2007.[9][10] [11]

Liiton toiminnan on suunniteltu jatkuvan sotainvalideista huolehtien 2020-luvun puoliväliin, jonka jälkeen toimintaa jatkaa perinteitä vaaliva Sotainvalidien Perinnejärjestö.[7] Järjestö on kuitenkin kertonut, että siltä ei jää rahaa säätiöihin tai rahastoihin, vaan rahat käytetään loppuun sotainvalidien elinaikana.[9]

Toimintamuotoja

Liiton toimintaan ovat kuuluneet muun muassa varainkeräykset, hoito- ja kuntoutuslaitosten perustaminen ja ylläpito sekä sotainvalidien asemaan vaikuttaminen. Yhteensä liiton sairas- ja veljeskoteja on 21. Toisen maailmansodan jälkeen Veljesliitto järjesti esimerkiksi ammatillista koulutusta jäsenilleen.

Vuotuinen sotainvalidiviikko-tapahtuma käynnistettiin vuonna 1944. Ensimmäisen tapahtuman avajaiset pidettiin Kansallisteatterissa 1. lokakuuta 1944. Yrjö Jylhän kirjoittaman juhlarunon Marttyyrin päivä lausui presidentti Paasikiven ja marsalkka Mannerheimin läsnä ollessa näyttelijä Ella Eronen.[12] Sotainvalidiviikkoon liittyvä keräys muodostui perinteeksi, vaikka sen lopettamistakin harkittiin 1970-luvulla.[13]

1970-luvulla rakennettu Kaunialan sotavammasairaala Vantaalla ja Vapaussodan Invaliidien liitolta Veljesliitolle vuonna 1970 siirtynyt Kyyhkylän kuntoutussairaala Mikkelissä ovat osa Veljesliiton toimintaa sairas- ja veljeskotien ohella.[14] Liperiin 1948 valmistunut 150-paikkainen tuberkuloosipotilaiden hoito- ja koulutuslaitos, Liperin ammattioppilaitos, oli valmistuessaan ainutlaatuinen yhdistelmä parantolaa ja teollisuuslaitosta, jonka palveluita alkoivat käyttää siviilipotilaat sotatuberkuloositapausten osuuden laskiessa nopeasti. Liperin laitos siirtyi Tuberkuloosiliitolle (myöhemmin Keuhkovammaliitto ja Hengitysliitto) vuonna 1957.[15]

Sotainvalidien työllistyminen yhdessä muiden rintamalta palanneiden kanssa kohtasi vaikeuksia. Huomionarvoista on, että työllistymisongelmista raportoitiin erityisesti kuntien ja valtion työpaikkojen osalta. Veljesliitolla oli omaa työnvälitystoimintaa. Erityinen sotainvalidien työhuoltolaki oli voimassa vuoteen 1951 asti.[16]

Sotainvalideille järjestettiin ammatillista uudelleenkoulutusta esimerkiksi Ammattienedistämislaitoksella. Kursseilla koulutettiin muun muassa hienomekaanikoita, huonekaluverhoilijoita ja suutareita.[17] Sotasokeiden koulutuksesta huolehti Suomen Punainen Risti.[18]

Asumisoloja kohennettiin perustamalla sotainvalideille tarkoitettuja, aravalainoitettuja asunto-osakeyhtiöitä, "veljeslinnoja", eri puolille maata, ensimmäisenä Jyväskylään vuonna 1949.[19]

Pienimuotoisiksi jääneiden liiketoimintakokeilujen kirjo oli laaja. Veljesliitto organisoi koululaisten keräämien romujen ja lumppujen kokoamisen ns. Iskukeräyksenä v. 1946 sekä oli mukana muun muassa tanskalaisen sirkuksen tuonnissa Suomeen kesiksi 1950 ja 1951 ja Eläintarhan ajojen järjestelyissä.[19] Helsingin sotainvalidien naisjaosto puolestaan toi halloweenin Suomeen niin ikään vuonna 1950 ensimmäistä kertaa Kalastajatorpalla järjestetyn Halloween Partyn muodossa.[20]

Sotainvalidien Veljesliiton julkaisu on Sotainvalidi. Se alkoi ilmestyä Sotainvaliidi-nimisenä vuonna 1940. Äänilehtenä Sotainvalidi alkoi ilmestyä vuonna 1994 ilmestyen 6 kertaa vuodessa.[21][22] Sähköinen näköislehti on saatavissa vuodesta 2009 lähtien.[23]

Lähteet
  • Seppälä, Raimo: Veljeä ei jätetä : työn ja rakentamisen vuosikymmenet: Sotainvalidien Veljesliitto 1940–1990. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-95919-4-X.
  • Sotainvalidien veljesliitto: uhrin ansiosta lippu liehuu 26.9.2014. Sotainvalidien veljesliitto. Viitattu 19.10.2014.

Viitteet
  1. Seppälä 1990, s. 35, 39
  2. Seppälä 1990, 385
  3. Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 242. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7.
  4. Seppälä 1990, 73–75.
  5. Seppälä 1990, 164.
  6. Niemi, Veikko: Punainvalidit. Väki voimakas, 1990, nro 4, s. 357-388. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. ISSN 0782-2332.
  7. Sotainvalityö Sotainvalidien veljesliitto. Viitattu 9.5.2021.
  8. Seppälä 1990, 169.
  9. Sotainvalidien Veljesliitto juhlii 75-vuotista taivalta ja suunnittelee toiminnan lopettamista Helsingin Sanomat.
  10. Veteraanijärjestöt aloittavat yhteisen varainkeräyksen Helsingin Sanomat.
  11. Varusmiehet keräävät varoja veteraaneille Turun Sanomat.
  12. Seppälä 1990, 125–130.
  13. Seppälä 1990, 234.
  14. Seppälä 1990, 234, 291.
  15. Seppälä 1990, 265-266
  16. Seppälä 1990, 152-153.
  17. Seppälä 1990, 145-147.
  18. Seppälä 1990, 148.
  19. Seppälä 1990, 175.
  20. Halloween tuli sotainvalidien hyväksi. Helsingin Sanomat, 29.10.2014, s. A 21.
  21. Linda-tietokanta, kausijulkaisutietue002313110
  22. Valtakunnalliset äänilehdet Näkövammaisten keskusliitto. (suomeksi)
  23. Sotainvalidien veljesliitto (Lehti-osio päävalikossa) Helsinki: Sotainvalidien veljesliitto. Arkistoitu 11.9.2012. (suomeksi)

    Aiheesta muualla
    • Sotainvalidit : 1810-1999 (Sotasokeat, Sotainvalidien veljesliitto, Suomen aseveljien liitto, Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liitto, Invalidisäätiö, Sotasokeat (yhdistys), Kaunialan sotavammasairaala, Kyyhkylän kuntoutussairaala, Sotainvalidien urheiluliitto) [Viitetiedot arkistoaineistokokoelmasta] Pienpainatekokoelma III. 1810-1999. Kansalliskirjasto. Viitattu 24.10.2014.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.