Sota-artikla

Sota-artikla (lat. articulus, pikku jäsen) oli joidenkin valtioiden puolustusvoimissa käytössä ollut painettu luettelo, joka sisälsi otteita sotilasrikoslaista ja sotilaallisista ohjesäännöistä. Tavallisesti käytetään monikollista sota-artiklat-muotoa, koska luetteloon oli koottu monta pykälää. Pykälävalikoima sisälsi aliupseeriston ja miehistön velvollisuudet ja laiminlyöntien rangaistukset sotapalveluksen aikana.[1][2]

Rooman keisari Justinianus julkaisi kirjoitelmia sotalaeista 100-luvulla,[3] mutta varsinaisia sota-artikloja alettiin laatia Euroopassa 1300-luvulla.[4] Sota-artiklat olivat 1500–1700-luvuilla kunkin rykmentin komentajan omalle miehistölleen laatima artiklakirje, joka luettiin värväyksen yhteydessä. Sota-artikloja kutsuttiin aiemmin myös artiklakirjoiksi. Suomessa sota-artiklat olivat sisäpalvelusohjesäännön alussa.[2] Nimitys sota-artikla (engl. Articles of War) oli käytössä Yhdysvalloissa vuoteen 1951 ja Britanniassa vuoteen 1957.[3]

Ruotsissa Kustaa II Aadolf laati kolmikymmenvuotisen sodan aikana 1621 sota-artiklat ruotsalaisia joukkoja varten. Nämä 150 artiklaa muodostivat maan ensimmäisen sotalain, joka kuninkaan 1632 tapahtuneen kuoleman jälkeen ei enää taannut siviiliväestön suojelua. Kaarle XI:n aikana 1683 astuivat voimaan uudet sota-artiklat, jotka muun muassa takasivat suojaa sotavangeille. Ruotsin laivastoa varten julkaistiin erilliset meriartiklat 1570 ja 1685. Sota-artikloiksi kutsuttiin myös niitä vuoteen 1987 Ruotsin rikoskaaren 22 luvussa olleita säännöksiä, jotka koskivat esimerkiksi huhujen levittämistä, loikkaamista vihollisen puolelle ja maanpetosta.[4]