Sosiologia

Sosiologia on yleinen ja laaja-alainen yhteiskuntatiede, joka tutkii yhteiskunnan rakennetta, sosiaalista toimintaa ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Sosiologia pyrkii ymmärtämään yhteiskuntaa yleisellä tasolla sekä tarkastelemaan sitä monista eri erityisaloista ja näkökulmista käsin. Tarkastelun kohteita voivat olla esimerkiksi globalisaatio, kaupunkielämä, kulutus, sukupuoli, seksuaalisuus, eriarvoisuus, työ, ikääntyminen, talous, kansalaisyhteiskunta, ympäristö sekä ihmisten arvot ja puhetavat. Sosiologialla on usein yhteiskuntakriittistä merkitystä, koska se tuottaa uusia todellisuuden hahmotus- ja jäsentämistapoja.[1][2][3]

Sosiologiaa sanotaan refleksiiviseksi tieteeksi. Refleksiivisyys tarkoittaa sitä, että sosiologien on myös pohdittava tutkimustensa yhteiskunnallisia seurauksia sekä omaa rooliaan tulkintojen tekijöinä. Osa sosiologian refleksiivisyyspohdintaa on keskustelu sosiologian tiedeluonteesta, esimerkiksi Michael Burawoyn erottelusta professionaaliseen sosiologiaan, yhteiskuntaa palvelevaan sosiologiaan (engl. policy sociology), kriittiseen sosiologiaan ja julkiseen sosiologiaan.

Sosiologia ja muut tieteet

Filosofia

Yhteiskuntateoria tai yleinen teoria ovat sosiologian alueita, jotka ovat luonteenomaisesti lähimpänä filosofiaa. Toisaalta tieteenfilosofiset ja metodologiset kysymykset ovat läsnä kaikessa sosiologiassa, ja sosiologiset paradigmakiistat ovat luonteeltaan tieteenfilosofisia. Sosiologiassa on myös vahva fenomenologiseen filosofiaan pohjautuva juonne, jonka edustajia ovat esimerkiksi Edmund Husserlin ajatuksia kehitellyt Alfred Schütz sekä vaikutusvaltaisen tiedonsosiologisen ohjelman käynnistäneet Peter Berger ja Thomas Luckmann.

Biologia ja luonnontieteet

Luonnontieteistä biologialla on sosiologian kanssa selkeitä liitoskohtia. Ihmisen hermoston ja aivojen toimintaa tutkiva neurotiede on tässä avainasemassa. Eläinten käyttäytymisestä tehtyjä johtopäätöksiä ihmisten käytöksestä kutsutaan sosiobiologiaksi. Tätä termiä käytti ensimmäisenä hyönteistutkija E. O. Wilson, joka tutki hyönteisten laumakäyttäytymistä. Kun biologiseen selittämiseen otetaan evoluutionäkökulma, puhutaan usein evoluutiopsykologiasta. Suomessa tunnetuin evoluutiosta kiinnostunut sosiologi lienee ollut Edvard Westermarck.

Taloustieteet

Kun taloustiede tutkii yhteiskuntia kansantalouden näkökulmasta (makrotaloustiede) ja yksilöitä hyötyjä laskelmoivina kuluttajina (mikrotaloustiede, rationaalisen valinnan teoria), sosiologit keskittyvät lähinnä muihin motiiveihin ja toimintaan vaikuttaviin tekijöihin, kuten sosiaalisiin normeihin. Sekä nykyaikaisen taloustieteen että sosiologian monien muiden yhteiskuntatieteiden joukossa voidaan katsoa olevan esimerkiksi Adam Smithin ja Karl Marxin edustaman poliittisen taloustieteen perillisiä.

Historia

Vaikka historiantutkijat tutkivat pääasiassa menneitä tapahtumia ja sosiologit useimmiten keskittyvät oman aikansa yhteiskuntaan, nämä näkökulmat risteävät molemmissa tieteissä. Hieman tarkemman rajan näiden välille tekee yleinen orientaatio tutkimuskohteeseen, ihmisyhteiskuntaan. Historiatiede on kiinnostunut todenmukaisesti kuvaamaan tapahtuneita asioita, kun taas sosiologi on historiaa tutkiessaan kiinnostunut yleisistä kehityskuluista, säännönmukaisuuksista ja teoretisoinneista. Tätä eroa on kuvattu nimittämällä sosiologiaa nomoteettiseksi tieteeksi, kun taas historia on idiografinen tiede.

Sosiologian synty ja historia
Pääartikkeli: Sosiologian historia

Positivismin perustajana tunnettu Auguste Comte (1798–1857) oli ensimmäinen, joka käytti ilmaisua sosiologia (vuonna 1830)[4]. Sana muodostuu latinan kielen sanoista socius (kumppani) ja logia (oppi). Hän käytti uudesta tieteestään nimitystä ”physique sociale”. Tällä Comte halusi korostaa, että hänen esikuvanaan oli erityisesti fysiikka joka tunnettiin ajan edistyneimpänä tieteenä.

Sosiologian nousu alkoi Yhdysvalloista. Ensimmäiset sosiologian luennot järjestettiin Kansasin yliopistossa vuonna 1890. Kahta vuotta myöhemmin perustettiin ensimmäinen pelkästään sosiologian tutkimiseen erikoistunut laitos Chicagon yliopistoon.

Eurooppalaisen sosiologian isänä pidetään ranskalaista Émile Durkheimia, joka perusti ensimmäisen eurooppalaisen sosiologian laitoksen Bordeaux'n yliopistoon vuonna 1895.

Sosiologian klassikoita

Sosiologiassa klassikolla tarkoitetaan teoreetikkoa, jonka työllä on ollut vahva vaikutus koko sosiologiaan tutkimusalana. Vaikka se, ketä milloinkin pidetään klassikkona, vaihtelee jossain määrin aikakaudesta riippuen, on alalle jo sen lyhyen historian aikana ehtinyt muodostua klassikoita.

Monelle sosiologian klassikolle on tavallista, etteivät he luonnehtineet itseään varsinaisesti sosiologeiksi. Heille oli tyypillistä monialainen, yhteiskuntaa useasta eri suunnasta tarkkaileva päättely.

Sosiologian kehityksen kannalta kenties merkittävimpiä teoreetikkoja ovat olleet Émile Durkheim, Karl Marx, Max Weber ja Georg Simmel.[5] Klassikoiksi voidaan lukea myös muun muassa Ferdinand Tönnies, Auguste Comte, Herbert Spencer ja Werner Sombart.[6] Monet heistä eivät muodostaneet tietoisesti sosiologista oppia, mutta myöhemmin heidät on luettu nimenomaan sosiologian edustajiksi.

Pikkuklassikoita

Pikkuklassikoiksi on kutsuttu sosiologeja, jotka ovat tarjonneet sosiologialle yhden tai muutamia yksittäisiä teorioita, käsitteitä tai kirjoja. Joitakin heistä saatetaan pitää myös varsinaisina klassikkoina.

Sosiologian tutkimusmenetelmiä

Sosiologinen tutkimus jakaantuu kolmeen portaaseen: teoriaan, aineistoon ja menetelmään. Valittua teoriaa sovelletaan tutkijan keräämään aineistoon käyttäen jotakin tiettyä tutkimusmenetelmää.

Sosiologian, kuten lähes kaikkien yhteiskuntatieteiden tutkimusmenetelmät voidaan jakaa karkeasti ottaen kahtia kvalitatiivisiin eli laadullisiin ja kvantitatiivisiin eli määrällisiin tutkimusmenetelmiin.

Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät soveltuvat ennen kaikkea yksittäisten tapausten ja erityisten tapausryhmien kartoittamiseen. Tyypillisiä laadullisia tutkimusmenetelmiä ovat esimerkiksi erilaiset haastattelut ja diskurssi- ja retoriikka-analyysit. Näiden tutkimusten avulla voidaan tosin löytää myös ilmiöitä, joiden avulla on mahdollisuus selittää ihmissosiaalisuuden laajempia kulttuurisia malleja, eräänlaisia kulttuurisia itsesäänselvyyksiä.

Kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät sopivat laaja-alaisiin ja suuria ryhmiä tai kokonaisia yhteiskuntia kartoittaviin tutkimuksiin, mutta yksittäistapauksista niiden avulla ei välttämättä saada kovin kattavaa tietoa. Tyypillisiä kvantitatiivisia menetelmiä ovat esimerkiksi survey- eli kyselytutkimukset. Kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien selkärankana toimivat usein matemaattiset ja tilastolliset mallit.

Sosiologia Suomessa
Katso myös: Sosiologisen kirjallisuuden suomennokset

Sosiologiaa opetetaan Suomessa monessa yliopistossa. Helsingin yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa, Lapin yliopistossa, Tampereen yliopistossa, Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa voi suorittaa maisterin tutkinnon sosiologia pääaineena. Sosiologiaa opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi tutkijana, suunnittelijana ja tutkimuspäällikkönä[7].

Suomalaisista sosiologian historian merkkihahmoja on Edvard Westermarck (1862–1939), jota voidaan myös pitää suomalaisen antropologian isänä. Hänen mukaansa on myös nimetty suomalaisten sosiologien kansallinen tiedeseura, Westermarck-seura, joka julkaisee Sosiologia-lehteä. Tunnettuja suomalaisia sosiologeja ovat myös

Sosiologisia teoriasuuntauksia

Sosiologian käsitteitä
Pääartikkeli: Luettelo sosiologian käsitteistä

Kirjallisuutta
  • Lisää luettavaa aiheesta Kirjallisuutta sosiologiasta on Wikiaineistossa
  • Jani Erola & Pekka Räsänen (toim.): Johdatus sosiologian perusteisiin. Gaudeamus, 2014. ISBN 978-952-495-320-7.
  • Bauman, Zygmunt: Sosiologinen ajattelu. (Thinking sociologically: An introduction for everyone, 1990.) Suomentanut Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino, 1997. ISBN 951-768-022-8.
  • Gronow, Jukka & Noro, Arto & Töttö, Pertti: Sosiologian klassikot. Helsinki: Gaudeamus, 1996. ISBN 951-662-680-7.
  • Heiskala, Risto (toim.): Sosiologisen teorian nykysuuntauksia. Helsinki: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-596-7.
  • Kantola, Ismo & Koskinen, Keijo & Räsänen, Pekka (toim.): Sosiologisia karttalehtiä. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-129-1.
  • Kuusela, Pekka (toim.): Sosiologia: Muuttuvan maailman koordinaatit. Kuopio: Unipress, 2005. ISBN 951-579-061-1.
  • Saaristo, Kimmo & Jokinen, Kimmo: Sosiologia. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28132-8.
  • Sosiologia: Westermarck-seuran julkaisu. Tampere: Westermarck-seura, 1964–. ISSN 0038-1640.
  • Sulkunen, Pekka: Johdatus sosiologiaan: Käsitteitä ja näkökulmia. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22285-2.

Lähteet
  1. Sosiologian peruskurssi: Johdanto. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus.
  2. Helsingin yliopisto www.helsinki.fi. Viitattu 9.3.2022.
  3. Sosiologia Jyväskylän yliopisto. Viitattu 9.3.2022.
  4. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 723. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  5. Jokinen, Kimmo; Saaristo, Kimmo: Sosiologia. Sanoma Pro. ISBN 9789526319827.
  6. Gronow, Jukka; Noro, Arto; Töttö, Pertti: Sosiologian klassikot. Gaudeamus, 2006. ISBN 9789516626805.
  7. Sosiologia: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 29.1.2014.

    Aiheesta muualla


     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.