Sosialistinen puolue (Ranska)
Sosialistinen puolue (ransk. Parti socialiste, lyh. PS) on ranskalainen sosiaalidemokraattinen puolue, joka perustettiin Työväeninternationaalin ranskalaisen osaston (SFIO) seuraajaksi Alfortvillen kokouksessa 1969. Sosialistinen puolue on Sosialistisen internationaalin ja Euroopan sosialidemokraattisen puolueen jäsen.
Sosialistinen puolue | |
---|---|
Parti socialiste | |
|
|
Perustettu | 1969 |
Johto |
|
Ideologia |
sosiaalidemokratia[1] demokraattinen sosialismi[1] |
Poliittinen kirjo | keskusta-vasemmisto |
Kansalliskokous |
26 / 577 |
Senaatti[2] |
73 / 348 |
EU-parlamentti[3] |
10 / 79 |
Kansainväliset jäsenyydet |
– Euroopan sosialidemokraattinen puolue – Sosialistinen internationaali |
Kotisivu |
www |
Historia
Mitterandin presidenttikausi
Sosialistista puoluetta johti aluksi Alain Savary. Kaksi vuotta myöhemmin siihen liittyi muutamia vasemmistolaisia tasavaltalaisia ryhmiä François Mitterrandin johdolla. Mitterrand nousi puolueen johtoon 1971 kolmannessa puoluekokouksessa Epinayssa. Mitterrand sai enemmistön ehdottamalla liittoa kommunistien kanssa. Vuonna 1972 hyväksyttiin vasemmiston yhteinen ohjelma kommunistisen puolueen ja vasemmistoradikaalien kanssa. Mitterrand oli lähellä presidentinvaalivoittoa 1974. Osa Parti Socialiste Unifién jäsenistä liittyi tuolloin PS:ään.
Yhteistä ohjelmaa ei kuitenkaan saatu päivitettyä ja vasemmiston tappio vuoden 1978 vaaleissa johti sisäiseen kriisiin. Michel Rocardin sosiaalidemokraattisempi ryhmä les rocardiens haastoi marxilaisen Mitterrandin. Mitterrand voitti kuitenkin Metzin puoluekokouksessa 1979 ja valittiin vuoden 1981 presidentinvaaleissa. Näin hänestä tuli maan ensimmäinen sosialistipresidentti.
Mitterrand voimisti myös aikaisemman konservatiivihallituksen harjoittamaan dirigismiä (dirigisme), ja pääministeri Pierre Mauroyn johdolla kansallistettiin pankit, vakuutusala ja puolustusteollisuus. Työläisten palkkoja korotettiin ja työaikaa lyhennettiin. Talouskriisiä tämäkään ei saanut ratkaistua.
Alkuvuodesta 1982 Mitterrand joutui valitsemaan Euroopan valuuttajärjestelmän ja yhtenäisen Euroopan rakentamisen tai sosialismin välillä. Tuolloin PS kääntyi markkinatalouden kannalle ja 1984 Mitterrand ja pääministeri Laurent Fabius jättivät enemmät kansallistamiset. Vasemmiston liitto hajosi ja kommunistiministerit jättivät hallituksen.
PS menetti enemmistönsä 1986 ja Mitterrand joutui elämään konservatiivipääministeri Jacques Chiracin kanssa (Ranskassa tästä käytetään termiä cohabitation). Suosittu Mitterrand valittiin uudelleen 1988 ja kuukauden kuluttua sosialistit saivat enemmistön parlamentissa. Oikeistosiiven Rocard valittiin pääministeriksi. Mitterrand keskittyi ulkopolitiikkaan ja Eurooppaan ja jätti sisäpolitiikan pääministereilleen Édith Cressonille ja Pierre Bérégovoylle. Puoluetta ravistelivat skandaalit ja keskinäiset kamppailut.
Vuonna 1990 Rennesin kokouksessa mitterrandistien ryhmä hajosi Fabiuksen ja Lionel Jospinin tukijoihin. Vasemmistosiipi Jean-Pierre Chevènementin johdolla erosi puolueesta ja perusti MDC:n (Mouvement des citoyens) vastustettuaan Persianlahden sotaa ja Maastrichtin sopimusta. Vuoden 1993 vaaleissa PS kärsi tappion ja palasi 1960-luvun SFIO:n kannatuslukuihin.
Mitterrandin jälkeen
Vuoden 1995 presidentinvaaleissa François Mitterrand ei ollut enää ehdokkaana ja Jospin hävisi konservatiivien Chiracille. Vuonna 1997 kuitenkin vasemmiston liitto (Gauche plurielle), joka koostui sosialisteista, PCF:stä, Vihreistä ja Radikaalivasemmistosta ja MDC:sta sai enemmistön kansalliskokoukseen ja Jospinista tuli pääministeri ja Chirac puolestaan sai tottua cohabitationiin.
Jospin hävisi jälleen nöyryyttävästi presidentinvaalit 2002 ja vetäytyi politiikasta. Myöhemmin 2002 sosialistit hävisivät Chiracin muodostamalle konservatiivien liitolle UMP:lle myös parlamenttivaalit, huolimatta siitä, että uusi sosialistijohtaja François Hollande yritti elvyttää vasemmiston liiton yhdistyneenä vasemmistona.
Vuoden 2004 paikallisvaaleissa sosialistit tekivät jälleen paluun ja entinen Gauche plurielle -liitto sai haltuunsa kaksikymmentä kahdestakymmenestä kahdesta Manner-Ranskan alueesta ja neljä merentakaista aluetta.
Vuoden 2002 jälkeen sosialistipuolue ei ole juurikaan saanut tehtyä oikeiston ohjelmasta eroavaa talouspoliittista ohjelmaa. 1. joulukuuta 2004 sosialistipuolueen jäsenistä 59 % päätti kokouksessaan kannattaa Euroopan unionin perussopimusta, vaikka sillä oli lukuisia näkyviä vastustajia. Kun aloite hylättiin 29. toukokuuta 2005 kansanäänestyksessä, se jätti puolueen melkoiseen sekaannustilaan. Osasyynä oli kamppailu vuoden 2007 presidentinvaaliehdokkuudesta.
Marraskuun 2005 Le Mansin kokouksessa puolue hyväksyi maltillisen ja euromyönteisen ohjelman, johon on tehty muutamia vasemmistolaisia lisäyksiä. 16. marraskuuta 2006 puolue valitsi Ségolène Royalin presidenttiehdokkaakseen seuraavan vuoden vaaleihin, joissa hän hävisi oikeiston Nicolas Sarkozylle.[4]
Marraskuussa 2008 puolueen pääsihteeriksi valittiin niukasti Martine Aubry.
Toukokuun 2012 presidentinvaaleissa sosialistien ehdokas Francois Hollande voitti istuvan presidentin, oikeistolaisen Nicolas Sarozyn ja tuli valituksi Ranskan uudeksi presidentiksi.[5] Presidenttinä Francois Hollande oli ennätysmäisen epäsuosittu. Vuoden 2016 lopulla Hollande ilmoitti, ettei pyri toiselle kaudelle.[6]
Toukokuussa 2017 Ranskan uudeksi presidentiksi valitun keskustaliberaalin Emmanuel Macronin puolue Tasavalta liikkeessä (La Republique En Marche!) sai yhdessä tukipuolueensa Demokraattisen liikkeen kanssa ehdottoman enemmistön eli 350 paikkaa maan 577-paikkaiseen parlamentin alahuoneeseen kesäkuun 2017 vaaleissa. Suurin häviäjä oli aikaisempi valtapuolue Sosialistit PS, joka sai 29 paikkaa ja liittolaisineen 44 paikkaa. Sosialistit hävisivät yli 250 paikkaa. Vaalien suurin poliittinen mullistus oli presidentti Macronin perustaman uuden poliittisen ryhmittymän nousu valtaan sekä Sosialistisen puolueen romahdus. Äänestysvilkkaus parlamenttivaaleissa oli alle 44%.[7]
Pääsihteerit
Pääsihteeri | Kausi |
---|---|
Alain Savary | 1969–1971 |
François Mitterrand | 1971–1981 |
Lionel Jospin | 1981–1988 |
Pierre Mauroy | 1988–1992 |
Laurent Fabius | 1992–1993 |
Michel Rocard | 1993–1994 |
Henri Emmanuelli | 1994–1995 |
Lionel Jospin | 1995–1997 |
François Hollande | 1997–2008 |
Martine Aubry | 2008−2012 |
Harlem Désir | 2012–2014 |
Jean-Christophe Cambadélis | 2014–2017 |
Olivier Faure | 2018– |
Vaalimenestys
Presidentinvaalit
Vaalivuosi | Ehdokas | Ääniä 1. kierroksella | %-osuus 1. kierroksella | Ääniä 2. kierroksella | %-osuus 2. kierroksella |
---|---|---|---|---|---|
1974 | François Mitterrand | 11 044 373 | 43,25 % | 12 971 604 | 49,19 % |
1981 | François Mitterrand | 7 505 960 | 25,86 % | 15 708 262 | 51,76 % |
1988 | François Mitterrand | 10 381 332 | 34,11 % | 16 704 279 | 54,02 % |
1995 | Lionel Jospin | 7 098 191 | 23,30 % | 15 763 027 | 47,4 % |
2002 | Lionel Jospin | 4 610, 113 | 16,18 % | — | — |
2007 | Ségolène Royal | 9 500 112 | 25,87 % | 16 790 440 | 46,94 % |
2012 | François Hollande | 10 272 705 | 28,63 % | 18 000 668 | 51,67 % |
2017 | Benoît Hamon | 2 291 288 | 6,36 % | — | — |
Kansalliskokouksen vaalit
Vaalivuosi | Ääniä 1. kierroksella | %-osuus 1. kierroksella | Paikkamäärä |
---|---|---|---|
1973 | 4 579 888 | 18,9 % | 89 / 491
|
1978 | 6 451 151 | 22,6 % | 103 / 491
|
1981 | 9 077 435 | 36,0 % | 266 / 491
|
1986 | 8 693 939 | 31,0 % | 206 / 573
|
1988 | 8 493 602 | 34,8 % | 260 / 577
|
1993 | 4 476 716 | 17,6 % | 53 / 577
|
1997 | 5 961 612 | 23,5 % | 246 / 577
|
2002 | 6 086 599 | 24,1 % | 141 / 577
|
2007 | 6 436 136 | 24,7 % | 186 / 577
|
2012 | 7 617 996 | 29,4 % | 279 / 577
|
2017 | 1 665 667 | 7,5 % | 30 / 577
|
Europarlamenttivaalit
Vaalivuosi | Äänimäärä | %-osuus | Paikkamäärä |
---|---|---|---|
1979 | 4 763 026 | 23,53 % | 22 / 81
|
1984 | 4 188 875 | 20,76 % | 20 / 81
|
1989 | 4 286 354 | 23,61 % | 22 / 87
|
1994 | 2 824 173 | 14,49 % | 15 / 87
|
1999 | 3 873 901 | 21,95 % | 22 / 78
|
2004 | 4 960 756 | 28,90 % | 31 / 74
|
2009 | 2 838 160 | 16,48 % | 14 / 74
|
2014 | 2 649 202 | 13,98 % | 12 / 74
|
Lähteet
- France Parties and Elections in Europe. 2012. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
- Groupes politiques senat.fr. 9.10.2018. Ranskan senaatti. Viitattu 8.11.2018. (ranskaksi)
- MEPs: France europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 8.11.2018. (englanniksi)
- Voittoisa Sarkozy katsoo jo parlamenttivaaleihin Yle Uutiset. Viitattu 24.1.2020.
- François Hollande voitti Ranskan presidentinvaalit Yle Uutiset. Viitattu 24.1.2020.
- Francois Hollande lyö hanskat tiskiin – ei pyri enää presidentiksi www.aamulehti.fi. Viitattu 24.1.2020.
- Ranskan vaalitulokset: Macronille ehdoton enemmistö, mutta suurin on nukkuvien puolue Yle Uutiset. Viitattu 24.1.2020.
Aiheesta muualla
- Sosialistinen puolue (ranskaksi)