Sosiaalipsykologia

Sosiaalipsykologia on psykologian ja sosiologian väliin sijoittuva tiede, joka tutkii yksilöä ryhmän jäsenenä ja sosiaalisen ympäristön vaikutusta yksilöön, yksilön vaikutusta ympäristöönsä sekä ryhmien sisäisiä ja niiden välisiä prosesseja. Vuorovaikutus, ryhmäjäsenyys, identiteetti, asenteet, attribuutiot ja sosiaaliset representaatiot ovat sosiaalipsykologian keskeisiä tutkimuskohteita. Sosiaalipsykologian piirissä on toteutettu myös muun muassa automaatiotutkimusta, implisiittisten asenteiden tutkimusta (nk. IAT-paradigma) ja emootiotutkimusta, joka yhdistää aivotutkimusta ja ilmetutkimusta.[1] Suomessa Suomen psykologisen seuran Sosiaalipsykologian jaos on tieteenalan akateemisesti orientoitunut yhteistyöelin, kun taas Suomen sosiaalipsykologit ry on enemmänkin ammatillisesti suuntautunut.

Tieteenalan historiaa

Sosiaalipsykologian edeltäjiä olivat saksalainen kansainpsykologia (Völkerpsychologie) ja joukkopsykologia, jota edustivat esimerkiksi Gustave Le Bon, Sigmund Freud ja Elias Canetti. Tutkimus oli tuolloin luonteeltaan enemmän spekulatiivista ja filosofista kuin empiiristä.

Nykyaikainen sosiaalipsykologia sai alkunsa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla, ja sillä on siis tieteenä ikää yli sata vuotta. Sosiaalipsykologiaa harjoitettiin pääasiassa uudella mantereella, ja F. H. Allportin mallin mukaisesti sosiaalipsykologia oli individualistisesti suuntautunut, tarkasteli käyttäytymistä ja hyödynsi kokeellista metodia. Sosiaalisen kognition tutkimuksen taustalla on pitkälti hahmopsykologien kehittelemien laboratoriokokeiden perusmalli ja Kurt Lewinistä alkanut tutkimusperinne, jonka ensimmäisiä merkittäviä henkilöitä oli Leon Festinger. Festingeriltä on peräisin nykyisellään arkikielessä paljon väärin käytetty termi kognitiivinen dissonanssi.

Sen jälkeenkin tieteenala on suosinut kokeellista metodia kenttätutkimusten sijasta ja mittausta tarkkailun sijasta. 1970-luvulla sosiaalipsykologisen tutkimuksen mielekkyys ja relevanssi kyseenalaistettiin monelta taholta. Tällöin käytyä keskustelua on kutsuttu myös sosiaalipsykologian kriisiksi. Kriitikot katsoivat, että tutkimusmetodit hallitsivat tutkimuskenttää, eivät mielekkäät tutkimusongelmat. Jälkikäteen arvioituna kyse ei ollut kuitenkaan todellisesta kriisistä, sillä kriisikeskustelua ennen ja sen jälkeenkin kokeellista metodia on käytetty onnistuneesti ja sosiaalisen kognition tutkimus on vakiinnuttanut asemaansa.

1970- ja 1980-luvulta alkaen sosiaalipsykologiassa on saanut yhä enemmän alaa sosiaaliseksi konstruktionismiksi kutsuttu suuntaus. Se ei ole yhtenäinen tutkimusohjelma vaan todellisuuskäsitys, joka yhdistää erilaisia teorioita. Sosiaalinen konstruktionismi katsoo, että inhimillinen maailma ja inhimillinen kokemus todellisuudesta rakennetaan sosiaalisesti ja kielellä on erityisasema sen rakentajana. Myös evoluutioteoriaa on sovellettu sosiaalipsykologiassa.

Suomessa sosiaalipsykologialla on verrattain vahva asema yliopistolaitoksessa. Sosiaalipsykologiaa voi opiskella pääaineena Helsingin (suomeksi ja ruotsiksi), Itä-Suomen ja Tampereen yliopistoissa[2]. Sosiaalipsykologiaa opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi tutkijoina, konsultteina, suunnittelijoina tai kouluttajina[3]. Sosiaalipsykologian koulutusohjelma ei kuitenkaan anna siitä valmistuneelle oikeutta toimia terveydenhuollon laillistettuna ammattihenkilönä (Valvira)[4][5]. Opintopolusta löytyy tarkempia tietoja koulutuksen kuvauksesta ja koulutukseen hakemisesta.

Sosiaalipsykologia tieteen kentässä

Sosiaalipsykologiassa voidaan hahmottaa kolme erillistä suuntausta: psykologinen sosiaalipsykologia, sosiologinen sosiaalipsykologia ja sosiaalisen kognition tutkimus. Ensimmäinen keskittyy tarkastelemaan yksilöä sosiaalisessa ympäristössään. Toinen näkökulma keskittyy pikemminkin ihmiseen sosiaalisissa rakenteissa ja sosiaalisten rakenteiden vaikutuksiin suhteessa ihmisten kulttuurisiin käytänteisiin.

Sosiaalisen kognition tutkimuksessa tutkitaan vuorovaikutukseen liittyvän tiedon käsittelyn rakennetta ja kehitystä. Tutkimukseen lasketaan muun muassa sosiaalinen havaitseminen, skriptit, skeemat, vääristymät ja stereotypiat.

Psykologista sosiaalipsykologiaa voidaan tehdä useasta viitekehyksestä käsin, joista kaikki eivät ole kognitiivisia, vaikka ovatkin psykologista sosiaalipsykologiaa, joista esimerkkinä voidaan pitää esim. George Homansin sosiaalisen vaihdon teoriaa tai terveyskäyttäytymiseen liittyvää sosiaalipsykologiaa. Sosiaalipsykologinen arvotutkimus (esim. Shalom Schwartz) sijoittuu näiden välimaastoon

Psykologisen sosiaalipsykologian keskeisiä klassikoita ovat Kurt Lewin, Leon Festinger, Stanley Schachter, Solomon Asch, Donald T. Campbell ja F. H. Allport. Sosiologisen sosiaalipsykologian tärkeitä nimiä ovat muun muassa George Herbert Mead, Erving Goffman ja George Homans. Sosiaalipsykologian sosiologisen haaran kehittelijöihin kuuluvan Kenneth J. Gergenin ajatukset sosiaalipsykologisen tutkimuksen historiallisesta luonteesta ja sosiaalisesta konstruktionismista ovat puhuttaneet 1970-luvulta alkaen. Todellisuudessa jako kuitenkin esiintyy hienovaraisemmin. Suomalaisen sosiaalipsykologian on usein katsottu painottavan ennemminkin sosiaalista kuin psykologista ulottuvuutta.

Psykologinen sosiaalipsykologia tutkii esimerkiksi sosiaalista kognitiota, attribuutioita, asenteita, emootioita, kommunikaatiota, moraalia ; sen kehitystä, sekä ihmisten välisiä suhteita, sosiaalisia ryhmiä ja ryhmien välisiä suhteita.[6]

Sosiaalipsykologian alalta lähtenyt sosiaalisen kognition tutkimus on pikkuhiljaa kehittymässä omaksi tieteenalakseen ja sosiaalista kognitiota tutkitaan tällä hetkellä muun muassa neurotieteissä, kehityspsykologiassa, kognitiotieteissä ja sosiobiologiassa (tai evoluutiopsykologiassa). Sosiaalisen kognition merkittäviin kehittäjiin kuuluvat tällä hetkellä erityisesti Susan T. Fiske, John A. Bargh sekä Mahzarin Banaji.

Sosiaalipsykologiassa rakennetaan siltoja esimerkiksi kokeellisen taloustieteen, neurotieteiden, onnellisuustutkimuksen ja politiikantutkimuksen suuntaan (ks. Van Lange 2007).

Merkittäviä sosiaalipsykologisia tutkimuksia
  • Stanfordin vankilakoe, jota johti Philip Zimbardo, osoitti sosiaalisen tilanteen voivan muuttaa ihmisten moraalikäyttäytymistä.
  • Milgramin tottelevaisuuskoe, jossa auktoriteetin kehotuksesta koehenkilöt olivat valmiita antamaan valekoehenkilölle kivuliaita ja jopa kuolettavia sähköiskuja.
  • Aschin konformistisuuskokeet osoittivat, että enemmistön mielipide sai ihmiset kiistämään näköhavaintonsakin.
  • Kitty Genovese oli nainen, jonka raiskauksen ja surman useat ihmiset näkivät eikä kukaan tullut apuun
  • Muzafer Sherifin Poikaleirikokeet Robber's Caven luonnonsuojelualueella [7].

Suomalaisia sosiaalipsykologeja

Lähteet
  1. Jukka M. Leppänen: Depressioon liittyvät emotionaaliset muutokset ja niiden hermostollinen perusta 2007. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 5.10.2022.
  2. Sosiaalitieteet Julkaisu = Opintoluotsi.fi Opetushallitus. Viitattu 31.7.2013.
  3. Sosiaalipsykologien Työhönsijoittumisselvitys helsinki.fi. Viitattu 29.8.2016.
  4. Sosiaali- ja terveysala - Suomen sosiaalipsykologit ry www.sosiaalipsykologit.fi. Arkistoitu 25.5.2018. Viitattu 24.5.2018.
  5. Terveydenhuollon ammattioikeudet - Valvira www.valvira.fi. Viitattu 24.5.2018.
  6. Sosiaalipsykologia 2022. Helsingin yliopisto. Viitattu 5.10.2022.
  7. Simply Psychology

    Kirjallisuutta
    • Burr, Vivien: Sosiaalipsykologisia ihmiskäsityksiä. (The person in social psychology, 2002.) Suomentanut Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-126-7.
    • Helkama, Klaus & Myllyniemi, Rauni & Liebkind, Karmela: Johdatus sosiaalipsykologiaan. Helsinki: Edita, 1998. ISBN 951-37-2407-7.
    • Hänninen, Vilma & Partanen, Jukka & Ylijoki, Oili-Helena (toim.): Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-086-4.
    • Lahikainen, Anja Riitta & Pirttilä-Backman, Anna-Maija: Sosiaalipsykologian perusteet. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16495-3.
    • Lahikainen, Anja Riitta – Suoninen, Eero – Järventie, Irmeli – Salonen, Marko (toim.): Sosiaalipsykologian sukupolvet. Tampere: Vastapaino, 2012. ISBN 978-951-768-405-7.
    • Schellenberg, James A.: Sosiaalipsykologian klassikoita. (Masters of social psychology, 1978.) Suomentanut Marja Ahokas. Helsinki: Gaudeamus, 1988. ISBN 951-662-456-1.
    • Van Lange, Paul A. M. (toim.): Bridging Social Psychology. New York: LEA Inc., 2007. ISBN 0-8058-5094-5. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.