Sortavalan seminaari

Sortavalan seminaarirakennuksia. Karjalan Kirjakauppa- ja Kustannusliike, tuottaja 1900–1929. Museovirasto-Musketti

Vuosien 1877–1878 valtiopäivillä säädyt päättivät perustaa suomenkielisen opettajaseminaarin Sortavalaan. Taustalla oli halu torjua Laatokan Karjalan venäläistäminen.[1][2] Raja-Karjalan kansakoululaitos oli vasta kehittymässä, ja seminaarin yhtenä tavoitteena olikin kouluttaa suomenkielisiä opettajia ortodoksiväestön tarpeisiin.[3] Nähtiin myös tärkeäksi parantaa Pietarin suomalaisten koulutusmahdollisuuksia.[4] Edellytykset seminaarin perustamiselle tarjosivat valtioneuvos Herman Hallonblad ja hänen puolisonsa Elisabeth o.s. Siitoinen. He lahjoittivat seminaarin sijoituspaikaksi Kymölän tilan, johon kuului Siitoisen kansakoulu peltoineen ja metsineen, ja alkupääomaksi 200 000 kultamarkkaa. Kaksoisseminaaria (erilliset osastot mies- ja naisopiskelijoille), jossa oli myös sisäoppilaitos[5] kutsuttiin tuolloin Kymölän seminaariksi. Avajaisissa 20. lokakuuta 1880 oli läsnä mm. vihkiäispuheen pitänyt ylitarkastaja Uno Cygnaeus,[6] joka oli voimakkaasti puolustanut kansankielisen oppilaitoksen perustamista, tosin Savonlinnaan[7][8]

Sortavalan seminaari vakiintui oppilaitoksen nimeksi vuodesta 1881 Karl Oskar Hynénin johtajakaudella. Ensimmäiseksi johtajaksi nimitettiin kokenut koulumies pastori FM Claes Molander ja johtajattareksi Augusta Emilia Bergman, joka oli valmistunut Jyväskylän seminaarista ja toiminut useita vuosia Viipurin kansakouluissa.[9] Miesluokalla aloitti 27 ja naisluokalla 30 oppilasta.[9] Ensimmäisenä suomen kielen opettajana aloitti Jenny Ingman vuonna 1882, josta myöhemmin tuli Sortavalan diakonissalaitoksen johtaja.[10] Harjoituskoulut opetusharjoittelua varten erikseen pojille ja tytöille aloittivat toimintansa syksyllä 1882.[11] Seminaarin yhteyteen perustettiin vuonna 1883 lastenseimi ja lastentarha naisoppilaiden pätevöittämiseksi lastenhoidon opetukseen. Seimi toimi vuoteen 1893 ja tarha vuoteen 1900, jonka jälkeen niistä muodostettiin harjoituskoulujen kaksi alinta luokkaa.[12] Seminaarin kirjasto alkoi kartuttaa kirjakokoelmaansa Jyväskylän seminaarilta saamansa arvokkaan lahjoituskokoelman pohjalta.[13]

Seminaarin laaja puutarha, puisto ja suuri maatila metsineen tarjosivat mahdollisuuden käytännönläheiseen puutarhaopetukseen.[14] Sortavalan seminaarin puutarha toimi esikuvana ja opinto- ja tutustumiskohteena koko Laatokan Karjalalle. Puutarhaopetus laajeni myöhemmin maatalousopetukseksi.[15] Toisella sortokaudella seminaaria yritettiin lakkauttaa, ja vuonna 1907 johtajaksi valittu Aadolf Oskar Relander karkotettiin Siperiaan syksyllä 1916, mistä hän pääsi palaamaan vasta keväällä Venäjän vallankumouksen jälkeen.[16]Erotetuksi joutui poliittisesti vaarallisena pidetyn ainekirjoitusaiheen vuoksi myös suomen kielen opettaja Natalia Piispanen, joka palasi työhönsä vuonna 1905 suurlakon jälkeen.[17]

Luonnontieteilijä K. H. Hällström (myöh. Pankakoski), joka toimi Sortavalan seminaarin luonnonhistorian ja maantiedon lehtorina ja viimeisenä rehtorina saniaisten (struthiopteris) keskellä. Museovirasto-Musketti

Sortavalan seminaarin soittajat ja Iltakuoro. Museovirasto-Musketti

Vuonna 1918 puolustuslaitos otti seminaarin tilat käyttöönsä, ja opiskelijat sijoitettiin Kajaanin, Rauman, Jyväskylän, Heinolan ja Raahen seminaareihin syksyyn 1920 saakka, jolloin toiminta pääsi jälleen käyntiin.[18]

Suomen itsenäistyminen tarjosi henkiset ja taloudelliset edellytykset seminaarin kehittymiselle pulavuosistakin huolimatta.[19] Vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki velvoitti seminaarit valmistamaan enemmän opettajia kuin aikaisemmin.[20] Sortavalassakin lisättiin laajemman pohjakoulutuksensa tai työkokemuksensa takia lyhyemmässä ajassa valmistuvien niin sanottujen hospitanttien[21] kouluttamista useiden vuosien ajaksi.[22] Oppivelvollisuuslain tultua voimaan vuonna 1921 seminaarissa oli 11 luokkaa.[23] Vuoden 1922 seminaarikomitean mietintö antoi eväitä vakaan hallinnollisen ja pedagogisen järjestelmän luomiseen. Rehtori Kaarlo Saarialho, joka tämän tehtävän pääosin suoritti, johti myöhemmin seminaareja kouluhallituksesta käsin.[24]

Uusi suuri kivirakennus oli juuri valmistumaisillaan,[25] kun syksyllä 1939 seminaarin työ keskeytyi rakennusten joutuessa jälleen puolustusvoimien haltuun. Talvisodan pommituksissa osa seminaarin rakennuksista tuhoutui ja opiskelijat jouduttiin sijoittamaan sisämaan seminaareihin. Toiminta aloitettiin uudelleen syksyllä 1942, mutta kesällä 1944 seminaari evakuoitiin lopullisesti Sortavalasta Raumalle. Nimi muutettiin vuonna 1945 Itä-Suomen seminaariksi.[26]

Sortavalan seminaari ehti yli 60 toimintavuotensa aikana vuodesta 1880 alkaen kouluttaa lähes 3 000 opettajaa.[26][27]

Sortavalan seminaarin, kuten muidenkin opettajaseminaarien opetussuunnitelman lähtökohtana olivat kansakoulun oppiaineet, joihin kuului runsaasti taito- ja taideaineita.[2][28][29][30] Niiden lisäksi alusta lähtien opetettiin myös kasvatusaineita, kuten kasvatus- ja opetusoppia sekä sielutiedettä.[28][31] Opetusohjelmassa niin seminaarissa kuin harjoituskouluissa seurattiin koti- ja ulkomaista pedagogista kehitystä.[32][33][24] Kaiken kaikkiaan seminaarin antaman opettajakoulutuksen on katsottu olleen ajankohtaan nähden korkeatasoista ja monipuolista[34] ja antaneen vankan pohjan paitsi viranhoitoon myös paikkakunnan kulttuuri- ja sivistyselämän kehittämiseen.[35][36] Pahimpana heikkoutena pidettiin vieraiden kielten puuttumista, johon historialliset syyt olivat johtaneet.[37][38]

Alkuvaiheessa seminaariopetusta ohjasivat Cygnaeuksen saksalaisesta ja sveitsiläisestä opettajakoulutuksesta omaksutut pedagogiset periaatteet, jotka korostivat havainnollisuutta,[39] tekemällä oppimista,[40] uskontokasvatusta, joka sisälsi eettisen, sosiaalisen sekä kansalaiskasvatuksen,[41][42][43] ja opettajaihannetta, johon kuului kutsumustietoisuus ja esikuvana toimiminen.[44][45] Harjoituskoulut opettajaharjoittelua varten olivat olennainen osa Cygneauksen seminaariohjelmaa[46] ja niitä kutsuttiin aluksi mallikouluiksi.[47][48] Harjoituskouluihin omaksuttiin 1900-luvun alussa Mikael Soinisen Suomen oloihin muokkaama herbart-zilleriläinen pedagogiikka.[12]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomeen rantautuneet uudet pedagogiset virtaukset, kuten sosiaalipedagogiikka, lapsikeskeisyys ja toiminnallisuuden periaate asettuivat vähitellen herbartilaisuuden rinnalle.[49][50][51]  Erityisesti Sortavalan seminaaria aina lakkautusuhan alle saakka rasittanut toinen sortokausi hidasti opetusohjelman uudistuksia,[52][19] mutta Suomen itsenäistyminen ja seminaarien muuttuminen jo vuonna 1916 viisivuotisiksi loi niille edellytykset.[23][53][19] Uutta viisivuotisen seminaarin opetussuunnitelmaa alettiin toteuttaa jo syksyllä 1917.[54]

Maailmansotien välisenä aikana, joka oli Sortavalan seminaarin kukoistuskautta, opetusmenetelmiä kehitettiin,[55] luonnontieteet saivat leijonanosan tunneista ja maatalous tuli uudeksi oppiaineeksi.[23]  Sortavalan seminaarissa matematiikan opettajana vuonna 1917 ollut,[56] Jyväskylän seminaarista Sortavalaan vuonna 1928 johtajaksi valittu Kaarlo Saarialho aloitti pedagogiikan uudistamisen ajan vaatimuksien mukaisiksi luonnontieteistä, joiden merkitystä suuret keksinnöt ja tekniikan voittokulku nopeasti lisäsivät[57][58] Luonnontieteiden lisäksi uusia lehtorinvirkoja perustettiin äidinkieleen ja matematiikkaan.[23] Koulukirjastonhoidon opetusta annettiin jo 1910-luvun loppuvuosina ja se vakiintui 1920-luvun loppuun mennessä.[59][60] Kotitalousopetus pääsi vauhtiin 1920-luvulla ensin naisopiskelijoille ja vuosikymmenen lopulla myös miehille.[61] 1930-luvun alussa opetusharjoittelua tehostettiin[62] mm. järjestämällä kiinteät ohjaustunnit ja yhteiset kuuntelutunnit pöytäkirjoineen.[63][64] Monipuoliset laboratoriotyöt nostettiin opetuksen keskiöön niin seminaarissa kuin harjoituskouluissa.[62] Tavoitteeksi omaksuttiin opiskelijan itsenäinen työskentely. Siihen ohjattiin esimerkiksi vuoden 1922 seminaarikomitean mietinnön ehdotuksiin sisältyvien yksilöllisten erityistöiden avulla,[65][66] jotka olivat tutkielmia tai muita ohjattuja tutkimustöitä[67] opiskelijan itsensä valitsemasta aiheesta.[68] Lapsipsykologian kehitys alkoi näkyä harjoituskoulujen toiminnassa.[69] Harjoituskouluissa opetusmenetelmien uudistaminen oppilaan omatoimisuutta kehittäviksi tarkoitti mm. työ- ja harjoituskirjojen[70] käyttöä eri oppiaineiden opetuksessa.[56] Harjoituskoulujen oppilaille myös perustettiin pieniä käsikirjastoja.[71] Taustalla vaikutti 1920-luvulla Suomessa tunnetuksi tullut eurooppalaisen työkoulun suuntaus, joka suosi oppilaskeskeisiä menetelmiä.[72][73][74][75] Seminaarin erityisesti internaatissa opiskelijoille suuntaaman ohjauksen tavoitteet,[34] joissa korostui uskonnollis-siveellisyys, isänmaallisuus, ahkera työ ja tunnollisuus, sitä vastoin nojautuivat pääasiallisesti vuoden 1886 säädöksiin,[76] ja ne muuttuivat vain vähän toiseen maailmansotaan mennessä.[77][78]

Seminaari järjesti opettajien täydennyskoulutuskursseja jo vuodesta 1909 lähtien.[79]

Sortavalan seminaarissa oli vakinainen opettajakunta joka loi oppilaitokselle sen omaleimaisen ilmeen.[80][81][82] Etenkin alkuaikoina seiminaarin vaikutus ulottui laajalti ympäristön henkiseen elämään.[83] Voidaan sanoa, että juuri seminaarin opettajat tekivät Sortavalasta Raja-Karjalan kulttuuri- ja sivistyselämän keskuksen.[84] He vaikuttivat vahvasti myös paikallishallinnossa.[85] Monet opettajat tulivat valtakunnallisesti tunnetuiksi.[86][80] oppikirjojen kirjoittajina,[87] kirjailijoina, tutkijoina ja yhteiskunnallisina ja kulttuurivaikuttajina.[88] Matematiikan lehtori Kaarlo Kustaa Samuli Suomalainen kirjoitti myös kaunokirjallisuutta ja asiaproosaa sekä käänsi mm. Jules Vernen teoksia.[89] Pitkäaikainen uskonnon lehtori Konrad Vaaranen laati kirkkohistorian oppikirjan[90][83] Ortodoksista uskontoa ja kirkkohistoriaa opettanut kirkkoherra Sergei Okulov siirtyi myöhemmin Aamun koitto -lehden päätoimittajaksi ja ortodoksisen pappisseminaarin johtajaksi.[91] Hänen seuraajansa Sergei Solntsev puolestaan julkaisi useita teoksia ortodoksisen kirkkohistorian alalta.[92]  Suomen ja ruotsin kielen lehtori Kosti Raitio toimi laajan oppikirjatuotantonsa ohella Laatokka-lehden päätoimittajana.[83] Myöhemmin kouluhallituksessa kouluneuvoksena toiminut rehtori Kaarlo Saarilaho laati lukuisia matematiikan ja fysiikan oppikirjoja. Seminaarin johtajana pitkän uran tehnyt Oskar Relander julkaisi oppikirjojen lisäksi tutkimuksia kansanrunouden alalta. Kaarlo Merikosken mittava tuotanto puolestaan käsitti yleisesti kansakouluissa käytettyjen[93] matematiikan (laskennon) oppikirjojen lisäksi Raja-Karjalaa kuvaavia historiallisia ja kaunokirjallisia teoksia sekä Grimmin satujen käännöksiä. Kasvatusaineiden opettaja Bruno Boxström kirjoitti arvostetun psykologian oppikirjan.[94] Hän toimi myös Sortavalan evankelisen seuran puheenjohtajana ja julkaisi kahta aikakauslehteä.[83] Voimistelunopettajaksi tulleen, mutta maantieteeseen ja historiaan suuntautuneen Oskar Hainarin monipuolinen elämäntyö oppikirjojen kirjoittajana, Karjalan ja Suomen keskiajan historian tutkijana, kansanvalistajana ja kansanedustajana sai laajalti arvostusta.[95] Myöhemmin mm. Taideteollisuuskeskuskoulussa ja kouluhallituksessa vaikuttanut kuvaamataidon ja käsityönopettaja Lilli Törnudd, joka kirjoitti useita alan oppikirjoja,[96][97] luetaan Suomalaisen taidekasvatuksen merkkihenkilöihin.

Poikien kuvaamataidon opettaja Lauri Hämäläinen tuli tunnetuksi myös ammattitaiteilijana öljyvärimaalausten, alttaritaulujen ja grafiikan tekijänä.[98][99] Aksel Rainio uudisti uskonnonopetusta soveltaen uskontopedagogiikan ja -psykologian uusia löytöjä ja kirjoitti teoksen Kristinuskon opetus (Otava 2. p. 1921).[100]

Ensimmäinen musiikinopettaja Nils Kiljander paitsi loi pohjan seminaarin korkeatasoiselle musiikinopetukselle,[101] myös johti Sortavalan musiikkielämää.[83] Hänen seuraajansa Mikael Nyberg sävelsi ja suomensi erityisesti hengellistä musiikkia.[102] Kansakoulun laulunopetuksen kehittäjänä tunnettu Vilho Siukonen julkaisi musiikin oppikirjoja ja laulukirjoja ja sävelsi erityisesti kuoroteoksia ja yksinlauluja.

Valtaosa seminaarin oppilaista oli Kuopion ja Viipurin lääneistä[103] ja maaseudulta kotoisin.[104][105] Ikähaitari ulottui 17:stä 30 vuoteen, ja pohjakoulutus oli yleisimmin kansakoulu, joillakin sen lisäksi kansanopisto, ammattikoulu tai kiertokoulunopettajaseminaari.[106] Naisosastolle pyrki myös tyttökoulun käyneitä.[107] Myöhemmin seminaariin otettiin myös korkeamman pohjakoulutuksen suorittaneita kuten ylioppilaita tai työkokemusta saaneita pyrkijöitä ns. hospitanteiksi, jotka valmistuivat lyhyemmässä ajassa.[21] Koska seminaarin tarkoituksena oli kouluttaa opettajia myös ortodoksiväestöä varten, ortodoksiopiskelijoita otettiin joka vuosi.[108] Rajaseudun nuorten seminaariin pääsyä helpotettiin jakamalla ortodoksiopiskelijoille apurahoja.[109] Jo Vuoteen 1930 mennessä heitä olikin valmistunut tai saanut opettajapätevyyden lähes kaksisataa.[110] Seminaarin yhteydessä toiminut yksivuotinen kiertokoulunopettajain valmistuslaitos puolestaan koulutti saman määrän ortodoksiopettajia.[111] Seminaarin sisäoppilaitokseen, joka tarjosi täysihoidon, pääsi[112] asumaan vuosittain 90 oppilasta.[113]

Suurin osa opettajiksi valmistuneista asettui Karjalaan, noin viidesosa muualle maahan.[114] Opettajantyön lisäksi he vaikuttivat monilla kulttuuri- yhteiskunta- ja talouselämän aloilla.[115][103][116]

Seminaarin opiskelijoita kokoava yhdistystoiminta oli aktiivista. 1930-luvun puoliväliin mennessä siellä toimi toverikunnan piirissä kristillinen yhdistys, raittiusyhdistys, iltakuoro, voimistelu- ja urheiluseura Kunto, naisvoimisteluseura, suojeluskunta, Lotta Svärd, torvisoittokunta ja kirjallinen kerho, jonka sittemmin korvasi lausuntakerho.[117][118] Toverikunnan perinteitä vaalimaan perustettiin heti sotien jälkeen seminaarin siirryttyä pois Sortavalasta Kymölän kilta, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1994.[119][120][103] Kilta julkaisi useita Sortavalan seminaarin historiaa käsitteleviä teoksia mm. Iivar Kemppisen kirjoittaman Sortavalan seminaarin historian vuonna 1964. Killan toimesta Joensuuhun pystytettiin Tiedon lähteellä –muistomerkki[121] Sortavalan seminaarille.[122] Kilta perusti Karjalan luovutuksessa kotinsa menettäneille opettajille vanhainkodiksi Kymölä-kodin, joka toimi vuoteen 1967 saakka.[123][124]

[125]

Rehtorien osuus seminaarin hengen luomisessa on katsottu ratkaisevaksi, joskin heillä oli apunaan opettajakollegio.[126][127] Johtajattarien tehtävänä oli opetustyön ohella valvoa ja opastaa naisosaston ja internaatin naisopiskelijoita.[126]

Vaikka pääosa seminaarin tiloista rakennettiin Molanderin aikana, kaikkien rehtoreiden työnkuvaan kuului runsaasti lisärakentamiseen ja korjaus- ja kunnostushankkeisiin liittyviä tehtäviä.[128]

Poliittiset olot löivät voimakkaasti leimansa Sortavalan seminaarin[129] rehtorien hallintokausiin. Molanderin taustatukena seminaarin alkuvaiheissa oli vielä Cygnaeus, Hynénin johtama tasainen kehityskausi rakennus- ja korjaushankkeineen[130] päättyi ensimmäistä sortokautta edeltävissä tunnelmissa.[131]  Borgin kautta rasitti viranomaisten voimakas painostus,[132] joka jatkui suurlakon jälkeisen rauhallisemman jakson jälkeen Relanderin kaudella aina itsenäistymiseen saakka. Relander luotsasi seminaarin vuoden 1918 sodan ja oman Siperiaan karkotuksensa läpi uuteen kehitysvaiheeseen, jota Saarialho vuorostaan alkoi tarmokkaasti ohjata.[19][131] Luonnontutkijataustaisen[133] Pankakosken viimeisinä johtajavuosina seminaari joutui toisen maailmansodan jalkoihin.[76]

Seminaarissa vallitsi karjalainen henki kaikkien johtajien aikana. Rehtoreista merkittävimmin seminaarin karelianistisen aatemaailman muodostumiseen vaikutti kansallisia tieteitä (suomen kieli ja historia) opiskellut Oskar Relander.[134] Seminaarista valmistuneesta Iivo Härkösestä tuli tunnettu kirjailija ja karelianismin puolestapuhuja.[135] Seminaarin lehtorit perustivat Laatokka-lehden karjalaisuuden äänenkannattajaksi.[136]  ja suomen kielen lehtorit Konstantin Raitio, E. A. Hagfors ja Taavi Lehtinen kuuluivat toimituskuntaan.[137]