Sopimus Saksaa koskevasta lopullisesta järjestelystä

Sopimus Saksaa koskevasta lopullisesta järjestelystä eli lyhyemmin Saksojen yhdistymissopimus on 12. syyskuuta 1990 Moskovassa solmittu sopimus, jossa sovittiin Saksan jälleenyhdistymisestä.[1]

Sopimus

Sopimuksen osapuolet olivat kaksi Saksaa (liittotasavalta ja DDR) sekä neljä toisen maailmansodan liittoutunutta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska). Osapuolten mukaan sopimuksesta käytetään myös nimeä 2+4-sopimus.[1]

Sopimuksen allekirjoittivat ulkoministerit Hans-Dietrich Genscher (Saksan liittotasavalta), Lothar de Maizière (Saksan demokraattinen tasavalta), Roland Dumas (Ranska), Eduard Ševardnadze (Neuvostoliitto), Douglas Hurd (Yhdistynyt kuningaskunta) ja James Baker (Yhdysvallat).

Saksan jälleenyhdistyminen tapahtui kolme viikkoa sopimuksen solmimisen jälkeen 3. lokakuuta. Sopimuksen mukaan Neuvostoliiton asevoimien oli vedettävä joukkonsa itäisen Saksan alueelta ja Berliinin itäosasta viimeistään vuonna 1994. Yhdistyvä Saksa puolestaan lupasi Neuvostoliitolle, että vaikka voikin jatkaa läntisen Saksan jäsenyyttä Pohjois-Atlantin sopimusjärjestössä, se ei kuitenkaan sallisi neuvostojoukkojen vetäydyttyä vieraita joukkoja eikä niiden ydinaseita, mukaan lukien myöskään kuljetusalustoja kuudessa maassa eli osavaltiossa, jotka liittyivät liittotasavaltaan vuonna 1990 (Berliinin ja entisen Itä-Saksan valtion alue). Samalla myös sovittiin, että sekä entisen Itä-Saksan ja Puolan välinen sopimus rajasta Oder–Neisse-linjalla vuodelta 1950 että Saksan liittotasavallan ja Puolan välinen sopimus vuodelta 1970 tunnustetaan yhdistyvän Saksan ja Puolan välisellä sopimuksella.

Sopimus tuli voimaan 15. maaliskuuta 1991, jolloin Saksasta tuli täysin suvereeni valtio. Se sai oikeuden hallita kaikkia alueitaan, myös toisen maailmansodan neljän voittajavaltion miehittämää Berliiniä.