Sopimuksen sovittelu

Sopimuksen sovittelu tarkoittaa tuomioistuimen jälkikäteen tekemää sopimuksen sisällön muuttamista kohtuuden perusteella. Sopimukseen puututaan vain kohtuuttomina pidettyjen kohtien osalta, eikä koko sopimus yleensä tule tehottomaksi. Sovittelussa sopimuksen sitovuutta rajoitetaan, vaikkei siitä olekaan pakottavaa lainsäädäntöä. Sopimus on suorituksesta ja vastasuorituksesta muodostuva kaksipuolinen oikeustoimi, jossa sopimustasapainon ylläpitämiseen voidaan käyttää kohtuuttomuusharkintaa. Tasapainoa arvioitaessa tarvitaan jokin mittapuu, johon vertaamalla poikkeamaa voidaan arvioida. Esimerkiksi sovittua hintaa arvioitaessa mittapuuna käytetään yleistä hintatasoa eli vastaavan hyödykkeen keskimääräistä hintaa.[1]

Sopimuksen kohtuuttomuuden harkinta on kokonaisuus, jossa otetaan huomioon kaikki tekijät. Tällöin jotkin seikat saattavat puoltaa sovittelua ja toiset seikat voivat olla sovittelua vastaan. Sovittelun tarpeettomuutta puoltaa vaikkapa tieto siitä, että kohtuuttomaksi väitetystä sopimusehdosta on neuvoteltu ennen sopimuksen tekoa. Yritysten välisten sopimusten sovitteluun suhtaudutaan pidättyvämmin kuin yrityksen ja kuluttajan välisiin sopimuksiin. Julkisen vallan ja kansalaisten väliset järjestelyt jäävät yleensä sovittelun ulkopuolelle, joskin on mahdollista, että ne muistuttavat sopimusta siinä määrin, että niihin voidaan puuttua kuten esimerkiksi metsästyslupaan. Tällöin ollaan julkisoikeuden ja yksityisoikeuden välisellä hämärällä alueella.[1]

Sopimuksen sovittelua koskeva yleislauseke on oikeustoimilain (228/1929) 36 pykälä, jonka mukaan Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.