Sophie Tucker

Sonja Kališ syntyi 13. tammikuuta 1884 venäjänjuutalaiseen perheeseen. Perhe muutti pian Sonjan syntymän jälkeen Venäjältä Puolaan ja pian sen jälkeen Bostoniin Yhdysvaltoihin Sonjan ollessa kolmen vuoden ikäinen.[1] Pian Yhdysvaltoihin muuton jälkeen perhe vaihtoi sukunimekseen Abuza ja asettui asumaan Hartfordiin.[2]

Sophie meni 16-vuotiaana naimisiin Louis Tuck -nimisen miehen kanssa ja vuotta myöhemmin synnytti tälle lapsen. Mies kuitenkin jätti perheen lapsen synnyttyä. Sophie vaihtoi sukunimensä Tuckeriksi ja alkoi esiintyä tällä nimellä. Hän muutti New Yorkiin ja esiintyi aluksi kahvila- ja kapakkalaulajana. Vuonna 1906 hän alkoi esiittää blackface-esityksiä vaudevillenäyttämöllä.[1]

Vuonna 1909 Tucker otettiin esiintyjäksi Broadwayllä esitettävään Ziegfeld Follies -musikaalirevyysarjaan, ja kahdessa vuodessa hänestä tuli sarjan pääesiintyjä. Lopulta hän luopui blackface-naamiosta, jota oli pitänyt koska ei ollut uskonut normaalin ulkonäkönsä vetävän yleisöä, ja hänen suosionsa vain kasvoi. Tucker esitti huumorikappaleita, ragtime-lauluja ja balladeita ja otti repertuaariinsa myös perinteisiä jiddišinkielisiä lauluja. Tuckerin kenties tunnetuin nauhoitus, Shelton Brooksin säveltämä ”Some of These Days”, ilmestyi vuonna 1911.[1]

Tucker vuonna 1952.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Tucker esiintyi jazzkokoonpanolla nimeltä Five Kings of Syncopation. Vuonna 1914 hän meni naimisiin pianisti Frank Westphalin kanssa ja aviopari myös esiintyi yhdessä. He kuitenkin erosivat jo vuonna 1917. Tuckerin ensimmäinen teatterimusikaalirooli oli vuonna 1919 Shubert Gaieties -näytelmässä.[1]

Vuonna 1921 Tucker tapasi pianisti Ted Shapiron, josta tuli hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa. Shapiro toimi Tuckerin musiikillisena ohjaajana ja sävelsi suuren osan tämän materiaalista. Tuckerin 1920-luvun hittejä olivat muun muassa ”I’m the Last of the Red-Hot Mamas”, ”My Yiddishe Momme” sekä uudelleen nauhoitettu ”Some of These Days”. Tucker esiintyi vuonna 1922 Lontoossa esitetyssä musikaalissa Round in 50, ja matkusti myöhemmällä urallaan paljon Britannian ja Yhdysvaltojen välillä.[1] Hän esiintyi myös näyttelijänä elokuvissa Honky Tonk (1929), Broadway Melody (1937) ja Ei meillä pelätä (1937).[3]

Tuckerin maine kuitenkin hiipui 1940-luvulle tultaessa, ja hän siirtyi takaisin pienemmille lavoille laulaen enimmäkseen yökerhoissa satunnaisten elokuva- ja teatteriesiintymisten lisäksi. Lauluäänensä heiketessä hän otti repertuaariinsa osittain puhuttuja filosofistyylisiä kappaleita. Vuonna 1963 Tuckerin elämästä tehtiin elokuva Sophie. Tucker kuoli 9. helmikuuta 1966 New Yorkissa.[1]

• Sophie Tucker Internet Broadway Databasessa