Sophie Scholl
Sophie Magdalena Scholl (9. toukokuuta 1921 – 22. helmikuuta 1943 München, Saksa) oli natsi-Saksassa toimineen Valkoinen ruusu -vastarintaryhmän jäsen. Hänet tuomittiin maanpetoksesta ja teloitettiin giljotiinilla.[1]
| Sophie Scholl | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. toukokuuta 1921 Saksa |
| Kuollut | 22. helmikuuta 1943 (21 vuotta) München, Saksa |
| Muut tiedot | |
| Järjestö | Valkoinen ruusu -vastarintaryhmä |
Nuoruus
Scholl kasvoi viisilapsisessa perheessä. Sophien syntyessä hänen isänsä Robert Scholl oli Forchtenberg am Kocherin pormestari. Sophie menestyi koulussa, ja hänen lapsuuttaan kuvataan huolettomaksi. Schollit muuttivat vuonna 1930 Ludwigsburgiin ja kaksi vuotta myöhemmin Ulmiin, jossa perheen isällä oli konsulttitoimisto.
Scholl liittyi 12-vuotiaana kansallissosialistiseen tyttöjärjestöön Bund Deutscher Mädeliin, kuten valtaosa luokkatovereistakin. Hän oli luonteeltaan kriittinen ja väitteli politiikasta isänsä, ystäviensä ja joidenkin opettajiensa kanssa. Poliittisista mielipiteistä tuli tärkeä kriteeri hänen ystävävalinnoissaan. Hänen veljensä Hans Scholl ja muutama muu ystävä pidätettiin vuonna 1937 kuulumisesta lakkautetuun ja kiellettyyn Saksan nuorisoliikkeeseen (Bündischen Jugend), millä oli suuri vaikutus Scholliin.[1]
Opiskelu ja vastarintatoiminta
Ahkerana lukijana Scholl kiinnostui filosofiasta ja teologiasta, josta hän ammensi itselleen vaihtoehtoisen aatemaailman kansallissosialismille. Scholl valmistui ylioppilaaksi 1940 ja meni työhön lastentarhaan Fröbel-instituuttiin Ulm-Söflingeniin. Hän oli valinnut työn toivoen, että sen katsottaisiin korvaavan pakollisen työpalvelun (Reichsarbeitsdienst), jonka suorittaminen oli edellytys yliopistoon pääsemiselle. Tässä Scholl kuitenkin pettyi, ja hänen oli oltava keväästä 1941 vielä puoli vuotta lastentarhatyössä Blumbergissä. Työpalvelun sotilaallinen kuri sai hänet innostumaan passiivisesta vastarinnasta.[1]
Keväällä 1942 Scholl pääsi vihdoin Münchenin yliopistoon lukemaan biologiaa ja filosofiaa. Samassa yliopistossa opiskeli myös hänen veljensä Hans Scholl lääketiedettä. Hans tutustutti Sophien ystäviinsä. Vaikkakin ystävät olivat poliittisesti valveutuneita, heitä veti puoleensa aluksi kiinnostus kuvataidetta, musiikkia, filosofiaa ja teologiaa kohtaan. Vuorilla retkeily, hiihtäminen ja uinti kuuluivat myös kaveripiirin harrastuksiin. Usein he kävivät myös yhdessä konserteissa, teattereissa ja yliopiston luennoilla.[1] Sophie tapasi taiteilijoita, kirjailijoita ja filosofeja, joiden kanssa hän pohti kristinuskon kysymyksiä ja yksilön toimimista diktatuurissa.
Vuoden 1942 kesäloman Scholl joutui viettämään sotapalveluksessa. Samaan aikaan hänen isänsä oli vankilassa Adolf Hitleriin kohdistuneen kriittisen huomautuksen vuoksi. Vielä samana kesänä Scholl osallistui Valkoisen ruusun lehtisten toimittamiseen. Hänet pidätettiin 18. helmikuuta 1943, kun hän oli yliopistossa jakamassa järjestön lehtisiä. Neljä päivää myöhemmin Sophie Scholl, hänen veljensä Hans Scholl ja heidän ystävänsä Christoph Probst tuomittiin kuolemaan. Tuomio pantiin täytäntöön vain muutamaa tuntia myöhemmin giljotiinilla München-Stadelheimin vankilassa.[1]
Perintö
Sophie Scholl sijoittui korkealle suurinta saksalaista etsineessä Unsere Besten -äänestyksessä 2000-luvun alussa.[2]
Helmikuussa 2005 ensi-iltaan tuli elokuva Sophie Schollin toiminnasta (Sophie Scholl – viimeiset päivät).[3] Valkoisen ruusun vastarintatoimintaa on kuvattu muissakin elokuvissa.
Lähteet
- Lisciotto, Carmelo: Sophie Scholl Revolt & Resistance 2007. Holocaust Education & Archive Research Team. Viitattu 19.3.2013. (englanniksi)
- Best Germans: Adenauer Beats Marx and Luther About. 2003. Arkistoitu 7.6.2011. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- Miila Kankaanranta: Sophie Scholl - viimeiset päivät Film-o-holic. 2005. Viitattu 18.4.2021.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sophie Scholl Wikimedia Commonsissa