Resonantti

Resonantti (latinan verbistä resonare 'soida, kaikua') on pulmoninen konsonantti, jonka ääntötapa on sellainen, että ilma virtaa ulos ääntöväylästä muodostamatta hankaushälyä (kuten frikatiiveissa) tai sulkeumaa (kuten klusiileissa).[1][2] Resonantit ovat inherentisti eli luontaisesti soinnillisia, mikä tarkoittaa sitä, että resonanteilta (kuten [l],[m],[n]) puuttuu soinniton vastine. Tosin maailman kielissä esiintyy kyllä kuiskattuja resonantteja, mutta niitä ei yleensä esiinny itsenäisinä foneemeina.

Resonantit jaetaan seuraaviin alaryhmiin:

Lähteet
  • Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan. Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4. Oulu: Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3.
  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Suomenkielinen oppikirja. Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.

Viitteet
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.