Telia Finland

Yhtiön historia ulottuu vuoteen 1917 asti, jolloin perustettiin valtion Lennätinlaitos, Venäjän keisarikunnan hallinnoima Lennätinlaitos oli toiminut Suomessa jo vuodesta 1855. Vuonna 1927 lennätinlaitos yhdistettiin Postiin. Vuonna 1981 Posti- ja lennätinlaitoksen nimi muuttui Posti- ja telelaitokseksi. Vuonna 1990 tuolloinen Posti- ja telelaitos muutettiin valtion liikelaitokseksi, jonka taloudenpito siirrettiin ulos valtion tulo- ja menoarviosta.

Posti- ja telelaitos hallinnoi Suomen kauko- ja ulkomaanpuhelujen välittämistä aina vuoteen 1992 saakka, jolloin valtioneuvosto alkoi myöntää muille telealan toimijoille toimilupia. Ahon hallitus teki myös syyskuussa 1992 periaatepäätöksen PTL:n yhtiöittämisestä. Samana vuonna Posti- ja telelaitos avasi myös GSM-verkkonsa.

Telecom Finlandin logo.

Posti- ja telelaitos yhtiöitettiin vuoden 1993 joulukuussa Suomen PT Oy:ksi [3], jolloin sen liiketoiminta jaettiin kahteen yritykseen; Suomen Posti Oy ja Telecom Finland Oy. Saman vuoden aikana kauko- ja ulkomaanpuheluliikenne avattiin kilpailulle Suomessa. Samaan aikaan yhtiöittämisen seurauksena yhtiön henkilöstöä vähennettiin ns. "rankalla kädellä" noin 3 000 henkilöllä, jotta yritys saataisiin kilpailukykyiseksi.

Vuoden 1993 joulukuusta huhtikuuhun 1998 yhtiö toimi nimellä Telecom Finland Oy (Tele).

Soneran logo 1998–2011

Vuonna 1997 Lipposen I hallitus hyväksyi Telecom Finland Oy:n osittaisen yksityistämisen ja tämän yhteydessä huhtikuussa 1998 yhtiön nimeksi tuli Sonera Oy. Heinäkuussa 1998 Postia ja Teleä hallinnoiva Suomen PT Oy lakkautettiin ja viimeinenkin kytkös Postilaitokseen hävisi. Soneraa hallinnoivaksi emäyhtiöksi synnytettiin Sonera-Yhtymä Oyj. Vuonna 1999 Sonera Oy:stä tuli Sonera Oyj. Samaisen vuoden marraskuussa yhtiö listautui Helsingin pörssiin valtioneuvoston myytyä yhtiön osakkeista 22,2 prosenttia 7 miljardilla markalla[4]. Osakejärjestelyihin liittyvän luottamuspulan vuoksi Soneran hallitus vapautti yhtiön toimitusjohtajan Pekka Vennamon (SMP) johtajuudestaan.[5] Liikenneministeri Matti Aura halusi ottaa vastuun asiasta ja pyysi eroa valtioneuvoston jäsenyydestä tammikuussa 1999.[5] Vennamon mukaan syyllinen potkuihin oli Merita-pankki, joka jostain syystä jätti merkitsemättä sisäpiirirekisteriin Vennamon osakkeiden myynnin tyttärilleen[6] sekä ministeriön virkamies, joka oli lehtihaastattelussa sanonut, että Soneran johtoa suosittiin osakemyynnissä.[7]

Valtio vähensi kahdessa osassa seuraavina vuosina edelleen omistusta yhtiöstään aina 52,8 prosenttiin asti.[8] Valtio tienasi Soneran yksityistämisellä kaikkiaan 40 miljardia markkaa.[9] Vuoden 1999 kauppojen yhteydessä yhtiö listautui myös yhdysvaltalaiseen NASDAQ-teknologiapörssiin.

Sonera laajensi toimintaansa aggressiivisesti Kaj-Erik Relanderin johdolla. Yhtiö pyrki nostamaan pörssikurssinsa todella korkealle, jotta se voitaisiin myydä ulkomaille hyvään hintaan. Silloin Soneran johtajat olisivat optioiden avulla tulleet miljonääreiksi. Relanderin johdolla Sonera teki uhkarohkeita riskisijoituksia. Aluksi kurssi saatiinkin rajuun nousuun.[9] Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jyri Raivio varoitteli jo Vennamon osakekauppakohun yhteydessä kuplasta: vaikka Soneran liikevaihto oli viime ajat kasvanut 20 prosentin vauhtia ja kannattavuus lähes yhtä vauhdikkaasti, kännykkäbuumi ei voi kasvaa loputtomiin: jo viime elokuussa 1998 joka toisella suomalaisella oli kännykkä eikä kasvuvauhti voi jatkua vuosia maassa, jossa väkeä on kuitenkin vain viisi miljoonaa.[10]

Sonera Zed myi puhelimiin taustakuvia ja soittoääniä. Zedin markkinointiin Sonera tuhlasi miljardi markkaa, vaikka sen liikevaihto oli vain 40 miljoonaa. Yhdessä vaiheessa Zed arvioitiin jopa 100 miljardin arvoiseksi.[9]

Sonera pyrki laajenemaan myös ulkomaille. Kesällä 2000 se sijoitti Saksan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon (3G) UMTS-toimilupaan 8,4 miljardia euroa yhdessä espanjalaisen kumppaninsa Telefónican kanssa. Soneran osuus hinnasta oli 3,6 miljardia. Saksan lisäksi Sonera hankki UMTS-luvan Italiasta.[9] Teleoperaattorien kilpailu nosti 3G-lupien huutokaupoissa hinnat huikean korkealle: vuosina 1999-2000 EU-maiden toimilupia myytiin yhteensä 130 miljardin euron edestä. [11]

Soneran ja Telefónican yhteisyritys Quam ei kuitenkaan menestynyt Saksassa, vaan asiakasmäärä jäi pieneksi. Asiakkaat eivät tuossa vaiheessa kaivanneet 3G-tekniikkaa, sillä heille riitti GSM, lisäksi 3G-terminaalien tekninen kypsyys saavutettiin odotettua hitaammin. Sonera joutui pian tekemään Saksan ja Italian UMTS-toimiluvista peräti 4,3 miljardin euron alaskirjaukset. Kalliit luvat osoittautuivat arvottomiksi. Sonera oli maksanut miljardeja tyhjästä ilmasta.[9] Vastaavia tappioita tekivät monet muutkin operaattorit: esimerkiksi hollantilainen KPN alaskirjasi noin 20 miljardia euroa.[12]

Kauppojen seurauksena Sonera velkaantui pahasti. Kaj-Erik Relander erosi kesällä 2001.[9] Lokakuussa 2001 yhtiö ilmoitti osakeannista, jonka tarkoitus oli kerätä yhtiölle noin miljardi euroa. Suomen valtion osuus tästä oli 528 miljoonaa euroa[13]. Sonera vetäytyi Saksasta 2002. Edessä oli kulujen karsiminen ja velkojen lyhentäminen.

On arvioitu, ettei UMTS-kauppojen todellinen tarkoitus ollut tehdä rahaa vaan niin sanotusti ”päästä pelipöytään”. Kauppojen tavoitteena oli ostaa Soneralle vahva asema teleoperaattorien välisissä yhdentymiskeskusteluissa.[9]

Vuonna 2002 paljastui, että Sonera oli urkkinut useiden työntekijöidensä puhelutietoja. Väite nousi julkisuuteen kesäkuussa 2002 verkossa levinneessä, nimettömänä esiintyneiden kirjoittajien kirjassa Minne hävisivät Soneran rahat. Helsingin Sanomat julkaisi 11.10.2002 juttukokonaisuuden, jonka mukaan Sonera etsi tietovuotajia laittomasti tutkimalla ihmisten teletunnistetietoja.[14] Soneran johto kieltäytyi haastattelusta juttua tehtäessä.[14] Artikkelin julkaisun jälkeen Sonera julkisti oman kantansa, jonka mukaan Sonera Oyj:llä ei ole näyttöä viestintäsalaisuuden loukkaamisesta.[15] Sonera ilmoitti myös harkitsevansa oikeustoimia Helsingin Sanomia vastaan.[15] 24. lokakuuta Helsingin Sanomat uutisoi keskusrikospoliisin selvittävän puhelutietojen käyttöä Sonerassa.[15] Ensimmäiset pidätykset tehtiin marraskuussa 2002.[16] Yhtiön entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander tuomittiin kahdesta törkeästä viestintäsalaisuuden loukkaamisesta ja turvallisuusyksikön johtaja Juha E. Miettinen tuomittiin 11 törkeästä viestintäsalaisuuden loukaamisesta ehdolliseen vankeuteen.[9][17]

Soneran logo 2011–2017

Entiset pohjoismaisten valtioiden yhtiöt Telia ja Sonera ilmoittivat 26. maaliskuuta 2002 yhdistymisaikeistaan. Telian ilmoitettiin 9. joulukuuta 2002 saaneen tarvittavan määrän Soneran osakekannasta, ja 1. tammikuuta 2003 TeliaSonera oli fuusioitunut. Sonera Oyj:n osakekannan omistus siirtyi kokonaisuudessaan TeliaSonera AB:lle 21. maaliskuuta 2003, ja samalla Sonera Oyj:n nimi muuttui muotoon TeliaSonera Finland Oyj. Yhdistymisen tuloksena oli Pohjoismaiden ja Baltian suurin tietoliikennealan yhtiö.

TeliaSoneran muutettua organisaatiota maayhtiöistä toiminnallisiin yksiköihin 1. tammikuuta 2007 alkaen TeliaSonera Finlandin toiminta operatiivisena yksikkönä päättyi, mutta se oli olemassa juridisena yhtiönä konsernirakenteessa. Operaatiivinen toiminta maayhtiönä aloitettiin uudestaan 1. huhtikuuta 2015, kun organisaatio muutettiin jälleen maayhtiövetoiseksi. ^lähde?

Telian myymälä Dixin liikekeskuksessa Vantaan Tikkurilassa.

23. maaliskuuta 2017 Suomessa otettiin käyttöön Telia-brändi Sonera-brändin tilalla ja TeliaSonera Finland Oyj:n nimeksi vaihdettiin Telia Finland Oyj. Samalla myös Tele Finland-brändi yhdistettiin Telia-nimen alle. [18]

Telia ilmoitti tammikuussa 2019 lopettavansa lankapuhelinliittymien tarjonnan kokonaan vuoden 2019 aikana.[19]

Pääartikkeli: Turun Kaapelitelevisio

Turun Kaapelitelevision logo.

Turun Kaapelitelevisio oli turkulainen kaapelitelevisioyhtiö, jonka TeliaSonera omisti. Tätä aiemmin yhtiön oli omistanut TS-Yhtymä.

Sonera ilmoitti hankkivansa vuonna 2001 varsinaissuomalaisen Loimaan Seudun Puhelimen osake-enemmistön, joka oli samalla hankkinut määräysvallan Turun Puhelimessa.[27] Puhelinyhtiöt Lännen Puhelin, Salon Seudun Puhelin, Suomen 2G Oy ja DNA valittivat Kilpailuviraston kauppaa puoltavasta päätöksestä Kilpailuneuvostoon, joka kielsi Soneraa hankkimasta määräävää asemaa yhtiössä.[28] Lopulta vuonna 2002 Korkein hallinto-oikeus kumosi Kilpailuneuvoston päätöksen.[29] Vuonna 2003 Aurian edeltäjästä Loimaan Seudun Puhelin Oy:stä tuli TeliaSonera Finlandin tytäryhtiö ja vuoden 2006 päätteeksi Auria Oy ja Auria Networks Oy sulautettiin emoyhtiöönsä.

DI Harri Vatasen keksintöihin perustuva, Sonera SmartTrust, joka keskittyi erityisesti tietoturvapalveluihin. Pian SmartTrustin perustamisen jälkeen Sonera lohkoi kännykkäpalvelut tytäryhtiöihin ja yhtiöitti tietoturvapalveluja tarjoavan SmartTrust- ja kännykkäpalveluita tuottavan Zed-yksikön joulukuussa 1999.[30] SmartTrust ja mm. luottokorttiyhtiö Mastercard International aikovat kehittää yhdessä langattomia maksuratkaisuja matkapuhelimiin,[31] seurauksella, että Soneran pörssikurssi nousi rajusti. Kehittäminen oli kallista ja vuonna 1999 Zediin ja Smarttrustiin investoitiin liki 420 miljoonaa markkaa. Toisaalta Merrill Lynch julkisti alkuvuodesta 2000 optimistisen arvion Sonerasta: investointipankki arvioi, että Soneran tytäryhtiö Zedin ja SmartTrustin sekä osakkuusyhtiö Turkcellin arvo olisi yhteensä 190 miljardia markkaa.[32] Suomen valtio myikin osan Sonerasta 12 miljardilla markalla samaan aikaan.

SmartTrust laajensi WAP-ratkaisujaan keväällä 2000 samaan aikaan kun Sonera osti ruotsalaisen Across Holding Ab:n koko osakekannan. Ensimmäinen SmartTrustin asiakas oli Leonia-pankki, jonka tarjoamat pankkipalvelut tulivat käyttöön marraskuussa 1999. Tehtiin Across Wireless –yrityskauppa^selvennä ja SmartTrust työllisti kolmisensataa tuotekehittelijää.[33] Kesällä 2000 Sonera osti ruotsalaisen iD2-technologies tietoturvayhtiön, ajatuksena saada tietotaitoa mm. älykorttiteknologiasta. Osakkeenomistajat eivät kuitenkaan luottaneet Soneraan ja yhtiön pörssikurssi kääntyi laskuun. Yhtiön silloinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander vaihtoi SmartTrustin toimitusjohtajan syksyllä 2000, ja Harri Vatanen siirtyi vastaamaan Soneran "Enabling Technologies" –yksiköstä. SmartTrustin vt. toimitusjohtajaksi nimitettiin yhtiön kakkosmies, ruotsalainen Björn Gustavsson.[34] Yritysjohdon saamat optiot olivat näyttävästi esillä julkisuudessa. Gustavsson teki itsemurhan tammikuussa 2001 ja SmartTrustin johtajaksi nousi toimitusjohtajan sijainen Antti Vasara. Soneran ulkomaan matkaviestintähankkeista aiemmin vastannut johtaja Pirjo Kekäläinen-Torvinen erosi yhtiön palveluksesta keväällä 2001, samoin kuin aiemmin olivat eronneet Mika Uusitalo ja Soneran matkaviestinnästä vastannut johtaja Matti Makkonen.

Alkoi saneeraus. Toimitusjohtajaksi noussut Antti Vasara aloitti rajut säästötoimet, joiden seurauksena satoja SmartTrustin tuotekehittelijöitä jouduttiin irtisanomaan. Samaan aikaan keväällä 2001, kun Soneran ja Vatasen välillä oli vakava patenttikiista, yhteistyö ja luottamus myös toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderin välillä alkoi rakoilla.^selvennä Soneran johtoryhmään ja SmartTrustin hallitukseen nimettiin Niklas Sonkin, jonka vastuulle annettiin myös turvatekniikkaa kehittävä SmartTrust. Relander erosi yhtiön palveluksesta heinäkuussa 2001 henkilökohtaisiin syihin vedoten[35], kun samaan aikaan puuhattiin kovaa vauhtia pohjoismaista telefuusiokuviota. Sonera laajensi saneerauksia ja irtisanoi noin tuhat työntekijää. Esille julkisuuteen nousi erityisesti hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka, kun emoyhtiö Soneralle etsittiin uutta toimitusjohtajaa. SmartTrustille etsittiin kuumeisesti ostajaa.[36] Harri Vatanen oli keskittynyt 2001 SmartTrustista lähdön jälkeen My Origo -käyttöliittymäteknologiaan. Sonera myi enemmistöosuuden raskaasti tappiollisesta tytäryhtiöstään SmartTrustista kolmelle pääomasijoittajalle loppukesästä 2002. Pääomasijoittajat Carlyle Group, GE Equity ja Eqvitec Partners maksoivat vajaan 60 prosentin osuudestaan 35 miljoonaa euroa. SmartTrustissa työskenteli tuolloin 250 työntekijää, joista nelisenkymmentä Helsingissä.

Pääartikkeli: Tele Finland

TeliaSonera Finland Oyj perusti Tele Finland Oy:n vastatakseen kysyntään edullisemmista GSM-puheluista. Yhtiö oli Soneran nk. "halpaoperaattori". Soneran edeltäjän perinteikästä nimeä "Tele" kantava operaattori perustettiin 17. toukokuuta 2004. Tele Finland Oy oli aluksi TeliaSonera Finlandin tytäryhtiö, mutta se fuusioitiin emoyhtiöönsä 31. joulukuuta 2005. Tele Finlandilla oli oma asiakaspalvelu, oma hinnoittelu ja omat ehdot verrattuna Soneran liittymänhaltijoihin.

Tele Finlandin periaatteina oli asiakkaiden tasavertainen kohtelu, liittymän hyvä kuuluvuus sekä kylkiäisten ja puheaikatarjousten puuttuminen. Näiden avulla Tele Finland kasvatti aiemmin asiakaskuntaansa matkapuhelinoperaattoreista nopeimmin ja vaihtuvuus pois Tele Finlandilta oli aiemmin operaattoreista kaikkein vähäisintä. Tele Finlandin myynti sekä markkinointi lopettiin väliaikaisesti 1. huhtikuuta 2006, mutta niiden internet-myynti aloitettiin toistaiseksi uudelleen keväällä 2007. Ennen väliaikaista myyntitaukoa avattujen "vanhojen" liittymien ehdot olivat yhdenmukaiset uusien liittymien ehtojen kanssa.

Vuonna 2017 Sonera ja Tele Finland -operaattorit sulautettiin Teliaksi.