Sompasauna

Sompasauna on Helsingin Hermanninrannassa sijaitseva kaikille avoin ja ilmainen yleinen sauna, jota ylläpitää Sompasaunaseura ry.[1][2] Puusaunaa voi lämmittää ja käyttää kuka tahansa ympäri vuorokauden, eikä saunalla työskentele henkilökuntaa.[3]

Sompasauna
Sompasauna marraskuussa 2018.
Sompasauna marraskuussa 2018.
Sijainti Hermanninranta, Sörnäinen, Suomi
Koordinaatit 60.194058°N 24.984922°E / 60.194058; 24.984922
Rakennustyyppi Yleinen sauna
Valmistumisvuosi
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]

Sauna sai alkunsa vuonna 2011 luvattomana saunarakennuksena, mutta on sittemmin kehittynyt yhdistyksen luotsaamaksi toiminnaksi, jolla on vuokrasopimus kaupungin kanssa. Toimintaa rahoitetaan yhdistyksen jäsenmaksuilla, lahjoituksilla ja jopa tölkkipanteilla.[2][3] Sauna on ollut suuressa suosiossa, ja vuonna 2015 se voitti Helsingin kulttuuriteko -palkinnon.

Sompasauna sijaitsi miltei kymmenen vuotta Kruunuvuorenselän rannassa Sompasaaren eteläkärjessä. Nihdin työmaan ja siltahankkeiden laajentuessa sauna jouduttiin kuitenkin siirtämään uuteen sijaintiin Vanhankaupunginselän rantaan Hermanninrantaan kesäkuussa 2021.[4][5] Uudesta sijainnista huolimatta nimi säilyy Sompasaunana.[6] Verkkosaaren pohjoispuolella sijaitseva uusi saunapaikka on noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Kalasataman metroasemalta.

Historia

Sauna sai alkunsa vuonna 2011, kun joukko kaupunkilaisia löysi hylätyn puukiukaan ja rakensi sitä käyttäen luvatta hökkelisaunan Sompasaaren eteläkärkeen, Nihtiin. Vuonna 2008 toimintansa lopettaneen Sompasaaren sataman alue oli jäänyt tyhjäksi. Ensimmäisen kesän saunojista muodostui joukko, joka seuraavina kesinä suunnitteli ja rakensi saunan uudelleen.[7] Helsingin kaupunki purki luvattoman saunarakennuksen jo ensimmäisenä kesänä 2011 ja viimeisen kerran vuonna 2013.

Vuoden 2013 lopulla perustettiin Sompasaunaseura, joka teki saunan tontista vuokrasopimuksen kaupungin kanssa. Vuokra on ollut 400 euroa vuodessa.[2][8] Seuraan on sittemmin kertynyt noin sata jäsentä, joiden jäsenmaksuilla toimintaa rahoitetaan. Seura haluaa edistää saunakulttuuria ja sen tavoitteena on saada Helsinkiin lisää avoimia ja maksuttomia saunoja.[3]

Saunarakennukset ja toiminta

Sompasauna ja pikkusauna (oik.) syyskuussa 2016. Kuvan iso sauna on sittemmin purettu ja pikkusauna siirretty muualle.
Näkymä saunalta Kruunuvuorenselälle kesällä 2013.

Kesällä 2014 sauna työnnettiin ilkivaltaisesti mereen ja sen kiuas katosi. Talkootöin sauna on kuitenkin aina rakennettu uudestaan.[9] Keväällä 2018 iso sauna purettiin,[10] ja huhtikuussa pullonpalautusvaroilla rahoitettu ”pullosauna” tuhoutui tulipalossa.[11] Pullosaunaa oli vandalisoitu edeltävinä kuukausina.[12] Vandalismin lisäksi toimintaa on häirinnyt myös päihtyneet vierailijat[13] ja seksuaalinen häirintä,[14] ja saunaan on jouduttu myös antamaan porttikieltoja.[13][15]

Sompasauna sisältä vuonna 2018.

Heti palon jälkeen aktiivit rakensivat rantaan ”Feeniks”-saunan tilapäiseksi korvaajaksi.[15] Vuoden 2015 kulttuuripalkinnon voittorahoilla kustannettu uusi iso hirsisauna valmistui elokuussa 2018,[16][17] ja pian sen viereen rakennettiin laudoista toinen sauna.[18] Hirsisaunan viralliset avajaiset pidettiin syyskuussa 2018. Isoon hirsisaunaan mahtuu 20–25 saunojaa, ja rakennus on myös esteetön.[15] Elokuussa 2019 Sompasaunalle valmistui kolmas sauna. Vuonna 2021 Sompasaunalla on kolme saunarakennusta: Temppeli, Kappeli ja Kolmonen.[2] Saunojen luona on myös Luonnontieteellisestä museosta saatuja eläinveistoksia.[2] Paikan päällä Nihdissä kuultiin Korkeasaaren leijonien karjuntaa.[15]

Saunan luona on järjestetty myös oheistoimintaa, kuten vuoden 2015 kesätanssiaiset, joihin osallistui tuhat ihmistä[9]

Sompasaunalla saa halutessaan saunoa ja uida alasti.[19] Saunarakennusten luona on omalla lukolla lukittavat säilytyskaapit.[19][20] Saunojen luona on tölkkien ja pullojen keräyspiste. Yöpyminen saunarakennuksessa on kielletty.[3]

Muutto Hermanninrantaan

Sompasauna Hermanninrannassa joulukuussa 2021.
Uimaportaat Vanhankaupunginselän rannassa.

Toukokuussa 2021 Helsingin kaupunki ilmoitti häätävänsä saunatoiminnan Nihdistä kesäkuun puoleenväliin mennessä. Ilmoituksessa vedottiin rakennustyömaan raskaan liikenteen aiheuttamaan turvallisuusriskiin.[21] Kaupunki kävi Sompasaariseuran kanssa neuvotteluja mahdollisesta uudesta sijainnista, ja ehdotuksiin kuuluivat muun muassa Jätkäsaari[21] ja Mustikkamaa.[2] Lopulta paikaksi valikoitui Hermanninranta, jossa sopimus jatkuu vuoden 2023 loppuun asti.[22] Purku- ja muuttotyöt Nihdissä alkoivat 27. kesäkuuta 2021.[5][23] Hermanninrannassa rantavesiä siistittiin sukeltamalla,[23] ja rantaan rakennettiin myös uimaportaat. Ympäristö on entistä teollisuus­aluetta, mutta sauna-alue on kuitenkin rannassa puiden suojassa.[1]

Hermanninrannassa Sompasaunaseuran kaupungille maksama vuokra on noin 2 000 euroa vuodessa.[2] Vuoteen 2024 mennessä sauna joutuu siirtymään vielä pohjoisemmaksi tai vaihtoehtoisesti täysin uuteen sijaintiin, sillä Nihdin ja Kalasataman tavoin myös Hermanninranta rakentuu asuinalueeksi. Uutta paikkaa on etsitty yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.[24]

Vanhalle paikalle Nihdin kärkeen Sompasaunan tilalle on suunniteltu tilavarausta uudelle julkiselle saunalle.[25]

Vastaanotto ja merkitys

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta palkitsi saunan Helsingin kulttuuriteko -palkinnolla 2015.[9] 5 000 euron arvoisen palkinnon perusteissa painotettiin saunan yhteisöllisyyttä ja omalaatuista luovuutta.[26] Sauna on ollut kaikenikäisten helsinkiläisten ja myös turistien suosiossa,[15][27] ja erityisesti kesäisin sauna on ollut lämpimänä jopa vuorokauden ympäri.[2][5] Finnairin Blue wings -asiakaslehdessä 2017 julkaistu kansikuvajuttu saunasta houkutteli paikalle myös välilaskua tehneitä kansainvälisiä matkaajia.[28]

Saunaa on kutsuttu muun muassa epäkaupalliseksi ja kaikille avoimeksi kaupunkitilaksi, joka edustaa kansalaistottelemattomuutta.[13] Saunatoiminta on saanut kehuja myös muun muassa yhteisöllisyydestä ja ”mökkitunnelman” luomisesta.[3][23] Sompasaunaa on kehuttu sosiaalisen ympäristön luomisesta, ja sitä on kutsuttu myös ”suomalaisen kansanperinteen ja talkootyön” jatkajaksi.[24]

Lähteet

  1. Paananen, Veera: Sompasauna avautui uudelle paikalle Hermannin­rantaan – ”Toivomme, että tänne ei tultaisi sillä asenteella, että muut hoitavat” Helsingin Sanomat. 8.7.2021. Viitattu 31.7.2021.
  2. Kinnunen, Aleksi: Sompasaunan viimeiset bileet Helsingin Sanomat. 23.6.2021. Viitattu 25.6.2021.
  3. Kotka, Tiina: Saunasankarit 2.6.2016. Helsingin kaupunki. Arkistoitu 5.6.2016. Viitattu 28.6.2021.
  4. Uutiset / News sompasauna.fi. Viitattu 28.6.2021.
  5. Kalin, Onni & Salmi, Sara: Näin kansainvälistäkin huomiota saanut Sompasauna pantiin pakettiin ja kärrättiin uuteen osoitteeseen – Löylyjä saadaan vielä odotella Yle. 28.6.2021. Viitattu 29.6.2021.
  6. Eromäki, Veikko: Helsinkiläisten ja turistien rakastama sauna pelastui jälleen: tulipalossakin tuhoutunut kaikille ilmainen Sompasauna muuttaa uuteen paikkaan Helsingin Sanomat. 17.5.2021. Viitattu 7.6.2021.
  7. Historia sompasauna.fi. 23.11.2013. Viitattu 31.7.2016.
  8. Koivuranta, Esa: "Tästä ei sauna paremmaksi muutu" – urbaanille Sompasaunalle lupaillaan jatkoaikaa Yle. 19.7.2017. Viitattu 28.6.2021.
  9. Aalto, Maija: Ensin haluttiin purkaa, nyt palkita – Sompasaunasta Helsingin kulttuuriteko Helsingin Sanomat. 28.1.2016. Viitattu 28.6.2021.
  10. Ison saunan purkutalkoot 1.4.2018 | Sompasauna sompasauna.fi. Viitattu 15.10.2018.
  11. Helle, Tatu & Lähteenmäki, Maria: Löylyjen loppu Helsingin Sanomat. 26.6.2021. Viitattu 28.6.2021.
  12. Neihum, Alec: Yksi Sompasaunan saunoista tuhoutui tulipalossa Helsingissä – Aktiivikävijä epäilee tuhopolttoa mtv.fi. 30.4.2018. Viitattu 30.4.2018.
  13. Bäckgren, Noona: Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma” Helsingin Sanomat. 25.7.2017. Viitattu 7.6.2021.
  14. Niemi, Liisa: Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa Helsingin Sanomat. 26.7.2017. Viitattu 7.6.2021.
  15. Tuhkanen, Ari: Helsinkiläiset saunahullut rakentavat uutta hirsitemppeliä pilvenpiirtäjien kupeeseen – urbaanin löylyelämyksen kruunaa leijonien karjunta Yle Uutiset. 9.5.2018. Viitattu 28.6.2021.
  16. Sipilä, Tuula: Sompasaaren kärjessä sijaitseva Sompasauna 3.11.2020. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 28.6.2021.
  17. Koivuranta, Esa & Kolppo, Antti: Tulipalossa kärventynyt Sompasauna jatkaa elämäänsä – uusi hirsitemppeli kerää kiitosta jo ennen avajaisia: "Parhaat löylyt koko alueella!" Yle Uutiset. 31.8.2018. Viitattu 2021-6-28.
  18. Kallionpää, Katri: Sompasaunan kilpavarustelu jatkuu: Nyt Kalasatamaan pystytettiin sauna hirsistä – Lauantain avajaisista on kiinnostunut 4 000 ihmistä Helsingin Sanomat. 31.8.2018. Viitattu 15.10.2018.
  19. Sompasauna sompasauna.fi. Viitattu 28.6.2021.
  20. Eromäki, Veikko: Helsingin Sompasaaressa on niin suosittu sauna, ettei lieveilmiöiltä vältytä: tänä vuonna tulivat vorot ja reviirivääntö teknoväen kanssa Yle. 2.7.2020. Viitattu 29.6.2021.
  21. Bäckgren, Noona: Helsingin Sompasauna saa lähtöpassit kesäkuussa: ”Alkaa olla turvallisuusriski viettää aikaa alueella” Helsingin Sanomat. 6.5.2021. Viitattu 7.6.2021.
  22. Bäckgren, Noona: Sompasaunalle löytyi väliaikainen paikka Hermanninrannasta Helsingin Sanomat. 18.5.2021. Viitattu 7.6.2021.
  23. Salomaa, Marja & Yrjönen, Antti: Viime minuutille asti Helsingin Sanomat. 27.6.2021. Viitattu 28.6.2021.
  24. Toivonen, Hannu: Loppuuko suositun Sompasaunan tarina tähän? – "En pysty lupaamaan, että paikka löytyisi" Helsingin Uutiset. 5.5.2023. Viitattu 8.5.2023.
  25. Masu Planning oy: Nihti. Julkisten alueiden yleissuunnitelma (pdf) hel.fi. Viitattu 2.5.2018.
  26. Ahonen, Marika: Moneen kertaa purettu ja aina uudelleen kuumentunut Sompasauna on Helsingin kulttuuriteko 2015 Yle Uutiset. 28.1.2016. Viitattu 31.7.2016.
  27. Varmavuori, Marjaana: Sompasauna on kuin ilmainen kesämökki – paikalla käy jo satoja Helsingin Uutiset. 26.5.2015. Arkistoitu 10.9.2016. Viitattu 31.7.2016.
  28. Tapio, Ilari: Sosiaalisesta saunomisesta tullut suomalainen ilmiö – LM testasi joutomaalle kyhätyn ghettosaunan löylyt ts.fi. 9.6.2018. Viitattu 15.10.2018.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.