Solomon Lozovski

Lozovskin isä oli hepreanopettaja, joka opetti poikansa lukemaan ja kirjoittamaan hepreaksi sekä venäjäksi. Lozovskin äiti oli lukutaidoton. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1901 ja teki puoluetyötä Pietarissa, Kazanissa ja Harkovassa.[2] Vuonna 1905 hän osallistui Venäjän vallankumoustapahtumiin ja Tampereen puoluekokoukseen. Vuosina 1909–1917 Lozovski asui Genevessä sekä Pariisissa, jossa hän osallistui Ranskan sosialistipuolueen ja ammattiyhdistysliikkeen toimintaan. Venäjälle palattuaan hänet valittiin Venäjän ammattiliittojen keskusjärjestön sihteeriksi. Joulukuussa 1917 Lozovski erotettiin bolševikkipuolueesta, mutta vuonna 1919 hänet hyväksyttiin uudelleen sen jäseneksi.[3]

Vuosina 1918–1921 Lozovski työskenteli eri ammattiliittojen johtotehtävissä ja vuosina 1921–1937 kansainvälisen ammattiyhdistysinternationaalin Profinternin pääsihteerinä. Vuosina 1937–1939 hän oli kaunokirjallisuuden kustannusliikkeen Goslitizdatin johtaja. Vuosina 1939–1946 hän toimi Neuvostoliiton ulkoasiain varakansankomissaarina ja varaulkoministerinä. Vuosina 1941–1948 hän työskenteli myös Sovinformbyroon varajohtajana ja johtajana. Vuonna 1927 Lozovski valittiin NKP(b):n keskuskomitean ehdokasjäseneksi ja vuonna 1939 keskuskomitean jäseneksi. Hän toimi myös Venäjän, Neuvostoliiton ja Kominternin toimeenpanevien keskuskomiteoiden jäsenenä sekä Neuvostoliiton korkeimman neuvoston edustajana.[3]

Lozovski pidätettiin Neuvostoliiton juutalaisvastaisen kampanjan aikana 26. tammikuuta 1949. Vuonna 1952 hänet tuomittiin kuolemaan syytettynä maanpetoksesta ja ammuttiin. Hänen maineensa puhdistettiin vuonna 1955.[1]