Sokoton kalifaatti

Sokoton kalifaatin perusti fulanitaustainen islaminoppinut Usman dan Fodio (1754–1817). Hän johti jihadia Pohjois-Nigeriassa ja muilla alueilla luoden kalifaatin 1800-luvun alussa. Kalifaatin perustamisen merkkihenkilöitä olivat hänen lisäkseen hänen veljensä Abdullahi ja poikansa Muhammadu Bello.[1] Vaikka valtio olikin turvallisesti perustettu jo vuonna 1808, sitä ravisteli vuosina 1816–1817 kapinoiden sarja.[2]

Ensimmäinen Sokotossa vieraillut länsimaalainen oli kapteeni Hugh Clapperton vuonna 1824.[1]

Kalifi Muhammadu Bello kuoli vuonna 1837, ja häntä seurasi hallitsijana Abu Bakr Atiku. Bellon seuraajista yksikään ei määrännyt kalifaatissa erityisen merkittäviä uudistuksia, eikä heistä keneltäkään tunneta valtiollisia asioita käsitteleviä kirjoituksia.[3]

Pitkään perustamisensa jälkeenkin Sokoto kärsi kalifaattia vastustavien katsinalaisten aristokraattien ja näiden jälkeläisten pohjoisesta – muun muassa Maradista – käsin johtamista ryöstöretkistä.[4] Merkittävä Sokotoa vastaan sotinut aatelinen oli Sudanin mahdille uskollisuutta vannonut Hayatu ibn Sa’id[5], joka lupasi myös vuonna 1883 lähettää Sokotosta miehiä tämän avuksi Sudaniin noustessaan valtaan.[6] Brittien sotilaallinen väliintulo kuitenkin lopetti Hayatun kapinan. Samoin britit murskasivat myös myöhemmän Jibrilla Gainin johtaman kapinan ja vangitsivat Gainin.[5]

Sokoton kalifaatti menetti itsenäisyytensä, kun siitä vuonna 1903 tuli osa Brittiläistä imperiumia.[1]

Aiemmista hausojen valtioista poiketen Sokotossa valta harvemmin periytyi viranhaltijan jälkeläisille. Enemmän merkitystä arvojärjestyksessä etenemisessä oli puhdasoppineisuudella ja moraalisten hyveiden noudattamisella.[7]

Sokoto jakautui sisäisesti useaan emiraattiin. Niihin lukeutuivat muun muassa sijainniltaan keskeiset Katsinan, Kanon, Kaura Namodan ja Zazzaun emiraatit.[8] Osa emiirikunnista nojasi kalifaattia edeltävän ajan valtioihin, kun taas osa syntyi osana jihadia.[9]

Sokoton talous perustui laajalti orjuuteen, vaikka sen johtajat olivatkin ennen kalifaatin muodostamista tuominneet hausojen keskuudessa yleisen orjuuden.[10] Kalifaatissa puhutuissa kielissä ei ollut erillistä sanaa plantaasille, mutta hausan sanat rinji ja gandu sekä fulanin rumde on tyypillisesti käännetty siten.[11] Plantaaseilla työskentelevät orjat yleensä viljelivät isäntänsä suurempaa maa-aluetta valvojan (hausaksi sarkin gandu) alaisuudessa, minkä lisäksi heillä oli omat pienemmät puutarhansa.[12] Orjien oli mahdollista maksaa itsensä vapaiksi, minkä lisäksi orjien vapauttamiseen myös rohkaistiin islamilaisessa laissa.[13]

Eri alueet Sokoton sisällä erikoistuivat vahvasti tiettyihin tuotteisiin.[13] Pohjoisesta autiomaan rajaseudulta saatiin mineraalisuoloja, karjaa ja Euroopan markkinoille strutsien höyheniä, minkä lisäksi se oli kalifaatin tärkein kauppareitti maailmalle Saharan ylittävien kauppareittien kautta.[14] Keskeisissä emiirikunnissa puolestaan tuotettiin tekstiilejä, nahkaa ja rautaa. Kalifaatin eteläisessä osassa puolestaan käytiin aktiivisesti kauppaa eteläisten rajanaapurien kanssa ja tuotettiin norsunluuta, suolaa ja kolapähkinöitä.[15]

Veroja kevennettiin Sokoton kalifaatissa huomattavasti aiempaan tilanteeseen verrattuna. Ainoastaan šarian sallimat verot, kuten henkilö- ja maavero jätettiin voimaan. Valtio sai tuloja lisäksi kymmenyksistä ja sotaretkien saaliista.[10]

• Chafe, Kabiru Sulaiman: Challenges to the Hegemony of the Sokoto Caliphate: A Preliminary Examination. Paideuma: Mitteilungen zur Kulturkunde, 1994. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
• Umar, Muhammad S.: Islamic Discourses on European Visitors to Sokoto Caliphate in the Nineteenth Century. Studia Islamica, 2002. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
• Lovejoy, Paul E.: Plantations in the Economy of the Sokoto Caliphate. The Journal of African History, 1978, 19. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
• Njeuma, Martin Z.: Adamawa and Mahdism: The Career of Hayatu Ibn Sa'id in Adamawa, 1878-1898. The Journal of African History, 1971, 12. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

• Oluniyi, Olufemi: Reconciliation in Northern Nigeria: The Space for Public Apology. Frontier Press, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)