Sokoto

Torikauppaa Sokotossa piirroksessa vuodelta 1859.

Sokoto perustettiin Usman dan Fodion Gobiria vastaan vuosina 1804–1808 käymän jihadin aikana. Usman perusti valtion, joka tuli myöhemmin tunnetuksi Sokoton kalifaattina ja Sokoto oli alun perin hänen poikansa, seuraajansa ja tuolloisen sotilaspäällikkönsä Muhammadu Bellon vuonna 1805 perustama sotilastukikohta. Vuonna 1815 sairastunut Usman muutti Sifawasta Sokotoon ja kuoli vuonna 1815. Hänen poikansa Muhammadu nimitettiin emiiriksi Sokotossa ja Usmanin haudasta tuli pyhiinvaelluskohde. Sokotosta tuli suurin 1800-luvun itsenäisistä afrikkalaisista valtioista ja se hallitsi tärkeää Länsi-Afrikan kauppareittejä. Alkuperäisen kaupungin keskus oli Muhammadu Bellon palatsi seremoniallisen keskuskadun itäpäässä. Palatsin edustalla oli aukio, jonka ympärillä oli moskeija, tori, sekä eri virkamiesten asuntoja. Kaupunkia ympäröi tiheään asuttu maaseutu. Sokoto oli valtion tärkeä keskus, mutta sen hallitsijat viettivät aikansa myös muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Wurnon kaupungissa. Jotkin alueen kaupungit erikoistuivat esimerkiksi käsitöiden valmistukseen tai kaupan alalla, mutta Sokoto tuli tunnetuksi uskonnollisen oppineisuuden ja runouden keskuksena. Sokotolaiset uskonoppineet julkaisivat yli 300 kirjaa, joista osa käsitteli alueelle levinnyttä suufilaisuutta. Suufilaisiin liikkeisiin liittyi usein käsitykset mahdista ja maailmanlopusta. Näihin liikkeisiin liittyen monet fulbet muuttivat muualle Länsi-Afrikkaan, jossa heidän jälkeläisistään käytetään nimitystä fellatat. Monet heistä olivat alun perin lähtöisin nimenomaan Sokotosta.[2]

15. maaliskuuta 1903 brittiläinen everstiluutnantti Thomas Morland johti noin 700:n hausasotilaan joukon Sokotoa vastaan. Sokoton emiiri Muhammad al-Tahirin joukot voitettiin kaupunginmuurien eteläpuolella olevalla aukiolla. Brittiläisen siirtomaahallinnon edustaja Frederick Lugard liitti Sokoton ja sen hallitsemat emiirikunnat brittiläiseen siirtomaavaltakuntaan ja Muhammad al-Tahirista tehtiin Sokoton muodollinen sulttaani. Itse Sokoton kaupungista tuli nyt vain maakunnallinen keskus, joka jäi rautateiden tai päällystettyjen maanteiden puutteessa varsin syrjään muusta maastaa. Nigeria sai itsehallinnon vuonna 1956 ja täyden itsenäisyyden vuonna 1960, jolloin heräsi joksikin aikaa myös ajatus uudesta Sokoton kalifaatista. Ajatuksen johtohahmo oli Pohjois-Nigerian pääministeri Ahmadu Bello, joka kuitenkin päätyi salamurhaajan uhriksi vuonna 1966. Vaikka ajatus kalifaatista hävisi, ovat Sokoton sulttaanit toimineet edelleen poliittisina ja uskonnollisina johtohahmoina.[2]

Nahkaa työstäviä käsityöläisiä.

Sokoto toimii nykyisin lukuisten eri tuotteiden, kuten kolapähkinöiden, vuohen-, lampaan- ja lehmännahkojen, durran, maapähkinöiden, puuvillan ja tupakan kaupan keskuksena. Nahasta valmistetut käsityötuotteet ovat merkittävä vientituote. Erityisen tunnettu on paikallisista vuohista valmistettu niin sanottu marokonnahka. Nahkaa valmistetaan edelleen usein perinteiseen tapaan mutavallien ympäröimissä laitoksissa, mutta kaupungissa on myös nykyaikaisempia nahkatehtaita. Lähistöllä sijaitsee sementtitehdas, jonka raaka-aineena käytetään paikallisesti runsasta kalkkikiveä. Muuhun teollisuuteen lukeutuvat teurastamot ja jäähdytyslaitetehdas.[3]

Vuonna 2016 Sokoton rakennetulla kaupunkialueella oli arviolta 815 000 asukasta.[1] Kaupunki on tärkeä fulbejen uskonnollinen keskus.[3]

Kaupungissa sijaitsee vuonna 1975 perustettu Usmanu Danfodion yliopisto.[3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sokoto Wikimedia Commonsissa