Sokeainopetus

Muinaisessa Egyptissä huomattava osa runoilijoista ja muusikoista oli sokeita.[3] Egyptissä (c. 2040-1640 BCE) Sokeita harpunsoittajia on kuvattu hautojen seinillä.[1] Tämä osoitti, että Egyptissä pidettiin huolta vammaisista[2]

Ranskan kuningas Ludvig IX perusti Pariisiin 1290 hoitolaitoksen ristiretkillä näkönsä menettäneille sotilaille. Näkövammaisopetuksen uranuurtajana on historiaan jäänyt Pariisin amiraliteetin kielenkääntäjä Valentin Hauy, joka kauan mahdollisuuksia pohdittuaan alkoi opettaa sokeaa vuonna 1784 ja laajensi opetustyötään kahdentoista oppilaan sokeainkouluksi. Sokeainkouluja alettiin perustaa eri puolille Eurooppaa, myös Pietariin, missä sokeainkoulu aloitti toimintansa 1807. Ruotsissa sokeain ja kuuromykkäin opisto avattiin 1808. Suomen ensimmäinen sokeainkoulu aloitti 1865 Helsingissä ruotsinkielisenä. Suomenkielinen sokeainopetus alkoi Kuopiossa vuonna 1871.

Edinburghiin ja Bristoliin perustettiin eristyslaitoksia sokeille vuonna 1765 ja Henry Dannett perusti Liverpooliin ensimmäisen sokeitten koulun. Opetusohjelma sisälsi käsityötaitoja, muttei tiedollista opetusta. Muita oppilaitoksia sokeille oli School for the Indigent Blind Lontoossa sekä Asylum and School for the Indigent Blind Norwichissa.

Pahin este sokeain opetuksen tiellä oli lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus. Englannissa William Moon kehitti uutta sokeainkirjoitusta, jossa teksti oli luettavissa kohollaan olevista suurista latinalaisista aakkosista. Tämä moon-kirjoitus oli näkövammaiselle hidasta lukea ja kirjoittaa. Pariisin sokeainkoulun oppilas Louis Braille, joka oli menettänyt näkönsä tapaturmaisesti viiden vuoden iässä, esitteli keksimänsä pistekirjoituksen Braillen vuonna 1825, vasta 16-vuotiaana.

Braillen pistekirjoitus levisi käyttöön kaikkialle maailmaan. Pariisin sokeainkoulussa painettiin 1837 ensimmäinen kirja pistekirjaimilla. Yleensä ensimmäisten vuosikymmenien sokeain kirjat olivat uskonnollisia. Suomessa sokeain Lukukirja I painettiin pistekirjaimin 1891. Pistekirjaimin painettu Vänrikki Stoolin tarinat ilmestyi vuonna 1895. Tietokoneiden aikakaudella on tehty mahdolliseksi esimerkiksi muuntaa pistekirjoitettu teksti näkevien selväkielisesti luettavaksi ja päinvastoin.

Kansakoulun isä Uno Cygnaeus oli kiinnostunut myös sokeain opetuksen käynnistämisestä Suomessa. Sitä varten hän järjesti kyselyn sokeain lukumäärästä. Todettiin, että vuonna 1862 Suomessa oli sokeita 4591. Kouluiässä (7–18 v) oli 255. Uno Cygnaeus innosti Mathilda Linsénin (1831–1872) lähtemään valtion kustannuksella opintomatkalle Eurooppaan perehtymään sokeain opetukseen vuonna 1863–1864. Palattuaan hän teki ehdotuksensa, ja keisarillisella käskykirjeellä määrättiin avattavaksi tyttöjen ruotsinkielinen sokeainkoulu vuonna 1865 Helsingin Kaivopuistossa Melinin huvilasta vuokratuissa tiloissa.

Kuopion sokeainkoulun päärakennus Linnanpellossa.

Suomenkielinen sokeainopetus alkoi Kuopiossa vuonna 1871. Kuopion sokeainkoulu aloitti toimintansa 1.3.1871 Piispantorin varrella olevassa koneenkäyttäjä Räsäsen talossa. Alun perin koulu oli Keisarillisen Majesteetin armollisella julistuksella säädetty avattavaksi väliaikaisesti kymmenelle sisäoppilaalle. Koulun tavoitteena oli opettaa oppilailleen sellaisia taitoja, jotta he voisivat hankkia itse elantonsa. Oppiaineet olivat samat kuin kansakoulussakin, mutta käsityöopetuksella oli muita aineita tärkeämpi painotus. Koulun käytyään moni sokea oppi tarvittavia taitoja ja pystyi elättämään itsensä. Myönteisten esimerkkien innostamana yhä useampi sokea tuli kouluun. Koulu oli ensisijaisesti Pohjois- ja Itä-Suomen näkövammaisten lasten koulu. Kuopion sokeainkoulu lakkautettiin elokuussa 1972, ja sen toiminta jatkui Jyväskylään perustetussa näkövammaisten koulussa. [4]

Sokeain miesten työlaitos avattiin Helsingissä vuonna 1900. Laitoksen johtajana ja opettajana toimi nuori sokea Fredrik v.Zanzen. Työnohjauksen lisäksi laitoksen ohjelmaan otettiin muutakin opetusta. Sokea August Salo tuli v.Zanzenin avuksi toiseksi opettajaksi. Vuonna 1904 opetusohjelmassa oli mm. tunti laulua viikossa muun opetuksen ohessa. Vuonna 1906 naisten ja miesten suomenkielinen sokeain opetus muutti Helsingissä uusiin tiloihin Arlan kiinteistöön. Oppilaita oli 19, opettajia 3. Valtio lisäsi rahallista apuaan. Vuonna 1907 laitos sai nimekseen työkoulu.

Työkoulu muuttui Sokeain ammattikouluksi vuonna 1951. Sen ylläpitäjänä toimi Sokeain Ystävät yhdistys kunnes vuoden 1972 alusta koulu muuttui valtion kouluksi ja sen uudeksi nimeksi tuli Näkövammaisten ammattikoulu. Joulukuussa 1971 eduskunta sääti lain kuulo- ja näkövammaisten ammattikouluista ja tammikuussa 1972 tuli voimaan asetus, jolla tarkemmin määriteltiin yksityiskohdat, miten oppilaitosta ja sen toimintaa oli valvottava ja hoidettava. Näkövammaisten ammattikoulussa annettiin aluksi opetusta Sokeain Ystäviltä lunastetuissa tiloissa Eläintarhantie 7asä ja Valtion ammattikoululta vapautuneissa tiloissa Leppävaarassa. Vuodesta 1974 Näkövammaisten ammattikoulu on toiminut entisessä Valtion ammattikoulussa Mäkkylässä, Espoon Leppävaarassa.

Koulukurssi työkoulussa kesti 3–5 vuoteen. Oppiajan pituus riippui oppilaan henkilökohtaisista taidoista ja taipumuksista omaksua sekä teoreettinen koulutus että ammatti. Koulu pyrki alkuvuosikymmeninä seuraamaan entisten oppilaittensa elämänvaiheita. Todettiin, että noin 16 % heistä oli kehittynyt yritteliäiksi ja uutteriksi työntekijöiksi harja- ja koritöissä ja pystyi työllään hankkimaan toimeentulon itselleen ja perheelleen. Parikymmentä prosenttia oli pystynyt vain osittain hankkimaan itse elantonsa ja loput olivat hävinneet koulun tavoittamattomiin.