Sofia Coppola

Sofia Coppola syntyi 14. toukokuuta 1971 New Yorkissa elokuvaohjaaja Francis Ford Coppolan ja taiteilija-dokumentaristi Eleanor Coppolan (o.s. Neil) nuorimmaksi lapseksi. Hänellä on italialaiset sukujuuret isänsä puolelta.[1] Coppolalla on myös kaksi isoveljeä, Gian-Carlo Coppola (1963–1986) ja Roman Coppola (s. 1965). Coppolan suku on tunnettu elokuvamaailmassa, ja Sofia Coppola on kuuluisien vanhempiensa lisäksi myös näyttelijä Talia Shiren veljentytär sekä näyttelijöiden Nicolas Cage ja Jason Schwartzman serkku. Hän syntyi ensimmäisen Kummisetä-elokuvan kuvausten aikana ja esiintyikin vauvana elokuvan kastekohtauksessa.

Lapsuutensa Sofia Coppola vietti pääasiallisesti perheen tilalla Napa Valleyssa, Kaliforniassa lukuun ottamatta isänsä kuvausmatkoja, kuten kahta Filippiineillä vietettyä vuotta Ilmestyskirja. Nytin (1979) kuvausten aikana.[2] Hän vieraili usein isänsä elokuvien kuvauksissa ja on myöhemmin kertonut oppineensa paljon elokuvanteosta isäänsä seuraamalla. Kuten isoveljensä, myös Sofia esiintyi statistina ja pienissä sivurooleissa useissa isänsä 1970- ja 1980-luvuilla kuvatuissa elokuvissa. Näiden lisäksi hän näytteli kahdessa muiden ohjaajien elokuvassa: tuolloin aloittelevan elokuvaohjaaja Tim Burtonin lyhytelokuvassa Frankenweenie (1984, taiteilijanimellä Domino) ja Yurek Bogayeviczin elokuvassa Anna (1986). Näyttelemisen ohella Coppola myös käsikirjoitti yhdessä isänsä kanssa jakson ”Life Without Zoë” elokuvaan New York Stories (1989), ja suunnitteli siihen puvustuksen.

Suurimman roolinsa Coppola teki Kummisetä-trilogian päätösosassa (1990), jossa hän näytteli Mary Corleonea alkuperäisen näyttelijän, Winona Ryderin, vetäydyttyä roolista äkillisen sairauden takia. Kriitikot eivät kuitenkaan pitäneet Coppolan roolisuorituksesta, ja hän saikin siitä vuoden huonoimman naissivuosan Golden Raspberry -palkinnon.[3] Sen jälkeen hän jätti näyttelemisen suurimmaksi osaksi.

Coppola päätti lukio-opintonsa samana vuonna kuin Kummisedän osa III ilmestyi, minkä jälkeen hän opiskeli ensin Mills Collegessa San Franciscossa ja sitten jonkin aikaa valokuvausta ja maalausta California Institute of Artsissa Los Angelesissa. Hän kokeili 1990-luvulla myös uraa muotikuvaajana ja perusti ystävänsä Stephanie Haymanin kanssa vaatemerkin Milk Fed, jonka tuotteita myydään lähinnä Japanissa. Hänellä oli myös haastatteluista ja musiikista koostunut televisio-ohjelma Hi-Octane Comedy Central -kanavalla yhdessä Zoe Cassavetesin kanssa, mutta ohjelma peruttiin vain muutaman jakson jälkeen.

Coppola ohjasi ja käsikirjoitti ensimmäisen elokuvansa, Lick the Star, vuonna 1998. 14-minuuttinen lyhytelokuva kertoi neljästä koulutytöstä, jotka luettuaan V. C. Andrewsin romaanin Flowers in the Attic keksivät myrkyttää vihaamiensa poikien ruoan. Lick the Staria seurasi Coppolan varsinainen debyytti elokuvantekijänä, Jeffrey Eugenidesin samannimiseen romaaniin perustuva täyspitkä elokuva Virgin Suicides (2000). 1970-luvulle sijoittuvassa tarinassa yhdysvaltalaisessa esikaupungissa asuvat pojat seuraavat naapurissaan asuvia Lisbonin sisaruksia, jotka päätyvät kaikki tekemään itsemurhan. Elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 2000 San Franciscon kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja sai hyvän vastaanoton kriitikoilta.

Coppolan toinen elokuva, Tokiossa kuvattu Lost in Translation (2003), käsitteli kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen kohtaamista vieraassa kulttuurissa. Se on Coppolan tähän mennessä menestynein elokuva niin kriitikoiden silmissä kuin lipputuloilla mitattunakin. Hän voitti elokuvasta Oscar-palkinnon parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen kategoriassa ja oli ehdolla saman palkinnon saajaksi parhaan ohjaajan kategoriassa, ollen kolmas koskaan ehdokkaana ollut nainen (Lina Wertmullerin ja Jane Campionin jälkeen) ja ensimmäinen ehdokkaana ollut yhdysvaltalaisnainen. Lisäksi elokuva voitti parhaan elokuvan Golden Globe -palkinnon ja ranskalaisen elokuvapalkinto Césarin. Päänäyttelijät Bill Murray ja Scarlett Johansson saivat Bafta-palkinnot.

Coppolan seuraava teos, popkulttuuria historiaan sekoittanut Marie Antoinette, toteutettiin suuremmalla budjetilla kuin hänen aikaisemmat elokuvansa. Elokuvaa varten Ranskan valtio myönsi Coppolalle ennenkuulumattoman laajat kuvausluvat Versailles’n palatsiin. Antonia Fraserin kirjoittamaan elämäkertaan Marie Antoinette – The Journey löyhästi perustuva elokuva kertoo Ranskan kuningattaresta Marie Antoinettesta tämän naimisiinmenosta kruununperijän kanssa vuoteen 1789 asti. Se ensiesitettiin Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2006. Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton. Puvustaja Milena Canonero vastaanotti työstään parhaan puvustuksen Oscar-palkinnon, mutta muuten elokuva sai selvästi vähemmän palkintoja ja palkintoehdokkuuksia kuin Lost in Translation.

Coppola palasi takaisin pienempään skaalaan neljännellä elokuvallaan Somewhere, joka sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2010. Elokuva voitti festivaalien pääpalkinnon, Kultaisen leijonan, mikä teki Coppolasta ensimmäisen palkinnon saaneen yhdysvaltalaisnaisen.

Elokuvauransa lisäksi Coppola on ohjannut muutamia musiikkivideoita ja kaksi hajuvesimainosta Diorin muotitalolle. Hän on myös tunnettu muotimaailmassa yhteistyöstään suunnittelija Marc Jacobsin kanssa.

Coppola oli vuosina 1999–2003 naimisissa yhdysvaltalaisen elokuvaohjaaja Spike Jonzen kanssa.[4] Hän avioitui toisen kerran vuonna 2011 pitkäaikaisen miesystävänsä, ranskalaisen Phoenix-yhtyeen laulajan Thomas Marsin kanssa.[5] Coppolalla ja Marsilla on kaksi yhteistä tytärtä (s. 2006 ja 2010).

• Artikkeli Coppolasta Senses of Cinema -verkkojulkaisussa