Slapstick

Slapstick on yliammuttuihin fyysisiin törmäilyihin, sattumuksiin ja koheltamiseen perustuvaa komiikkaa.[1] Tyypillinen esimerkki siitä on kermakakun litistäminen jonkun kasvoihin.

Slapstick-komiikkaa Charlie Chaplinin elokuvassa His New Job (1915).
Slapstick-laudat, joista slapstick on saanut nimensä.

Slapstick on saanut nimensä kahdesta laudasta, jotka liitetään toisiinsa saranalla ja jousella. Sillä kun on lyövinään toista päähän mutta pysäyttää tarpeeksi äkisti, inertia saa kaksi lautaa äänekkäästi osumaan toisiinsa vaikka toisen päähän ei kohdistukaan kovaa osumaa.

Slapstickia on käytetty esimerkiksi vanhoissa mykkäfilmikomedioissa ja nykyään varsinkin erilaisissa piirretyissä, joissa ruumiillista kipua ei oikeastaan esiinny. Piirretyissä esimerkiksi jotakuta kaavamaisen typerää sivuhahmoa lyödään vaikkapa nyrkillä kasvoihin, ja hetken päästä hahmo nousee typertynyt ilme naamallaan ylös.

Joskus humoristisuutta tavoitellaan saman asian toistolla; tälloin vaikkapa alasin putoaa juuri nyrkistä saaneen hahmon päähän. Tunnettuja slapstick-tyyppisiä piirroshahmoja ovat esimerkiksi Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä sekä Tipi ja Sylvesteri, joiden sarjoissa on perusajatuksena petoeläimen pyrkimys jahdata saaliseläintä.

Kakuttamisen lisäksi klassisia teemoja ovat esimerkisi kävely lasiovea päin ja olalla kannettujen pitkien esineiden kuten tikkaiden tai lautojen kanssa kävely ja yhtäkkiä kääntyminen kun sen tiellä on joku toinen ja se osuu häntä takaraivoon, tai käänteisesti kun yleisö luonnollisesti odottaa niin käyvän, tämä yhtäkkiä kumartuukin poimiakseen jotain maasta ja se menee ohi.

Slapstick on yleinen tyyli myös American Pien kaltaisissa nuortenelokuvissa. [2]

Lähteet

  1. Definition of slapstick The Free Online Dictionary. Viitattu 23.12.2013. (englanniksi)
  2. Slapstick Comedy Filmreference.com. Viitattu 23.12.2013.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.