Skorpiós

Skorpiós (kreik. Σκορπιός) on Kreikan saari, joka kuuluu Jooniansaarten saariryhmään ja tarkemmin Tilevoḯdes- ja Prigkiponísia-saariin. Se sijaitsee Lefkaksen itärannikon edustalla. Saaren pinta-ala on 0,878 neliökilometriä. Saari on nykyisin yksityissaari ja sen asukasluku on 1 (vuonna 2011). Hallinnollisesti Skorpiós kuuluu Meganísin kuntaan, Lefkaksen alueyksikköön ja Jooniansaarten alueeseen.[1][2]

Skorpióksen saaren rantaa.
Kappeli Skorpióksen saarella.

Lefkaksen saarella sijaitsevasta Nydrín kylästä on matkaa Skorpiókselle 1,5 meripeninkulmaa eli noin 2,8 kilometriä.[2] Meganísin saari sijaitsee meripeninkulman eli noin 1,8 kilometrin päässä saaresta.[2]

Skorpióksen kapealle rantakaistaleelle on mahdollista rantautua lyhyeksi aikaa, mutta muuten saari on suljettu ulkopuolisilta.[3] Saarella on yksityispoliisi.[4]

Historia

Skorpiós lukeutuu Kreikan kuuluisimpiin saariin, sillä laivanvarustaja Aristotélis Onásis (1906–1975) osti aution saaren vuonna 1963 ja vietti siellä lomiaan.[3][5] Saarelle tuotiin hiekkaa ja istutettiin tuhansittain puita.[5] Onásis ja Jacqueline Kennedy (1929–1994) avioituivat saarella vuonna 1968.[3][4]

Aristotélis Onásiksen kuoltua vuonna 1975 saari siirtyi tytär Christina Onassiksen omistukseen.[5] Christina Onassiksen kuoltua Aristotélis Onásiksen tyttärentytär Athina Onassis Roussel peri saaren.[4][5] Hän oli kertonut myyvänsä saaren yli 120 miljoonalla eurolla, sillä saaren ylläpitäminen on kallista.[4] Vuotuiset kustannukset ovat 1,5 miljoonaa euroa.[4] Saarella on vihkikappelin lisäksi luksushuviloita ja Onásiksen suvun hautoja.[3][4] Esimerkiksi Aristotélis Onásis Christina-tyttärineen on haudattu saarelle.[5]

Venäläisen miljardöörin Dmitri Rybolovlevin tyttären Jekaterinan ilmoitettiin huhtikuussa 2013 ostaneen Skorpióksen Athina Onassis Rousselilta. Saaren kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta sen on arveltu olleen yli 100 miljoonaa dollaria.[5]

Kreikan valtio on ollut kiinnostunut saaren omistuksesta,[3] samoin kuin esimerkiksi liikemies Bill Gates, poplaulaja Madonna ja liikemies Roman Abramovitš.[4]

Lähteet

  1. Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  2. SKORPIOS (SKR), Private island, LEFKADA gtp.gr. Viitattu 23.10.2009. (englanniksi)
  3. Tuominen, Hannu: Lefkás – Serpentiiniteiltä tähtirannoille. Matkaopas, tammikuu 2006, 8. vsk, nro 1/2006, s. 26. Sanoma Magazines Finland Oy. ISSN 1456-419X.
  4. Madonna havittelee Onassiksen hautasaarta. Ilta-Sanomat, 20.8.2009. Ilta-Sanomat. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.10.2009.
  5. Kataja-Lian, Marika: Potaska-oligarkin tytär osti Onassiksen saaren Yle Uutiset. 13.4.2013. Yleisradio. Viitattu 13.4.2013.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.