Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto

TPSL syntyi 1950-luvun lopulla Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kekkosmyönteisestä siivestä, joka hermostui, kun Neuvostoliiton jyrkästi vastustama ja sotasyyllisenäkin tuomittu Väinö Tanner valittiin SDP:n puheenjohtajaksi 1957. Taustalla olivat myös SDP:n kahden vahvan miehen Väinö Leskisen ja Aarre Simosen välille syntyneet erimielisyydet, kun Simonen arvosteli Leskistä siirtymisestä poliittisesti liian oikealle.[2] SDP:tä edelliset kymmenen vuotta johtaneen Emil Skogin johtama oppositio, johon myös Simonen liittyi, tunnettiin aluksi nimellä Ryhmä 94, arkisemmin skogilaisina. Puolueen hajaannusta pahensi se, että syksyllä 1957 Sukselaisen I hallitukseen valittiin oppositiota edustaneita ministereitä (ns. ottopojat) kuulematta SDP:n eduskuntaryhmää. SDP:n johto erotutti ”ottopoikaministerit” puolueen eduskuntaryhmästä eikä kelpuuttanut heitä puolueen ehdokkaiksi eduskuntavaaleissa. Vuoden 1958 eduskuntavaaleissa puolueopposition erillisiltä ehdokaslistoilta valittiin kolme kansanedustajaa, mutta pian vaalien jälkeen 11 SDP:n listoilta valittua edustajaa loikkasi opposition ryhmään. Ryhmää vaihtaneet olivat kieltäytyneet allekirjoittamasta SDP:n puoluetoimikunnan vaatimaa erillistä sitoumusta puoluetoimikunnan päätösten ja ryhmäkurin noudattamisesta, koska sellainen ei heidän mielestään perustunut puolueen sääntöihin.[3] Virallisesti TPSL perustettiin Helsingissä 6.–7. toukokuuta 1959 pidetyssä kokouksessa.[4] Sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Skog, joka jatkoi tehtävässä vuoteen 1964. Vuoden 1962 valitsijamiesvaaleissa Skog oli TPSL:n presidenttiehdokas. Vaaliliitto sai vain 3,0 prosenttia äänistä ja kaksi valitsijamiestä.

Vuoden 1962 eduskuntavaaleihin TPSL lähti ilman vaaliliittoja muiden puolueiden kanssa. Se sai 4,4 prosenttia äänistä, mutta vain kaksi sen kansanedustajaa valittiin uudestaan. Pudonneita olivat mm. puolueen vahvat miehet Aarre Simonen ja Olli J. Uoti. Vaalikauden aikana puolue osallistui kolmella ministerillä Ahti Karjalaisen I hallitukseen 13. huhtikuuta 1962 alkaen. Puolueen ministereinä toimivat II valtiovarainministeri Onni Koski, II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Onni Närvänen ja I sosiaaliministeri Olavi Saarinen. TPSL:n ministerit istuivat hallituksessa muodollisesti SAK:n mandaatilla. SAK (ja TPSL) veti ministerinsä hallituksesta 18. lokakuuta 1963, jolloin puolue siirtyi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi oppositioon.

1960-luvun alussa käytiin tuloksettomiksi jääneitä neuvotteluita SDP:n ja TPSL:n uudelleenyhdistymisestä. Vuoden 1964 puoluekokouksessa Hämeenlinnan Aulangolla Aarre Simonen valittiin puheenjohtajaksi. TPSL:n linja vasemmistolaistui jonkin verran Simosen johdolla samalla kun osa jäsenistöstä liittyi Emil Skogin johdolla takaisin SDP:hen. Puolueen jäsenten ja kannattajien kutsumanimeksi vaihtui aiemman skogilaisten tilalle simoslaiset tai simonistit. Vaaleissa puolue alkoi tehdä yhteistyötä SKDL:n kanssa ("kolmen vartin kommunistit") ja esimerkiksi eduskuntavaalien 1966 ennätykselliset 7 kansanedustajaa 2,6 prosentin kannatuksella olivat onnistuneiden vaaliliittojen ansiota. Puheenjohtaja Aarre Simonen kuitenkin epäonnistui yrityksessään palata eduskuntaan. Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi vaalikaudelle 1966–1970 valittiin entinen ministeri ja suurlähettiläs Tyyne Leivo-Larsson. TPSL lähti yhdellä ministerillä mukaan vuonna 1966 Rafael Paasion johdolla perustettuun vasemmiston ja keskustan kansanrintamahallitukseen, jota 1968–1970 johti Mauno Koivisto. Oikeusministerinä toimi 1966–1970 puolueen puheenjohtaja Aarre Simonen. Oppositio teki Kokoomuksen johdolla välikysymyksen Simosen kelpoisuudesta oikeusministeriksi, koska valtakunnanoikeus oli vuonna 1961 tuominnut hänet sakkoihin Kätilöopiston jutussa, mutta välikysymys kaatui selvin luvuin 144–45. Vuosikymmenen lopussa TPSL:kin sai osansa nuorisoradikalismista, jota puolueessa katsottiin varsin myötämielisesti.

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa TPSL sai vain 1,4 prosentin kannatuksen ja menetti kaikki eduskuntapaikkansa. Nurmijärven Kiljavalla 30. toukokuuta 1970 pidetyssä puoluekokouksessa puolueen puheenjohtajaksi valittiin Uuno Nokelainen. Puheenjohtajan paikan jättänyt Aarre Simonen valittiin puoluevaltuuston johtoon. Vuoden 1972 eduskuntavaaleissa kannatus oli 1,0 prosenttia, millä ei taaskaan noustu eduskuntaan. Tämän jälkeen TPSL poistettiin puoluerekisteristä mutta hyväksyttiin siihen pian takaisin puolueen saatua kerätyksi tarvittavat 5000 kannattajakorttia. Vuonna 1972 puolueen nimi muutettiin muotoon Työväen ja Pienviljelijäin Sosialistinen Liitto.

1970-luvun alussa puolueeseen syntyi enemmistö, joka oli valmis yhdistymään takaisin SDP:hen. Tämä toteutuikin ja TPSL poistettiin puoluerekisteristä järjestön omasta toivomuksesta 2. tammikuuta 1973. Päätös palaamisesta tehtiin TPSL:n hallituksessa 2. joulukuuta äänin 10–3[5]. Vähemmistöön jäänyt vasemmistosiipi ei tätä niellyt vaan perusti uuden Sosialistisen Työväenpuolueen alkuvuonna 1973.

TPSL purettiin lopullisesti Lilla Teaternissa Helsingissä pidetyssä ylimääräisessä puoluekokouksessa 3. kesäkuuta 1973.[6]