Sivullinen

Sivullinen (ransk. L’Étranger) on ranskalaisen Albert Camus’n filosofinen romaani tai pienoisromaani, joka julkaistiin toisen maailmansodan aikaan natsi-Saksan miehittämässä Ranskassa vuonna 1942. Teos oli Camus’n ensimmäinen julkaistu romaani. Tarinan katsotaan ilmentävän kirjoittajansa eksistentiaalista ja absurdia filosofiaa. Kirjan keskeisiä teemoja ovat muun muassa ihmiselämän merkityksettömyys, totuus ja kuolema.

Sivullinen
L’Étranger
Ensimmäisen painoksen kansi
Ensimmäisen painoksen kansi
Alkuperäisteos
Kirjailija Albert Camus
Kieli ranska
Genre filosofinen romaani
psykologinen romaani[1]
Kustantaja Gallimard
Julkaistu 1942
Sivumäärä 186 s.
Suomennos
Suomentaja Kalle Salo
Kustantaja Otava
Julkaistu 1947
Sivumäärä 160 s. (4. painos)
ISBN 978-951-1-24964-1
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Sivullinen sijoittuu ranskalaisen Algerian siirtomaan pääkaupunkiin Algeriin. Päähenkilö on Algerian ranskankieliseen väestöön kuuluva nuorimies, Meursault, jolle mikään ei merkitse mitään. Meursault sekaantuu erään naapurinsa ja paikallisten arabien väliseen kiistaan ja päätyy ampumaan yhden arabeista kuoliaaksi kirkkaassa päivänvalossa. Meursault tuomitaan kuolemaan murhasta ja osaltaan myös siitä syystä, ettei ympäröivä yhteiskunta voi käsittää hänen välinpitämättömyyttään maailmaa ja toisia ihmisiä kohtaan.

Juoni
” Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: »Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme.» Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen. ”

– Sivullinen, ensimmäinen osa, luku 1.[2]

Meursault'n oikeudenkäynti. Kuvataiteilija Mayon kuvitusta vuodelta 1946.

Romaani alkaa Meursault’n matkustaessa maaseudulle osallistuakseen äitinsä hautajaisiin. Meursault saapuu vanhainkotiin, jossa hän valvoo yön äitinsä ruumiin vierellä. Aamulla hautajaissaattue lähtee kohti läheistä kylää, jossa hautajaiset pidetään. Hautajaisten jälkeen Meursault palaa Algeriin, jossa hän viettää muutaman vapaapäivän eläen täysin tavallista elämää: hän syö, tapaa naisen, tupakoi ja käy työssä. Se, että hän ampuu miehen hengiltä aurinkoisena iltapäivänä, johtuu silkasta sattumasta.

Tästä alkaa romaanin toinen osa. Camus kertoo kiihkottomasti, kuinka mies lopulta tuomitaan − erityisesti siitä syystä, että hän on yhteiskunnan ulkopuolella, tunteeton hirviö. Todellisuudessa Meursault ei kuitenkaan ole tunteeton. Camus itse on kuvaillut päähenkilöään mieheksi, jossa asuu syvä intohimo totuutta kohtaan. Hän ei suostu valehtelemaan eikä tuntemaan tunteita, joita ei todellisuudessa tunne, vaikka näin onnistuisikin pelastamaan oman henkensä.

Teoksen vaiheet

Taustaa
Albert Camus vuonna 1945.

1930-luvulla Albert Camus oleskeli Algerin kaupungissa. Hän opiskeli, teki vaihtelevia töitä, osallistui eri teatteriryhmien toimintaan ja käytti aikaa myös kirjoittamiseen.[3] Vuonna 1930 hän sairastui ensimmäisen kerran tuberkuloosiin, josta hän ei koko loppuelämänsä aikana kunnolla parantunut. Aikanaan tautia hoidettiin injektoimalla potilaan keuhkoihin ilmaa, jolloin keuhko lyyhistyi ja sai aikaa parantua. Tuberkuloosin vuoksi Camus’n täytyi lakata pelaamasta syvästi rakastamaansa urheilulajia, jalkapalloa. Yliopistossa Camus’n opettajana oli kuuluisa filosofi Jean Grenier. Vielä opiskeluaikanaan Camus oli vuosina 1934–1936 lyhyesti naimissa Simone Hié -nimisen naisen kanssa. Camus oli syvästi kiintynyt vaimoonsa, mutta tällä oli vakava huumeongelma, mikä teki avioliitosta vaikean. Ero aiheutti Camus’lle merkittävää kärsimystä.[4]

Albert Camus oli jo nuoruudessaan päättänyt haluavansa ryhtyä kirjailijaksi, ja 1930-luvulla hän kirjoitti filosofisia tekstejä, esseitä sekä kauno- ja näytelmäkirjallisuutta. Vuodesta 1936 hänellä oli oma teatteriryhmä, joka esitti hänen itsensä ohjaamia näytelmiä.[5] Teatteritoiminnan ohella Camus osallistui vasemmistolaiseen aktivismitoimintaan, ja liittyi vuonna 1935 kommunistiseen puolueeseen, joka pyrki tuohon aikaan muodostamaan kansanrintaman fasisteja vastaan. Camus’n tehtävänä oli järjestää poliittisia kulttuuritapahtumia, joihin kuului muun muassa neuvostoliittolaisten elokuvien esittäminen Algerin kulttuuritalolla, väittelyiden järjestäminen ja Ranskan siirtomaahallintoa vastustaneen arabiliikkeen tukeminen. Camus kuitenkin jätti puolueen jo vuonna 1937. Taustalla oli pääasiassa kommunistien osoittama välinpitämättömyys arabinationalisteja kohtaan, jotka Ranskan hallitus oli vanginnut. Tästä huolimatta Camus ei kannattanut Algerian irtautumista emämaastaan; ennemmin kyse oli hänen kokemastaan moraalisesta velvollisuudesta auttaa niitä, jotka hallitus oli vanginnut mielipiteidensä vuoksi.[6]

Vuoteen 1937 mennessä Camus ryhtyi etsimään itselleen vakituista työtä ja pääsi saman vuoden joulukuussa töihin paikalliselle ilmatieteen laitokselle. Siellä hänen työtehtävänään oli koota 25 vuoden ajalta kooste Algerian sääasemien tiedoista. Vakituisen työn ansiosta Albert Camus pystyi osallistumaan iltaisin Théâtre de l’Equipe -nimisen teatterin toimintaan, joka keskittyi esittämään vanhoja näytelmiä uudenlaisista näkökulmista. Tämän lisäksi Camus työsti romaania Onnellinen kuolema ja valmisteli esseekokoelman L’envers et l’endroit julkaisua, mikä tapahtui vielä samana vuonna. Camus’n muistikirjoista löydetty katkelma, joka on kirjoitettu ennen joulukuuta 1938, sisältää Sivullisen aloituskappaleen.[3]

Kirjoittaminen
Näkymää Algerin kaupungista. Valokuva 1800- ja 1900-lukujen taitteesta.

Vuoden 1938 aikaan Camus työsti jo Sivullista.[6] Romaani oli vain yksi Camus’n monista kirjoitushankkeista, joita hän työsti tuona aikana. Romaani Onnellinen kuolema julkaistiin vasta postuumisti, ja osa kriitikoista pitää sitä vain varhaisena versiona Sivullisesta. Camus’n tiedetään työstäneen sekä Sivullista että Onnellista kuolemaa samanaikaisesti jossain vaiheessa vuosina 1937–1938, mutta vaikuttaa siltä, että vuoteen 1939 mennessä hän hylkäsi jälkimmäisen käsikirjoituksen ja keskittyi vain Sivulliseen.[7]

Romaani ei tosin ollut ainoa kirjallinen työ, jota Albert Camus valmisteli tuohon aikaan. Vuoden 1938 lopulla Camus’n päiväkirjamerkintä antaa ymmärtää, että hän halusi käsitellä temaattisia kokonaisuuksia valmistelemalla niistä kolme erilaista tuotosta: filosofisen esseen, näytelmän ja romaanin. Tämän ensimmäisen “trilogian” aihe oli absurdi — ristiriita irrationaalisen maailman ja sen välillä, miten ihminen haluaa löytää maailmasta jotain merkityksellistä tai kuolematonta. Sen muodostavat kolme teosta, joita Camus alkoi kirjoittaa suunnilleen samaan aikaan: näytelmä Caligula, essee Sisyfoksen myytti sekä romaani Sivullinen. Alun perin kirjailija myös toivoi, että nämä kolme teosta voitaisiin julkaista samanaikaisesti.[8]

Toisen maailmansodan syttyminen syyskuussa 1939 vaikutti osaltaan Sivullisen valmistumiseen. Camus menetti työnsä algerialaisen vasemmistolaislehden toimituksessa tammikuussa 1940, kun lehden painaminen lopetettiin ranskalainen sotasensuurin painostuksesta.[7][9] Camus lähti maaliskuussa Algeriasta ja sai töitä Pariisissa Paris-Soir-sensaatiolehden taittajana ja oikolukijana.[7] Pariisissa Albert Camus sai valmiiksi Sivullisen ensimmäisen version toukokuussa 1940, ja hän toteaa päiväkirjassaan lyhytsanaisesti: “Sivullinen on valmis”.[9] Saman vuoden kesäkuussa koko lehden toimitus pakeni kaupungista juuri ennen kuin saksalaiset valtasivat sen.[7]

Paris-Soirin toimitus siirtyi ensin Clermont-Ferrandiin, ja pakomatkalla Camus itse ajoi yhtä autoista. Perille saavuttuaan kirjailija pelästyi unohtaneensa Sivullisen käsikirjoituksen Pariisiin, mutta löysi sen myöhemmin autonsa takakontista.[9] Myöhemmin lehden toimitus muutti Lyoniin. Albert Camus meni joulukuussa 1940 naimisiin Francine Fauren kanssa, jonka hän oli tuntenut Algerissa. Lähes välittömästi häiden jälkeen Camus sai potkut töistään, ja hän palasi vaimonsa kanssa Algeriaan tammikuussa 1941.[10][11] Hänen uuden vaimonsa perheellä oli talo Oranissa, missä Camus toivoi voivansa saada osa-aikaisen työn opettajana.[11] Oleskellessaan Oranissa hän opetti kahdessa yksityiskoulussa ranskan kieltä, Ranskan historiaa ja maantiedettä.[10] Samaan aikaan hän korjaili valmista käsikirjoitustaan, jonka hän vihdoin lähetti ystävälleen Lyoniin huhtikuussa 1941.[10][11] Koska Lyon ja Algeria olivat molemmat Vichyn Ranskan hallinnassa, posti kulki sodasta huolimatta näiden kahden välillä.[10] Lyonista se lähetettiin edelleen kirjailija André Malraux’n luettavaksi, ja hänen suosituksillaan kustantaja Gallimard suostui julkaisemaan romaanin.[10][11]

Julkaisu

Ranskan ollessa saksalaisten miehitysvallan alla vuonna 1941 ranskalaiset kirjakustantamot joutuivat tekemään yhteistyötä natsi-Saksan propagandaministeriön kanssa. Gallimard-kustantamon johtaja Gaston Gallimard esitteli Sivullisen miehitysviranomaisille, jotka hyväksyivät sen, sillä sen ei katsottu sisältäneen mitään haitallista natsiaatteelle. Kun kirja julkaistiin kesäkuussa 1942, kaksi kappaletta siitä lähetettiin Saksan kansanvalistus- ja propagandaministeriölle, kuten ranskalaisilla kustantajilla oli miehitysvallan aikaan tapana.[11]

Vastaanotto ja vaikutus

Ennen Sivullisen julkaisua Albert Camus oli lähes täysin tuntematon nimi Ranskassa.[12] Sivullisen ensipainoksessa oli vain 4 400 kappaletta, joten siitä ei edes voinut tulla suurta myyntimenestystä. Romaani sai silti erinomaisen vastaanoton erityisesti ranskan natsienvastaisissa piireissä, joissa kiertänyt Sartren artikkeli auttoi laittamaan Camus’n suosion alulle. Kirjailijan itsensä oli palattava Algeriasta Ranskaan elokuussa 1942 pahentuneen tuberkuloosin vuoksi. Hän vietti aikansa Ranskan keskiylängöllä sijaitsevassa Le Panelierin kylässä. Hän menetti yhteyden Algeriaan jääneeseen vaimoonsa, kun liittoutuneet valtasivat Pohjois-Afrikan, jolloin hänen oli pakosta jäätävä huonossa terveydentilassaan Ranskaan.[13]

Myöhempi maine ja merkitys

1970-luvulla ranskalaiset ylioppilaat valitsivat Camus’n kirjailijaksi, joka on vaikuttanut heidän elämäänsä kaikkein eniten. Luchino Visconti ohjasi romaanin pohjalta samannimisen elokuvan, jossa Meursault’ta näytteli Marcello Mastroianni.

Albert Camus palkittiin Sivullisen pohjalta Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1957.

Tyyli ja teemat
Ranskalainen kirjailija André Gide 1920-luvulla. Gide oli merkittävä esikuva Albert Camus’lle.[14]

Romaanin kertojana toimii päähenkilö Meursault, joka selostaa tapahtumia jokseenkin tunteettomaan sävyyn. Sivullisen tärkeänä kirjallisena esikuvana pidetään André Giden tuotantoa.[14] Teoksen kerronta muodostuu lyhyistä ja täsmällisistä lauseista. Filosofi Jean-Paul Sartren mukaan teksti “siirtyy selkeästä lauseesta seuraavaan, mutta lauseiden välissä vallitsee kaaos, absurdi tyhjyys”.[15] Proosaa on verrattu Hemingwayn kiinteään tyyliin,[14] mutta yrityksiä luoda yhteys Hemingwayn ja Camus’n teosten välillä pidetään jossain määrin harhaanjohtavina.[16]

Suhde Sartren eksistentialismiin

Toisin kuin Jean-Paul Sartre, Camus oli agnostikko. Sivullisen loppuhuipentumassa, papin ja Meursault’n vuoropuhelussa, päähenkilö kertoo, ”ettei usko Jumalaan”, muttei sitä varsinaisesti kielläkään. Tässä näyttäytyy merkittävä ero, sillä Sartren pohja filosofiassa on täydellinen ateismi, joten hänen filosofiallaan on metafyysinen pohja. Camus sen sijaan lähtee ihmisestä, ja siksi hänen ajatteluaan voidaan kuvata inhimilliseksi.

Yhteistä Sartrelle ja Camus’lle on kiistatta olemassaolon tarkoituksettomuus. Sartre kirjoittaa romaanissaan Inho: ”Juuri se minua ärsyttikin, maailman, tuon juosta jolkottavan toukan olemassaoloon ei ollut minkäänlaista syytä.” Se, että Jumalaa ei ole ja että olemassaololla ei ole mitään syytä, on pohjimmainen eksistentialistisen ahdistuksen pohjana.

Suomennos

Romaani julkaistiin suomeksi vuonna 1947 Kalle Salon kääntämänä ja Otavan kustantamana.[1]

Kirjailija Toivo Pekkanen vertaa Suomen kouluhallituksen arvostelevassa kirjaluettelossa (1948) Albert Camus’n kerrontaa yhdysvaltalaiseen "kovaksikeitettyyn" rikoskirjallisuuteen, mutta pitää Camus’n tyyliä jalostuneempana ja kiittelee romaanin syvälle pyrkivää psykologista kuvausta. Arvostelussaan Pekkanen kirjoittaa, että "sävyltään toivottoman pessimistisenä se [Sivullinen] heijastaa viime aikojen ankarissa koettelemuksissa jauhetun ihmisen katkeraa elämännäkemystä."[17]

Katso myös

Lähteet
  • Camus, Albert: Sivullinen. Suomentanut Kalle Salo (Alkuteos L’Étranger, 1942). Helsinki: Otava, 1947 (4. painos 2010). ISBN 978-951-1-24964-1.
  • Bloom, Harold: Modern Critical Interpretations: Albert Camus's The Stranger. Philadelphia: Chelsea House Publishers, 2001. ISBN 0-7910-5928-6. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Fowler, Austin: The Major Works of Albert Camus. New York: Monarch Press (Simon & Schuster), 1965. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • McCarthy, Patrick: Albert Camus: The Stranger. Cambridge; New York: Cambridge University Press, 1988. ISBN 0 521 33851 4. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Severson, Marilyn S.: Masterpieces of French Literature. Westport, Connecticut; Lontoo: Greenwood Press, 2007. ISBN 0-313-31484-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet
  1. Sivullinen kirjasampo.fi. Viitattu 15.9.2019.
  2. Camus 1942, s. 7 (suom. Kalle Salo).
  3. Severson 2004, s. 1.
  4. McCarthy 1988, s. 2–3.
  5. McCarthy 1988, s. 3–4.
  6. McCarthy 1988, s. 5.
  7. McCarthy 1988, s. 12.
  8. Severson 2004, s. 3.
  9. Severson 2004, s. 4.
  10. Severson 2004, s. 5.
  11. McCarthy 1988, s. 13.
  12. Bloom 2001, s. 147.
  13. McCarthy 1988, s. 13–14.
  14. Fowler 1965, s. 43.
  15. Fowler 1965, s. 44.
  16. McCarthy 1988, s. 7
  17. Sivullinen — Aikalaisarvio kirjasampo.fi. Viitattu 6.2.2021.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.