Siveyspoliisi
Siveyspoliisi on poliisin yksikkö, jonka tehtävänä on valvoa kansalaisten moraalia. Siveyspoliiseja on nykyaikana islamilaisissa maissa kuten Iranissa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa ja Malesiassa.[1]
![](../I/Guidance_patrol_in_Tehran_-_22_April_2006_(3_8502020644_L600).jpg.webp)
Iranin siveyspoliisi perustettiin vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen. Maassa on ollut useita siveyspoliiseja, nykyinen nimeltään Gasht-e Ershad. Sen tärkein tehtävä on valvoa, että iranilaiset naiset käyttävät hijab-huivia lain vaatimalla tavalla eivätkä meikkaa liikaa. Siveyspoliisi on aiemmin voinut itse sakottaa tai pidättää lain rikkojia, mutta vuodesta 2016 alkaen se on voinut vain raportoida rikkomuksista poliisille, joka päättää jatkotoimista.[1]
Saudi-Arabian siveyspoliisi Mutawa perustettiin vuonna 1940. Sen tehtävä on valvoa šarian noudattamista julkisilla paikoilla. Siveyspoliisi pukeutuu perinteiseen saudikaapuun ja valvoo naisten pukeutumista koko ruumiin peittävään asuun sekä sitä, etteivät naiset ja miehet ole julkisilla paikoilla yhdessä.[1]
Sudanin siveypoliisi perustettiin vuonna 1993 šarian valvomiseen. Siveyspoliisilla on oikeus pidättää lainrikkojia.[1] Myös Malesian siveyspoliisilla on pidätysoikeus.[1]
Lähteet
- Who are Islamic 'morality police'? 22.4.2022. BBC. Viitattu 25.9.2022.