Siveellisyys
Siveellisyys (siveys) on nuhteetonta, oikeaa ja jaloa käyttäytymistä eli moraalisuutta ja eettisyyttä. Usein sana on tarkentunut merkitsemään sukupuolielämän säädyllisyyttä ja hyveellisyyttä. Tässä mielessä sen vastakohta on siveettömyys. Siveetön käyttäytyminen on säädytöntä, paheellista ja irstasta.[1]
Suomessa fennomaanit pyrkivät 1800-luvulta alkaen edistämään kansan siveellisyyttä, jolla he tarkoittivat hyvätapaista ja kunnollista elämää. Siveellisen ihmisen tuli huolehtia omasta ja perheensä hyvinvoinnista. Myöhemmin sana alkoi tarkoittaa pelkästään sukupuolisiveellisyyttä. Siveellisyys oli erityisesti naisten ominaisuus, johon sisältyi yleinen siisteys, perhekeskeisyys ja eri tautien (tuberkuloosin ja kupan) leviämisen estäminen.[2]
Lääkäri Max Oker-Blom kiinnostui 1900-luvun alussa Suomen kansan siveellisestä kunnosta. Hän alkoi kirjoittaa nuorille ja heidän vanhemmilleen ja kasvattajilleen opaskirjoja seksuaaliterveydestä. Tunnetuimmaksi muodostui 1903 ilmestynyt kirja nimeltä Hos Morbror Doktorn på landet, joka suomennettiin nimellä Mitä Martta sai oppia tohtori-enon luona maalla. Se käännettiin jo vuoteen 1910 mennessä yhdeksälle muulle kielelle. Kaikkiaan siitä ilmestyi 18 painosta. Vuosina 1904–1909 Oker-Blom julkaisi lisää seksuaalivalistusoppaita ja hän toi aiheen myös kouluihin taistellakseen sukupuolitauteja vastaan. Teoksissaan hän kehotti nuoria seksuaaliseen pidättyvyyteen ja muistutti, että sukuvietin tyydyttäminen oli mahdollista vain avioliitossa.[3]
Katso myös
Lähteet
- Itkonen, Terho: Uusi kieliopas, s. 360. 2. painos. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-26-1879-6.
- Saarikangas, Kirsi: Puhtaita ja valoisia koteja. Teoksessa Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 4, Koti, kylä, kaupunki, s. 456–458. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-1845-2.
- Marjatta Hietala: / Oker-Blom, Max (1863–1917) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.