Sisterssiläiset

Benedictus Nursialaisen laatimissa säännöissä luostarielämän keskeisin sisältö oli Jumalan tahdon toteuttaminen, joka toteutui ensi kädessä kahdeksan päivittäisen liturgian ja messun (seitsemän päiväsaikaan ja yksi yöaikaan) toteuttamisella ja tämä rytmitti koko vuorokauden. Näiden messujen ohessa munkkien päivittäistä työtä säätelivät työnteko, lukeminen, ateriat ja uni, sillä Benedictus, joka oli saanut oppinsa erämaan munkeilta, joiden mukaan "laiskuus oli sielun vihollinen", piti tarpeettomana sallia ainoatakaan vapaata joutohetkeä. Kuitenkin, huolimatta viisaudesta ja humaanista laadukkuudestaan, jotka sävyttävät sääntöjä, niin ne eivät todellisuudessa kehittyneet kuin vasta pari sataa vuotta myöhemmin uudelleenkirjoitettuina. Tämä tehtävän suorittivat Kaarle Suuri ja hänen poikansa Ludvig Hurskas.

Vuonna 909 tai 910 perustettiin Clunyn luostari lähelle Mâconin kaupunkia, Burgundin maakunnan eteläiseen osaan. Tämä tapahtuma merkitsi uudistumista koko läntisessä luostarielämässä. Cluny merkitsi uutta rohkeata pyrkimystä ja siinä onnistuttiin nousemaan pois aiemmalta kaltevalta pinnalta ja uudistamaan luostarielämää todelliseen pyhän Benediktuksen kirjaamassa hengessä. Useat aikakauden munkit ja apotit toivat julki tyytymättömyytensä sääntökunnan tilaan, joka oli heidän mielestään liian maallistunut ja suuntautui liiaksi luostarielämän ulkopuolisiin toimintoihin. 1000- ja 1100-luvuilla tuli esiin useita reformiyrityksiä, jotka halusivat tiukemmin noudattaa pyhän Benediktuksen sääntökunnan periaatteita ja palata jälleen alkuperäiseen ja unohtuneeseen ajatukseen autiomaaelämästä. Bruno Kölniläinen perusti Chartreusen luostarin ja samaan aikaan perustettiin myös muita, säännöissään tiukempia luostareita, jotka eristäytyivät ulkopuolisesta maailmasta.^lähde?

Tämä liike oli myös Burgundissa sijaitsevan Notre-Dame de Molesmen luostarin alkuunsaattaja. Robert pyhä[1] perusti sen vuonna 1075. Tämä perustettu apottiluostari koki välittömästi huomiota herättävän suosion. Viisitoista vuotta perustamisensa jälkeen Molesme oli kuitenkin kuin mikä tahansa aikakauden vauras benediktiiniluostari. Tämä ei ollut Robertin mieleen, ja hän lähti luostarista. Koska hänen oli mahdotonta päästä kompromissiin, hän ei palanut luostariin. Hän meni Lyonin arkkipiispan luokse tehdäkseen tälle ehdotuksen uuden luostarin perustamiseksi. Hän sai arkkipiispan siunauksen hankkeelleen ja niin vuoden 1098 ensimmäisten kuukausien aikana 21 munkkia seurasi häntä ja jätti Molesmen luostarin sijoittuakseen Saônejoen laaksoon 22 kilometriä etelään Dijonista.

Aluksi luostaria kutsuttiin yksinkertaisesti nimellä "Uusi luostari", sitten vuoden 1119 jälkeen se otti nimen Cîteaux paikkakunnasta, jolle se oli sijoittunut. Robert de Molesme palasi takaisin Molesmen luostariin syksyllä vuonna 1099. Uuden luostarin apotin tehtävät uskottiin Albéricille ja hänen kuoltua 26. tammikuuta 1109 englantilainen Stefan Harding sai hoitaakseen luostarin apotin tehtävät. Stefan oli sivistynyt ja oppinut, hän oli tottunut organisoija ja kokenut hallintomies, jolla oli erinomaiset suhteet seutukunnan aatelisiin maanomistajiin. Hänen apottikaudellaan vuosien 1113 ja 1115 välillä perustettiin neljä tytärluostaria, ja voidaankin vasta tällöin puhua todellisen uuden sääntökunnan syntymisestä. Vuonna 1113, kun oli perusteilla ensimmäinen tytärluostari La Ferté-sur-Grosneen, tuli Cîteaux’n luostariin nuori aristokraattista syntyperää ollut Bernard. Hän tuli läheltä luostaria Fontaine-lès-Dijon’ista. Vuonna 1114 perustettiin toinen luostari Pontignyyn ja sen apotiksi nimettiin Hugues de Mâcon, joka oli Bernhardin (eli Bernandin) hyvä ystävä. Tämän jälkeen perustettiin Clairvaux’n luostari ja sen ensimmäinen apotti oli juuri Bernard, joka oli tuolloin 25-vuotias. Langresin lähelle perustettiin seuraava sisarluostari Morimondiin vuonna 1115.

Jokaisen uuden luostarin tuli olla taloudellisesti itsenäinen, mutta sen tuli tehdä tili perustajaluostarilleen. Poikkeuksena piispallisesta oikeudesta Sisterssiläisen sääntökunnan sallittiin toteuttaa kaksi erivapautta, jotka loivat järjestön voiman: emäluostarin apottien vierailut sekä vuotuisen kaikkien sääntökunnan luostareiden yleiskokouksen. Emäluostarin apotin tuli vierailla vuosittain tytärluostareissa, jotta hän saattoi vakuuttua niiden hyvästä ja oikeasta toiminnasta. Tämä toiminta ei kuitenkaan ole kovin erikoinen, sillä sitä oli jo aiemmin sovellettu Vallombreusen sääntökunnassa.[2] Ajatus saattoi tulla Molesmen luostarin ja Aulpsin luostarin suhteesta, joka kirjattiin virallisesti 1097. Tämän järjestelmän otti käyttöön jo luostarin perustaja Robert.

Sisterssiläisen sääntökunnan organisaatiota voidaan kuvin kuvata puun kaltaiseksi. Cîteaux on puun runko, josta lähtee neljä pääoksaa: La Ferté, Pontigny, Clairvaux ja Morimond. Jokainen uusi luostari oli kuin uusi oksa puussa ja se saattoi vuorostaan perustaa uusia luostareita, mutta nämä kuitenkin olivat aina yhteydessä viiteen alkuperäiseen yhteisöön. Jokaisen apotin tuli vuosittain osallistua sääntökunnan yleiskokoukseen, joka pidettiin Pyhän Ristin päivän (14. syyskuuta) tienoilla. Tässä yhteydessä vahvistettiin luostareiden statukset. 1100-luvun lopulta lähtien yleiskokouksen apuna toimi Définitoire eli asioita esittelevä ja päättävä komitea, jonka jäsenet nimitti Cîteaux’n luostarin apotti.

Paavien, hallitsijoiden ja piispojen tuen ansiosta pyhän Bernhardin vaikutus sääntökunnan leviämiselle on todella merkittävä. Hänen kuolemansa aikoihin sääntökunnalla oli 350 luostaria, joista 68 oli Clairvauxin luostarin perustamia. Todellinen leviämisaalto tapahtui vuosien 1129 ja 1139 välisenä aikana mutta tällainen dynamismi aiheutti myös useita ongelmia. Ongelmia toi luostareiden integrointi, sillä nämä säilyttivät usein omia tapojaan, jotka eivät aina olleet sopusoinnussa ”Laupeuden julistuksen” kanssa, luostareiden sijoittuminen, vaikeudet sopia emoluostarin vierailuista sekä liian usein tapahtuvista emoluostarin henkilökunnan siirtymisestä tytärluostariin, joka oli aina omiaan heikentämään emoluostareita.

Tämä voimakas laajentuminen takasi sisterssiläisen luostarijärjestelmän vaikutusvallan, ei ainoastaan luostarielämään liittyvissä asioissa, vaan koko eurooppalaisessa kulttuurissa, yhteiskuntaelämässä ja taloudessa.^lähde? Luostarit ottivat osaa kirkon elämän suuriin tapahtumiin. Näistä eräs oli Pyhän maan saaminen takaisin kristittyjen haltuun: sisterssiläiset ajoivat innolla kolmatta ristiretkeä (1188–1192) ja osa heistä osallistui retkeen. Heillä oli ohjelmassaan myös keskiranskan käännytys sekä taistelu kataareja vastaan, joiden opinkappaleet kirkko oli tuominnut. Sisterssiläiset edelsivät dominikaaneja näillä toiminnan alueilla ja he toteuttivat toimintakäskyään sekä organisoivat harhaoppisten sorron. Lähetystehtäväänsä sisterssiläiset toteuttivat maaliset ritarit tukenaan ja tunkeutuivat Preussiin sekä Baltian maihin. Pyhän istuimen etuisuuksien puolustaminen oli keskeistä ja kun paavin ja keisarin välinen taistelu jatkui, niin sisterssiläiset puolustivat paavin teokraattista näkemystä asiasta. Kirkolliseen arkipäivään sisterssiläiset osallistuivat aktiivisesti, sillä heistä useista tuli piispoja tai paavin legaatteja, jotka toimivat kirkon korkeissa tehtävissä.

Vuonna 1354 sääntökunnan vahvuudeksi laskettiin 690 miesluostaria ja sen hallinto ulottui aina Portugaliin, Ruotsiin, Irlantiin, Viroon, Skotlantiin ja Sisiliaan asti. Kyse oli tuolloisissa olosuhteissa valtaisasta työstä, joka sai todella suuret mittasuhteet.^lähde? Järjestöllä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin sopeutua tuolloisiin ja uudenlaisiksi muuttuneisiin olosuhteisiin. Tämän laajan ja erilaisten yksiköiden muodostaman Sisterssiläisen sääntökunnan täytyi 1400-luvulla jakautua erilaisiin alaryhmiin, jonka muodostivat aina saman kuuliaisuussäännön luostarit, jolla oli usein yhteinen kulttuuritausta ja yhteinen kieli, joiden avulla ne saattoivat toimia yhdessä, mutta joka oli kuitenkin Bernhardin ajatusmaailmasta melkoisen kaukana.

Cisterilaisessä sääntökunnassa oli myös naisjäseniä. Heidän statuksena laadittiin vuonna 1128 Tartin luostarissa, joka sijaitsee Langresin hiippakunnassa. Tämän naisjärjestön kuuluisimmat luostarit olivat Pariisissa sijaitseva Faubourg Sainte-Annan^lähde? luostari sekä Port-Royalen luostari.

Alun perin johtajajärjestelmä oli Avignonin paavien yritys lisätä paavillista ohjausta kirkollisessa elämässä, mutta tämä järjestelmä osoittautui tuhoisaksi eritoten sisterssiläiselle sääntökunnalle. Luostariyhteisöt eivät saaneet enää valita apottiaan, vaan hänet nimitti suoraan paavi tai kuningas. Munkkien keskuudessa ei enää tehty valintoja, vaan valinnat kohdistuivat maallisiin kirkkoruhtinaisiin, joiden haluttiin saavan täten kompensaatiota hyvistä ja lojaaleista palveluksistaan. Tämä johtajajärjestelmä oli luostareille tuhoisa etenkin Ranskassa ja Italiassa. Todellisen henkisen johtajan ja opastajan poissaolo tai yksinkertaisesti kiinnostuksen puute tehtävää kohtaan rappeutti ja myrkytti useita luostareita.

Tilanne ei kuitenkaan ollut dramaattinen koko Euroopassa. Ranskassa 1400-luvulla ei koettu sisterssiläisten luostareiden kohdalla ainoastaan rappiota (tai erässä tapauksessa kokonaisia luostareiden sulkemisia), vaan myös vakavia pyrkimyksiä uudistumiseen^lähde?. Apotti Rancén edeltäjä, Jean de la Barrière, pani aluilleen muuan uudistuksen perustamalla uuden luostariveljeskunnan. Hän yritti tuoda sääntökuntaan benediktiiniläisen sääntökunnan ja sisterssiläisen perusyhteisön tiukkoja sääntöjä, ja päättää moraalisen rappion ja velttouden luostarissaan, tässä kuitenkaan onnistumattaan.^lähde?

l'Étroite Observancen syntyminen 1600-luvun alussa on vielä merkityksellisempi tapahtuma. Kun Rancé saapui La Trappen luostariin, niin hän kauhistui näkyä, jonka luostari tarjosi. Aiemmin hovimiehenä palvellut Rancé innosti ajatuksillaan sisterssiläistä uudistusta. Reformin puolustajat halusivat palata järjestön alkuperäisiin askeettisiin ihanteisiin. Ehdottoman lihansyöntikiellon tähden heitä kutsuttiin absolutisteiksi.

Ranskan vallankumouksen aattona 64 luostaria noudatti tiukkaa sääntöä, mutta yksikään niistä ei säästynyt vallankumouksen pyörteiltä. Vallankumouksen jälkeen oli jäljellä vain tusinan verran sääntökunnan luostareita, jotka olivat hajaantuneet eri puolille saksalaiseen keisarikuntaa. Kun Trappen luostari vuorollaan pakkoluovutti maansa ja munkit ajettiin pois luostarista, niin viimeinen noviisimestari, dom Augustin de Lestrange pakeni Sveitsiin, jonne häntä seurasi 21 munkin joukko. Siellä hän 1. kesäkuuta 1791 perusti uudelleen Stricte Observance La Valsaisnten ja määräsi sille vielä ankarammat säännöt kuin apotti Rancé oli aikoinaan määrännyt.^lähde?

Vähitellen liike alkoi uudelleen voittaa alaa Euroopassa, mutta se ei levinnyt laajemmalle ennen kuin Napoléonin tappion jälkeen vuonna 1815. Järjestön ensimmäinen uusi yleiskokous pidettiin Roomassa vuonna 1869. Vuonna 1891 valittiin järjestölle kenraaliapotti. Hänen tunnetaan arvonimellä Sisterssiläinen sääntökunnan puheenjohtaja.

Ranskassa trappistit kokoontuivat yhteen vuonna 1892 nimellä: «Cisterciens réformés de Notre-Dame de la Trappe ». Vuodesta 1898 alkaen sääntökunnan yleishallinto on pidetty Cïteaux’ssa, joka saatiin takaisin sääntökunnalla hivenen ennen vuotta 1892. Sääntökunnan puheenjohtajan sijaintipaikka on Rooma. Vuonna 1902 trappistit muuttivat nimensä reformoiduksi sisterssiläissääntökunnaksi.

• Disibodenberg (Rheinland-Pfalz) – Kotisivut
• Ebrach (Baijeri)
• Himmerod (Rheinland-Pfalz) – Kotisivut
• Maulbronnen luostari (Baden-Württemberg)
• Otterberg (Rheinland-Pfalz)

Nämä belgialaiset luostarit ovat erikoistuneet oluen panemiseen ja tuottavat trappistioluita.

• Achel (Limbourg) – Kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Orval (Luxemburg) – Kotisivut
• Rochefort (Namur)
• Saint-Sixte (Westvleteren-oluet, Flanderi) – Kotisivut
• Scourmont (Chimay-oluet ja juustot, Hainaut) – Kotisivut
• Westmalle (Antwerpen) – Kotisivut

• Munkkiluostarit
  • Stift Heiligenkreuz
  • Stift Lilienfeld – Kotisivut
  • Stift Neukloster
  • Stift Rein
    • Stift Rein-Hohenfurth
  • Stift Schlierbach
  • Stift Stams
  • Territorialabtei Wettingen-Mehrerau
  • Stift Wilhering
  • Stift Zwettl

• Nunnaluostarit
  • Abtei Mariastern (Gwiggen)
  • Kloster Marienfeld
  • Abtei Marienkron

• Abbaye Notre-Dame d'Aiguebelle (Drôme) Kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Abbaye Notre-Dame de Longpont (Longpont)
• Abbaye de Bonnecombe (Aveyron) Sivut turisteille (Arkistoitu – Internet Archive)
• Cadouin (Dordogne) Sivut turisteille
• Abbaye de Clairvaux (Aube) Kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Abbaye de Royaumont (Val-d'Oise) Kotisivut
• Abbaye de Sénanque (Vaucluse) Kotisivut
• Abbaye de Silvacane (Bouches-du-Rhône) Kotisivut
• Abbaye de Sturzelbronn (Moselle)
• Abbaye de Sylvanès Kotisivut
• Abbaye du Thoronet (Var) Sivut turisteille

• Alvastran luostari
• Gudsbergan luostari
• Nydalan luostari
• Roma, Gotlanti
• Varnhemin luostari (Luostari osittain tuhottu vuonna 1566)
• Ås (Halland) (luostari tuhottu vuonna 1535)

• Lysekloster – Vallis Lucida, valon laakso. perustettiin Fountainsista käsin.

• Abbaye de Bonmont (Vaud) Kotisivut
• Abbaye de Montheron (Vaud)
• Abbaye de la Maigrauge (Fribourg) Valokuvia luostarista

• Fountains Abbey (raunioina)

• Padisen luostari

Virossa oli kaksi sisterssiläisjärjestön miesluostaria ja kolme nunnaluostaria. Padisen lisäksi Kärknassa, itäisessä Virossa sijaitsi miesluostari. Nunnaluostarit sijaitsivat Tallinnassa, Lihulassa ja Tartossa. Tallinnan luostarin kirkko oli P.Mikaelin kirkko, Kärknan ja Padisen kirkot olivat Marialle pyhitetyt. Sisterssiläisluostareista vain Mikaelin luostari Tallinnassa on edelleen käytössä, mm ruotsinkielisen seurakunnan kirkkona. Tarton luostarin tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Muut ovat arkeologisia raunioita.