Sirkka Vilander

Polkunen sai jo lapsena kuntoilla koulumatkoillaan, sillä kotimaatilalta Jylhän kansakouluun oli matkaa kuusi kilometriä ja hän taittoi matkan talvisin suksilla ja muulloin jalkaisin.[4] Kuopiossa vuonna 1947 käydyissä puulaakihiihdoissa hän voitti TUL:n mestarin Tyyne Tikkasen, minkä innoittamana hän liittyi urheiluseura Vihtavuoren Pamaukseen. Seuraavana talvena hän sijoittui Outokummun SM-hiihdoissa 16:nneksi. Vuonna 1950 hän sijoittui Salpausselän Kisoissa viidenneksi.[5] Vuonna 1951 hän saavutti Tainionkoskella SM-pronssia Tyyne ja Lydia Widemanin takana[6][7] ja pääsi kilpailemaan Holmenkollenille, jossa hän sijoittui kuudenneksi.[7]

Tammikuussa 1952 Polkunen sijoittui olympiakatsastuksissa Iisvedellä kolmanneksi[8] ja Joensuussa toiseksi.[9][10] Oslon talviolympialaisissa naisten hiihto oli ensi kertaa mukana olympialaisten ohjelmassa, ja Polkunen lähti 10 kilometrin kilpailussa ensimmäisenä ladulle.[3][4] Hän sijoittui heikoimpana neljästä suomalaisesta viidenneksi 1.27 minuuttia kultamitalisti Lydia Widemanille ja 17 sekuntia pronssimitalisti Siiri Rantaselle hävinneenä. Viestihiihto ei vielä kuulunut kisaohjelmaan.[7][11] Samana talvena Polkunen voitti 10 kilometriä Puijon hiihtokisoissa ja sijoittui Salpausselällä Lydia Widemanin jälkeen toiseksi.[3][12]

Vuonna 1953 Polkunen sijoittui kolmanneksi sekä SM-kisoissa[6] että Salpausselällä.[5] Falunin MM-hiihdoissa 1954 myös naisten viestihiihto kuului ohjelmaan, ja Polkunen hiihti kolmiosuuksisessa viestissä ensimmäisen osuuden. Neuvostoliiton aloittaja Ljubov Kozyreva aloitti lujaa, mutta pari kilometriä ennen osuuden päättymistä Polkunen alkoi saavuttaa häntä. Kozyreva esti pariinkin kertaan sauvallaan Polkusen ohitusyritykset, mutta lopulta suomalainen pääsi hangen kautta ohi[7] ja tuli neljä sekuntia ennen neuvostoliittolaista vaihtoon. Kahdella seuraavalla osuudella Neuvostoliitto kuitenkin karkasi voittoon[13] ja Suomi saavutti 25 sekuntia heikommalla ajalla hopeaa.[13][14] Henkilökohtaisessa 10 kilometrin kisassa Kozyreva voitti kultaa ja Polkunen sijoittui kuudenneksi 53 sekuntia voittajasta ja 21 sekuntia pronssille sijoittuneesta Mirja Hietamiehestä jääneenä.[13][14] Vuoden 1954 SM-hiihdoissa Polkunen sijoittui Siiri Rantasen jälkeen toiseksi[6] ja Salpausselän kisoissa neljänneksi.[5]

Voittoisa viestijoukkue vuoden 1956 talviolympialaisissa: Sirkka Polkunen, Mirja Hietamies ja Siiri Rantanen.

Talvella 1955 Polkunen voitti Zakopanen kansainvälisissä hiihtokilpailuissa 10 kilometriä[3][13][15] ja viestin.[3][13][16] Kotimaassa hän sijoittui Salpausselällä kolmanneksi[3][5] edellään vain Mirja Hietamies ja neuvostoliittolaisvieraista Ljubov Kozyreva.[5]

Seuraavana talvena Polkunen valittiin Cortina d’Ampezzon talviolympialaisiin. Hän sijoittui kahdeksanneksi kymmenen kilometrin kilpailussa, jonka voitti Ljubov Kozyreva yli kaksi minuuttia Polkusta nopeampana.[11][17] Polkunen ja Kozyreva olivat Falunin MM-kisojen jälkeen ystävystyneet, ja Kozyreva toi olympialaisiin Polkuselle lahjaksi hajuvesipullon.[13] Viestissä Polkunen hiihti jälleen ensimmäisen osuuden ja johti kilpailua alkumatkasta. Noin neljän kilometrin kohdalla hän horjahti, kaatui selälleen ja oli pystyyn päästyään hetken aikaa sen verran sekaisin, että lähti hiihtämään väärään suuntaan. Vaihtoon hän tuli 24 sekuntia kärjestä jääneenä, mutta toisella osuudella Mirja Hietamies tavoitti kärkeä ja ankkuriosuudella Siiri Rantanen toi Suomen voittoon, joten Polkusestakin tuli näin olympiavoittaja. Polkusen isä oli luvannut ostaa tyttärelleen auton, mikäli Suomi voittaisi viestissä kultaa, selostaja Pekka Tiilikainen oli kultamitalista luvannut mennä viestijoukkueen jäsenten kanssa yhdessä saunaan ja hiihtäjä August Kiuru oli luvannut syödä karvahattunsa, mutta nämä kaikki lupaukset jäivät lunastamatta.[17]

Polkunen saavutti vuonna 1956 SM-pronssia Hietamiehen ja Rantasen takana samalla ajalla Pirkko Korkeen kanssa.[6] Holmenkollenilla hän sijoittui neljänneksi.[3] Tuon talven jälkeen hän lupauksensa mukaisesti lopetti varsinaisen kilpauransa vaikka hiihtikin vielä seuraavana vuonna joissakin pienissä kisoissa.[17]

Polkunen työskenteli Rikkihappo Oy:n (myöh. Kemira) Vihtavuoren-tehtaalla lataajana noin 40 vuoden ajan.[3][4] Hänen veljensä kuoli tehtaalla 11. marraskuuta 1966 tapahtuneessa räjähdyksessä.[4][18] Vuonna 1958 hän avioitui autonkuljettajana tehtaalla työskennelleen Aarre Vilanderin kanssa. Perheeseen syntyivät 1960-luvulla lapset Ulla-Riitta ja Juhani.[17]

Vuonna 2001 Sirkka Vilander sai opetusministeriön myöntämän Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon.[19] Helmikuussa 2017 hänet valittiin Hiihtomuseon pohjoismaisten hiihtolajien kunniagalleriaan.[20]

• Olympiakultaa 3 × 5 kilometrin hiihdossa 1956 [2][3]
• Olympialaisissa 10 kilometrillä viides sija 1952 ja kahdeksas sija 1956 [2][3]
• MM-hopeaa 3 × 5 kilometrin hiihdossa 1954 [2][3]
• MM-kisoissa 10 kilometrillä kuudes sija 1954 [2][3]
• SM-hopeaa 10 kilometrillä 1954 [2][6]
• SM-pronssia 10 kilometrillä 1951, 1953 ja 1956 [2][6]
• Zakopanen kisoissa voitto 10 kilometrillä ja viestissä 1955 [2][3]
• Puijon kisoissa voitto 10 kilometrillä 1952 [3]
• Salpausselän Kisoissa 10 kilometrillä toinen sija 1952 sekä kolmas sija 1953 ja 1955 [2][3][5]

• Hannus, Matti: ”Tehtaan varjossa”, Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, 3. osa, s. 601–605. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9.
• Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto ;& Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 91, 187, 195. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
• Eljanko, Harri & Kirjavainen, Jussi: Suomen hiihdon historia. WSOY, 1969.
• Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 253–254. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.

• Sirkka Vilander Kansainvälinen olympiakomitea. (englanniksi)
• Sirkka Vilander Olympedia. (englanniksi)