Sirius Passet
Sirius Passet on J.P. Kochin vuonon itärannalla, Grönlannin pohjoisrannikolla sijaitseva kambrikautinen fossiiliesiintymä, jossa esiintyy erityisen paljon pehmeäkuoristen, tavallisesti fossiloitumattomien, eläinten jäänteitä. Sirius Passetista on kerätty tutkimustarkoituksiin yli 10 000 fossiilia ja lajiston analysointi on yhä kesken. Se on saanut nimensä valjakkopartio Siriusksen mukaan.[2]
Sirius Passet | |
---|---|
![]() Halkieria evangelista Sirius Passetista. Kuva on yhdistelmä monesta eri tekniikalla otetusta kuvasta. |
|
Sijainti | |
![]() ![]() Sirius Passet |
|
Koordinaatit | |
Valtio |
Tanska Grönlanti (itsehallintoalue) |
Paikkakunta | Koillis-Grönlannin kansallispuisto |
Ajanjakso | Kambrikausi |
Korkeus | 420[1] m |
Aiheesta muualla | |
![](../I/Sirius_Passet_in_the_Cambrian.png.webp)
Löytäminen
Sirius Passetin löysi geologinen retkikunta vuonna 1984. Esiintymää ovat tutkineet erityisesti paleontologit Simon Conway Morris ja John Peel, jotka ovat tehneet paikalle useita tutkimusmatkoja vuosina 1987–1994.[2] Jonka jälkeen sitä on tutkittu myös muiden toimesta. Pohjois-Grönlannin suhteellisen lyhyt tutkimuskausi on vaikeuttanut tutkimuksia. Esiintymän paksuus on noin 12 metriä. Siinä on vuorotellen mikrobimattoja, silttikiveä ja mutakiveä.[1]
Eliöstö
Verrattuna toiseen tunnettuun pehmeäkuorisia eläimiä sisältävään kambrikautiseen fossiiliesiintymään, kanadalaiseen Burgess Shaleen, Sirius Passetin fauna on 10–15 miljoonaa vuotta vanhempaa sijoittuen ehkä lähemmäs Chengjiangista löydettyjä fossiileja.[2] Sirius Passetin avulla on mahdollista tutkia kambrikauden lajiräjähdystä.[1] Geologisten merkkien perusteella Sirius Passetin eliöstö on elänyt melko syvässä vedessä kaukana rannikolta.[2]
Useimmat Sirius Passetista löydetyt lajit ovat niveljalkaisia tai sienieläimiä, mutta mukana on myös lonkerojalkaisia ja hyoliittejä. Trilobiittilajeja on löydetty vain kaksi, kun esimerkiksi Burgess Shalesta niitä tunnetaan yli kaksitoista.[2] Yhteensä eri lajeja on löydetty noin 45.[1]
Lajeja
Sirius Passetista löydettyjä lajeja:
- Aaveqaspis inesoni
- Arthroaspis bergstroemi
- Buenaspis forteyi
- Buenellus higginsi
- Campanamuta mantoni
- Chalazoscolex pharkus
- Constellatispongia
- Crassicoactum cucumis
- Fieldospongia bellineata
- Hadranax augustus
- Halkieria evangelista
- Hamptonia limatula
- Isoxys volucris
- Kerygmachela kierkegaardi
- Kiisortoqia soperi
- Kleptothule rasmusseni
- Lenica hindei
- Lenica perverse
- Molaria steini
- Ooedigera peeli
- Pambdelurion whittingtoni
- Pauloterminus spinodorsalis
- Phragmochaeta canicularis
- Pygocirrus butyricampum
- Saetaspongia procera
- Singuuriqia simony
- Sirilorica carlsbergi
- Sirilorica pustulosa
- Siriocaris trollae
- Tamisiocaris borealis
- Xystoscolex boreogyrus
Katso myös
Lähteet
- Harper, David A. T. & Hammarlund, Emma U. & Topper, Timothy P. & Nielsen, Arne T. & Rasmussen, Jan A. & Park, Tae-Yoon S. & Smith, M. Paul: The Sirius Passet Lagerstätte of North Greenland: a remote window on the Cambrian Explosion. Journal of the Geological Society, 26.7.2019, 176. vsk, nro 6, s. 1023–1037. . doi:10.1144/jgs2019-043. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.12.2019. (englanniksi)
- Clowes, Chris: Sirius Passet Lagerstätten Palaeos.com. 10.5.2002. Viitattu 27.9.2019. (englanniksi)
- Harper, David A. T. & Hammarlund, Emma U. & Topper, Timothy P. & Nielsen, Arne T. & Rasmussen, Jan A. & Park, Tae-Yoon S. & Smith, M. Paul: The Sirius Passet Lagerstätte of North Greenland: a remote window on the Cambrian Explosion (Article Figures & Data). Journal of the Geological Society, 26.7.2019, 176. vsk, nro 6, s. 1023–1037. doi:10.1144/jgs2019-043. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.12.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- John S. Peel & Jon R. Ineson: The extent of the Sirius Passet Lagerstätte (early Cambrian) of North Greenland. Bulletin of Geosciences, 2011, 86. vsk, nro 3, s. 535–543. ISSN 1214-1119. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.12.2019. (englanniksi)
- Hammarlund, Emma U. & Smith, M. Paul & Rasmussen, Jan A. & Nielsen, Arne T. & Canfield, Donald E. & Harper, David A. T.: The Sirius Passet Lagerstätte of North Greenland—A geochemical window on early Cambrian low‐oxygen environments and ecosystems. Geobiology, 27.9.2018, 17. vsk, nro 1, s. 12–26. doi:10.1111/gbi.12315. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.12.2019. (englanniksi)