Sinisavikka

Sinisavikka (Chenopodium glaucum) on revonhäntäkasvien heimoon kuuluva yksivuotinen ruoho.[1] Se kasvaa 7–40 senttimetriä korkeaksi ja on väriltään vihreä. Lehdet muistuttavat tammen lehtiä. Sinisavikkaa kasvaa laajalla alueella Euraasiassa ja Pohjois-Amerikan itä- ja keskiosissa. Sitä tavataan erityisesti typekkäillä, multavilla kasvupaikoilla.

Sinisavikka
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Alaheimo: Chenopodioideae
Suku: Savikat Chenopodium
Laji: glaucum
Kaksiosainen nimi

Chenopodium glaucum
L.
Katso myös

  Sinisavikka Wikispeciesissä
  Sinisavikka Commonsissa

Ulkonäkö ja koko
Kukkiva sinisavikka.

Sinisavikka kasvaa 7–40 senttimetriä korkeaksi. Kasvi on yleisväritykseltään vihreä ja ainakin nuorena jauhoisa. Haarova varsi vaihtelee rennosta kohenevaan ja pystyyn. Lehdet ovat varressa kierteisesti ja ovat melko lyhytruotisia. Lehdet muistuttavat suuresti tammen (Quercus robur) lehteä. Kasvin keskiosissa Lehtilavat ovat 1–4 senttimetriä pitkä, vaihtelevat muodoltaan pitkulaisesta puikeaan ja ovat mutka- tai hammaslaitaisia ja tylppiä. Väritykseltään lapa on päältä vihreä, alta se vaihtelee sinivihreästä harmaaseen ja on jauhoinen.[2]

Sinisavikan kukinto on pääosin lehtihankaisten pienisykeröisten, tiheiden osakukintojen muodostama. Kukinnon sykerön kärkikukka on kaksineuvoinen, ja sen kehä on kolme-viisilehtinen. Heteitä on yhdestä viiteen. Muut kukat ovat kaksineuvoisia tai emikukkia, niiden kehä on kolmilehtinen ja heteitä on korkeintaan yksi. Suomessa sinisavikka kukkii heinä-syyskuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Siemen on pystyasennossa lukuun ottamatta sykerön kärkikukintoja, joissa se on vaaka-asennossa. Kooltaan siemen on 0,6–1,1 millimetriä pitkä, ympärykseltään pyöreähkö ja tylppäreunainen.[2]

Sinisavikka muistuttaa läheisesti Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa amerikansinisavikkaa (C. salinum). Laji onkin aikaisemmin luokiteltu sinisavikan alalajiksi (C. glaucum ssp. salinum).[3]

Levinneisyys

Sinisavikka on levinnyt laajalle Euraasiassa. Sitä tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Italian ja Kreikan keski- ja eteläosia, Irlantia, Islantia ja Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosia. Levinneisyysalue jatkuu Aasian puolella läpi Etelä- ja Keski-Siperian ja Keski-Aasian Tyynelle valtamerelle asti Japaniin, Korean niemimaalle ja Itä-Kiinaan. Lajia tavataan myös Pohjois-Amerikan itä- ja keskiosissa. Ihmisen mukana se on levinnyt myös Etelä-Amerikkaan, eteläiseen Afrikkaan ja Australiaan.[4]

Suomessa sinisavikkaa on tavattu Vaasan korkeudelle saakka koko maassa ja Pohjanlahden rannikkoalueella aina Tornion korkeudelle saakka. Etelä-Suomessa laji on muinaistulokas, pohjoisempana uustulokas.[1]

Elinympäristö

Sinisavikka viihtyy erityisesti typekkäillä, multavilla kasvupaikoilla.[5] Sitä voi tavata esimerkiksi puutarhoissa, navettojen liepeillä, kaatopaikoilla, uudisnurmikoilla ja -istutuksissa sekä merenrannoilla. Aikaisemmin lajia tavattiin Suomessa myös purjelaivojen painolastipaikoilla.[1] Laji on harvinaistunut muun muassa Suomessa ja Ruotsissa.[1][4]

Käyttö

Useiden muiden savikkakasvien tapaan myös sinisavikka kelpaa ihmisravinnoksi.[1]

Lähteet
  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Hämet-Ahti, Leena, Kurtto & Arto, Lampinen, Raino & Piirainen, Mikko & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti & Väre, Henry. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21/2005, s. 41–85.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet
  1. Retkeilykasvio 1998, s. 130.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 126, 130.
  3. Lutukka 21/2005, s. 50.
  4. Den virtuella floran: Blåmålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 10.3.2013. (ruotsiksi)
  5. Helsingin kasvit 1998, s. 76.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.