Sinirinta

Naaras.

Sinirinta on 13–15 cm pitkä.[3][4] Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka keskellä on Pohjois-Euroopassa pesivillä svecica-alalajin koirailla ruosteenpunainen täplä. Muilla alalajeilla täplä on punainen tai se puuttuu kokonaan. Naarailla kurkun kuviointi vaihtelee. Useimmilla naarailla kurkussa on vain mustien pilkkujen muodostama kaari kellanvalkealla pohjalla. Joillakin naarailla on kuitenkin rinnassa sinistä ja rinnan yli kulkeva musta ja ruosteenpunainen vyö. Ne naaraat, joilla on rinnassa eniten sinistä, voivat muistuttaa koiraita.[4]

Sinirinnalla on kaikissa puvuissa selvä, valkoinen silmäkulmanjuova ja laajat ruosteenpunaiset pyrstön tyvilaikut.[4]

Sinirinnan kutsuääni on kuiva ja epäpuhtaasti maiskahtava ”trak”. Hätääntyneenä se päästää lisäksi kivitaskumaista, viheltävää ”hiit”-ääntä ja toisinaan leppälintumaista ”hyit”-ääntä. Sinirinnan laulu on voimakasta ja kirkasta, ja se alkaa usein kuuluvalla ”zry”- tai ”zri-zri-zrytt”-äänellä kiihtyen ja ryöpsähtäen nopeasti melodisiksi, sointuviksi ja kitiseviksi ääniksi. Lauluun sekoittuu usein taitavia matkintoja,[4] ja sinirintaa kutsutaan myös ”Lapin satakieleksi”.[4][3]

Vanhin suomalainen rengastettu sinirinta on ollut 5 vuotta 11 kuukautta 29 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut ruotsalainen vähintään 8 vuoden 10 kuukauden ikäinen yksilö.^lähde?

Sinirinnan sulkasato alkaa heinäkuun puolivälissä, kestää 41 vuorokautta ja päättyy keskimäärin 24. elokuuta.

Sinirintaa tavataan pesivänä Pohjois- ja Keski-Euroopassa, Espanjassa sekä Keski-, Itä- ja Pohjois-Aasissa ja Alaskassa. Talvehtivana sitä esiintyy Etelä-Euroopassa, Afrikan pohjois- ja keskiosissa, Lähi-idässä sekä Aasian eteläosissa. Euroopassa arvioidaan elävän 13,5–23,4 miljoonaa yksilöä, ja lajin kannankehitys on vakaa. Sinirinta on luokiteltu elinvoimaiseksi.[1]

Suomessa sinirinta pesii pohjoisessa Metsä- ja Tunturi-Lapissa. Se esiintyy Keski- ja Etelä-Suomessa läpimuuttavana tai kiertelevänä.[5] Suomen kannaksi arvioidaan 30 000–80 000 pesivää paria. Suomen pesimäkanta on taantunut, ja sinirinta luokitellaan Suomessa silmälläpidettäväksi, kun se vielä vuoden 2000 uhanalaisuusluokituksessa luokiteltiin elinvoimaiseksi.[6]

Sinirinnan kevätmuuton lepopäivä.

Sinirinta pesii Pohjois-Euroopassa pajukoissa ja kosteissa tunturikoivikoissa. Muualla Euroopassa laji pesii kosteikkojen ja jokien kosteilla rannoilla, joilla kasvaa pensaita, ruovikkoa ja leppää. Joskus sitä tavataan myös vuoristoisemmissa ja kuivemmissa ympäristöissä.[4]

Sinirinta tekee pesänsä varvikkoon tai pensaan suojaan. Naaras munii touko-heinäkuussa 5–7 ruskeapilkkuista, harmaanvihertävää munaa. Se hautoo niitä 13–14 vuorokautta. Poikaset pysyvät pesässä 14 vuorokautta.[3]

Sinirinta käyttää ravinnokseen hyönteisiä, hämähäkkejä, matoja, marjoja ja siemeniä.[3]

Sinirinta on Lapin maakuntalintu.[7]

• Järvinen, Antero, Järvinen, Leena, Pietiäinen, Hannu & Pryl, Mikko 1980: Sinirinta Kilpisjärven ankarassa pesimäympäristössä. – Lintumies 3.1980 s. 129–134. LYL.
• Järvinen, Antero & Pryl, Mikko 1980: Nesting habits of the Bluethroat Luscinia svecica at Kilpisjärvi, Finnish Lapland. – Kilpisjärvi Notes 4:1–7.
• Kangas, Jaakko K. & Pietilä, Tauno 1978: Valkotäpläsinirinta Luscinia svecica cyanecula* ensi kertaa pesivänä Suomessa. – Lintumies 1.1978 s. 23. LYL